keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mikä ihmeen "naula polveen"?

Blogin nimi syntyi pari vuotta sitten harrastetun työmatka-autoilun parissa. Olin vuoden ajan sijaisena Turengin lukiossa ja työmatkalle tuli matkaa reilut 90 kilometriä yhteen suuntaan. Aluksi ajaminen oli kivaa, mutta melko pian moottoritie kävi tutuksi ja muiden autoilijoiden törttöily alkoi käymään hermoille. Nopeusrajoitusten noudattaminen, suuntavilkkujen näyttäminen, turvallisuusvälin pitäminen ja muut liikennesäännöt tuntuivat olevan vain ohjeellisia neuvoja, joita ei tarvinnut noudattaa, jos ei huvittanut. Mietin sitten, että miten suomalaiset kuskit saataisiin paremmin noudattamaan liikennesääntöjä ja päädyin ratkaisuun, jossa ensimmäisestä rikkeestä ammutaan naulapyssyllä naula kuljettajan valitsemaan polveen. Jos rikkeet jatkuvat, niin seuraava naula menee sitten toiseen polveen. Luultavasti sääntöjä noudatettaisiin hiukan tarkemmin tämän seurauksena. Mielipiteeni liikenteestä varmaankin käy tästä selville.

Blogien kirjoittaminen on hyvä tapa treenata kirjoittamista hiukan eri tavalla kuin mitä työelämässä totuin tekemään. Aikaisemmin olen pitänyt blogeja enemmänkin tarkoitusperäisesti eli luonut uuden blogin aina uutta tarkoitusta varten, mutta jatkossa ajattelin keräillä ajatuksia yhteen ja samaan paikkaan eli tähän blogiin, joten jos joku tätä lukee, niin älkää ihmetelkö juttujen sekalaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti