Eilen syntyi kisoissa pari isompaa raatoa. Hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan häviö Italialle ei ehkä etukäteen ollut niin iso asia, mutta Englannin tappio Islannille on varmasti isoin yllätys EM-kisoissa sitten Tanskan mestaruuden. Molemmat häviöt olivat kuitenkin nähtävissä jo etukäteen, jos olisi vain viitsinyt katsoa oikeita asioita.
Ennen kisoja kirjoittelin mielipidettäni siitä, millä eväillä mestariksi pääsee. Väitin siinä, että mestaruuden vie joukkue, joka uskoo vahviten systeemiinsä. Samalla olisi ehkä voinut korostaa sitä, että joukkueella tietenkin pitää olla systeemi, jonka varassa toimia. Espanjalla on tiki-takansa, joka takaa ainakin pallonsiirtelyn, mutta Englannilla ei ollut sitäkään ja siksi joukkue matkasi kotiin jo tässä vaiheessa.
Espanjan ongelmaksi muodostui paluu mestaruusaikojen systeemiin, jossa keskikenttä ylimiehitetään ja tila löydetään nopeilla pallonsiirroilla pelaajien liikkuessa aktiivisesti tyhjiin tiloihin. Iniesta, Cesc ja David Silva ajautuivat kaikki keskelle samaan tilaan yrittäen löytää syöttökombinaatioita. Valitettavasti systeemi on jo niin tuttu huipputasolla, että se osataan estää. Hollanti teki sen 2014 MM-kisoissa ja nyt Italia käytti Hollannin sapluunaa puolustamisessa. Tukkimalla keskikentän kolmella tai neljällä pelaajalla, Italia teki keskikentästä niin ahtaan, että siellä ei ollut enää tilaa tiki-takalle. Ja kun hyökkäyksessä ei ollut muita malleja, niin maalipaikat jäivät tuurin varaan.
Hyökkäyspäässä Italia hyödynsi jälleen Hollannin oppeja eli tilaa löytyy hyvin joko laitapuolustajien takaa tai edestä, josta pallo sitten jatkettiin keskustaan topparien eteen tai hyödynnettiin tila laidassa nousulla. Uutena variaationa olivat suorat syötöt target-hyökkääjälle (Pelle), johon Espanjan yliarvostettu ja selvästi yliegoinen keskuspuolustus ei keksinyt ratkaisua. Tämä kuvio oli nähty jo Italian pelissä Belgiaa vastaan, mutta ilmeisesti Espanja ei ollut tehnyt kotiläksyjään tai sitten usko omiin kykyihin oli niin kova, että ei tarvinnut. Muutenkin asenne ja liike oli sitä luokkaa, että joukkue uskoi voittavansa pelin vain ilmestymällä kentälle.
Englanti oli sitten esimerkki joukkueesta, jolla ei ollut hajuakaan siitä miten pelata joukkueena. Keskikentällä pallon kanssa liikkuva pelaaja katseli ympärilleen ja mietti mitä tekisi. Pallottomat pelaajat odottivat pallollisen pelaajan ratkaisua ja yrittivät sitten päästä ahdinkopalloihin. Muutenkin Englannin peli oli kuin hidastetusta filmistä. Jokainen syöttö kesti ikuisuuden, kun pallollinen pelaaja katsoo ympärilleen, miettii toista variaatiota, tarkistaa vielä olisiko jossain joku vapaana ja vasta sitten syöttää pallon vapaana olleelle pelaajalle. Valitettavasti tällä ei enää ollut tilaa, kun Islannin pelaaja ehti hyvissä ajoin riittävän lähelle estämään jatkotilanteen.
Hävettävintä Englannin esityksessä oli kuitenkin haluttomuus. Aikaisemmissa peleissä joukkue oli ainakin välistä osoittanut aktiivista karvaamista ja intoa hyökkäämiseen. Nyt tuntui kuin joukkue olisi tullut puoliajalta kentälle jo valmiiksi hävinneenä. Ennen pudotuspelien alkua lehdistössä oli puhetta Hodarin mahdollisesta jatkosta maajoukkuevalmentajana. Eilisen esityksen perusteella Hodari saattoi valmentaa itsensä eläkkeelle rahakkaan jatkon sijaan.
Islanti esitti sitä minkä se parhaiten osaa ja oikealla asenteella. Joukkue taisteli täysillä systeemiinsä uskoen ja selvästi nautti pelaamisesta. Henkilökohtainen taitotaso ei ehkä ole Euroopan huippua, mutta joukkueena Islanti on Italian ja Saksan ohella yksi ehjimmistä kokonaisuuksista kisoissa. Taso ei ehkä riitä loppuun asti, mutta sillä ei ole väliä. Joukkue tarjoili eilisen ottelun jälkeen yhden kisojen hienoimmista hetkistä juhlimalla yhdessä faniensa kanssa viikinkituuletuksella. Aito ilo, joka paistaa varsinkin joukkueen kapteenin kasvoilta, on aina loistava asia.
Alkulohkopuheiden perusteella ihannefinaali olisikin Portugali-Islanti, jonka Islanti voittaisi jatkoajalla. Saisi CR7 ainakin syödä sanansa oikein kunnolla. Islanti valitettavasti joutuu kuitenkin aikamoiseen kiirastuleen, kun ensin tulee vastaan Ranska ja sitten olisi edessä Saksa-Italia-ottelun voittaja, joten megayllätyksestä silloin puhuttaisiin. Joka tapauksessa mielenkiintoiset puolivälierät tulossa eikä yksikään ottelu tunnu läpihuutojutulta etukäteen.
tiistai 28. kesäkuuta 2016
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Voittamisen asenne
Eilen alkaneet pudotuspelit osoittivat sen kuinka konservatiivisia managerit osaavat olla. Sveitsi-Puola-ottelu meni suurin piirtein ennakoidusti, kun Puola taas passiivisesti puolusti johtoasemaansa. Pohjois-Irlanti lähti oikeasti voittamaan ottelua niillä aseilla mitä sillä oli, mutta materiaali ei vain ole riittävän hyvä tälle tasolle edes löysää Walesia vastaan. Ja illan viimeisessä pelissä nähtiin sitten oikea hyökkäysilotulitus, kun ensimmäinen maalilaukaus tuli ottelun 117. minuutilla.
Tänään oli huvittavaa lukea Kroatian valmentajan kommentteja, joiden mukaan hänen joukkueensa oli ollut parempi ja hallitsi peliä, mutta ei vain onnistunut maalinteossa. Ei kai se ole ihmekään, kun joukkue oli lähtenyt pelaamaan 'emme halua hävitä'-asenteella. Ennakkoasetelma oli kuitenkin se, että alkulohkon esitysten perusteella Kroatia oli selvästi parempi joukkue, jolla oli hyviä ideoita hyökkäyssuuntaan ja tiukka puolustus, mutta se joukkue ei koskaan ilmestynyt kentälle pudotuspeleissä.
Joidenkin tutkimusten mukaan jalkapallo-ottelun lopputuloksesta kolmasosa riippuu onnesta eli teit mitä tahansa, niin joskus voi käydä vain paska tuuri ja häviät. Jos haluat kasvattaa voittomahdollisuuksiasi, niin silloin kannattaisi varmaankin panostaa siihen jäljelle jäävään osuuteen ja tehdä siitä itselleen mahdollisimman suuri. Jos kontrolloit selvästi sitä hallittavissa olevaa pelin osaa ja kasvatat omia voittomahdollisuuksiasi yrittämällä tehdä maaleja, niin samalla myös pienennät huonon onnen vaikutusta lopputulokseen.
Kroatia, oletettavasti valmentajan päätöksestä, lähti liikkeelle ajatuksella, että se estää tiukalla puolustamisella Portugalin paikat ja yrittää itse hyökätä vajaalla miehityksellä. Eli sen sijaan, että joukkue olisi käyttänyt vahvuuksiaan ja yrittänyt muuttaa sitä hallittavissa olevaa ottelun osuutta omaksi edukseen, joukkue päättikin eliminoida sen kokonaan lopputuloksen määrittämisestä. Tämä johti tilanteeseen, jossa ottelun lopputulos määräytyi täysin onnen perusteella. Nyt se realisoitui siten, että Kroatian vasen puolustaja teki tyhmän ratkaisun väsyneenä ja menetti pallon paikassa, joka mahdollisti Portugalin vastahyökkäyksen ja sitä kautta voittomaalin.
Ottelun jälkeen on helppo selitellä lehdistötilaisuudessa, että joukkue muka hallitsi peliä ja olisi ansainnut voiton ja useimmiten tähän selitykseen vielä uskotaan. Ainoa tapa kuitenkin mahdollistaa voitto on yrittää voittaa. Eilen Kroatia ilmeisesti uskoi pärjäävänsä rangaistuspotkukilpailussa ja unohti, että peli voi ratketa ennen sitä. Ja tämä mahdollisti Kroatian häviön.
Tässä vaiheessa turnausta asenne alkaa muodostumaan entistä määräävämmäksi tuloksen suhteen. Jos pelkäät vastustajaa ja annat hänen määritellä oman lähestymistapasi peliin, olet jo valmiiksi häviöllä. Eilisistä joukkueista ei yksikään osoittanut suurta nälkää ja himoa voittamisen suhteen, vaan kaikki pelasivat myös häviötä vastaan. Tällä asenteella ei voita mestaruutta, joten tänään nähdään seuraavat kandidaatit ja heidän esityksensä.
Tänään oli huvittavaa lukea Kroatian valmentajan kommentteja, joiden mukaan hänen joukkueensa oli ollut parempi ja hallitsi peliä, mutta ei vain onnistunut maalinteossa. Ei kai se ole ihmekään, kun joukkue oli lähtenyt pelaamaan 'emme halua hävitä'-asenteella. Ennakkoasetelma oli kuitenkin se, että alkulohkon esitysten perusteella Kroatia oli selvästi parempi joukkue, jolla oli hyviä ideoita hyökkäyssuuntaan ja tiukka puolustus, mutta se joukkue ei koskaan ilmestynyt kentälle pudotuspeleissä.
Joidenkin tutkimusten mukaan jalkapallo-ottelun lopputuloksesta kolmasosa riippuu onnesta eli teit mitä tahansa, niin joskus voi käydä vain paska tuuri ja häviät. Jos haluat kasvattaa voittomahdollisuuksiasi, niin silloin kannattaisi varmaankin panostaa siihen jäljelle jäävään osuuteen ja tehdä siitä itselleen mahdollisimman suuri. Jos kontrolloit selvästi sitä hallittavissa olevaa pelin osaa ja kasvatat omia voittomahdollisuuksiasi yrittämällä tehdä maaleja, niin samalla myös pienennät huonon onnen vaikutusta lopputulokseen.
Kroatia, oletettavasti valmentajan päätöksestä, lähti liikkeelle ajatuksella, että se estää tiukalla puolustamisella Portugalin paikat ja yrittää itse hyökätä vajaalla miehityksellä. Eli sen sijaan, että joukkue olisi käyttänyt vahvuuksiaan ja yrittänyt muuttaa sitä hallittavissa olevaa ottelun osuutta omaksi edukseen, joukkue päättikin eliminoida sen kokonaan lopputuloksen määrittämisestä. Tämä johti tilanteeseen, jossa ottelun lopputulos määräytyi täysin onnen perusteella. Nyt se realisoitui siten, että Kroatian vasen puolustaja teki tyhmän ratkaisun väsyneenä ja menetti pallon paikassa, joka mahdollisti Portugalin vastahyökkäyksen ja sitä kautta voittomaalin.
Ottelun jälkeen on helppo selitellä lehdistötilaisuudessa, että joukkue muka hallitsi peliä ja olisi ansainnut voiton ja useimmiten tähän selitykseen vielä uskotaan. Ainoa tapa kuitenkin mahdollistaa voitto on yrittää voittaa. Eilen Kroatia ilmeisesti uskoi pärjäävänsä rangaistuspotkukilpailussa ja unohti, että peli voi ratketa ennen sitä. Ja tämä mahdollisti Kroatian häviön.
Tässä vaiheessa turnausta asenne alkaa muodostumaan entistä määräävämmäksi tuloksen suhteen. Jos pelkäät vastustajaa ja annat hänen määritellä oman lähestymistapasi peliin, olet jo valmiiksi häviöllä. Eilisistä joukkueista ei yksikään osoittanut suurta nälkää ja himoa voittamisen suhteen, vaan kaikki pelasivat myös häviötä vastaan. Tällä asenteella ei voita mestaruutta, joten tänään nähdään seuraavat kandidaatit ja heidän esityksensä.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Suosikkikirjailijat: M
Tämä kirjain on lukumäärällisesti erittäin hyvin edustettuna kirjahyllyssäni, mutta tämä johtuu pääosin muutamasta kirjailijasta. Eli muutama jo pidempään kirjoittanut kirjailija, mutta ei varsinaisesti ketään klassikkolistalle laskettava.
George R.R. Martin lienee useimmille tuttu, jos ei muuta niin television kautta. Talvi on tulossa, mutta ainakin itselleni viimeisen kirjan kanssa iski pahemmin jo puutuminen. A Song of Ice and Fire-sarja (Game of Thrones) on alkupäästään kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen fantasiasta pitäville.
L.E. Modesitt Jr., on Dick Francisin ohella eniten hyllytilaa vievä kirjailija. Hän on kirjoittanut sekä fantasiaa että scifiä sillä erolla, että fantasiakirjat ovat usein trilogioita tai pidempiä, kun taas scifikirjat ovat tyypillisesti yksittäisiä tarinoita. Modesittin kirjat ovat teemaltaan yhteiskuntapainotteisia, joissa pohditaan yksilön vaikutusta ympäröivään maailmaan. Kirjat ovat melko samanlaisia keskenään, kerronta ei ole maailman jouhevinta, mutta kaikesta huolimatta itse olen pitänyt jo reilun viidenkymmenen kirjan verran.
Elizabeth Moon tuli itselleni tutuksi The Deed of Paksenarrion-trilogian myötä. Moonin fantasiakirjat sijoittuvat kaikki tämän kirjasarjan maailmaan ja tyyliltään ne ovat hyvin perinteisiä fantasiakirjoja. Moonilla on myös kaksi scifisarjaa, jotka molemmat ovat sitten militaryscifiä ja sieltä parhaimmasta päästä, vaikka Serrano Legacy-sarjan alku voi antaa alussa hieman erilaisen kuvan. Molemmat suositeltavia omalla sarallaan.
Simon Morden on sitten uudempia tuttavia. Olen lukenut häneltä vain Metrozone-sarjan (trilogia + jatko-osa), joka on jonkin verran tulevaisuuteen sijoittuva tarina superälykkäästä päähenkilöstä (fyysikko), joka käyttäytyy myös pääasiallisesti älynsä tasolla. Useimmitenhan kirjoissa ja sarjoissa esiintyvät älyköt tahtovat olla pöljiä. Genre jossain cyberpunkin ja lievän scifin rajamailla ja viihdyttäviä lukemiskokemuksia.
Richard Morgan aloitti Takeshi Kovacs-kirjoilla, jotka ovat sitten vahvemmin cyberiä ja enemmän tulevaisuudessa kuin Mordenin kirjat. Sen jälkeen hän on siirtynyt fantasiaan. Morganin kirjat ovat suhteellisen tummasävyisiä ja joskus jopa melko rankkoja ja hän on jossain määrin samoilla linjoilla kuin Abercrombie, mutta ei kuitenkaan niin pahasti. Itse pidän alkupään tuotantoa parempana, mutta hyvälaatuista kautta linjan.
George R.R. Martin lienee useimmille tuttu, jos ei muuta niin television kautta. Talvi on tulossa, mutta ainakin itselleni viimeisen kirjan kanssa iski pahemmin jo puutuminen. A Song of Ice and Fire-sarja (Game of Thrones) on alkupäästään kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen fantasiasta pitäville.
L.E. Modesitt Jr., on Dick Francisin ohella eniten hyllytilaa vievä kirjailija. Hän on kirjoittanut sekä fantasiaa että scifiä sillä erolla, että fantasiakirjat ovat usein trilogioita tai pidempiä, kun taas scifikirjat ovat tyypillisesti yksittäisiä tarinoita. Modesittin kirjat ovat teemaltaan yhteiskuntapainotteisia, joissa pohditaan yksilön vaikutusta ympäröivään maailmaan. Kirjat ovat melko samanlaisia keskenään, kerronta ei ole maailman jouhevinta, mutta kaikesta huolimatta itse olen pitänyt jo reilun viidenkymmenen kirjan verran.
Elizabeth Moon tuli itselleni tutuksi The Deed of Paksenarrion-trilogian myötä. Moonin fantasiakirjat sijoittuvat kaikki tämän kirjasarjan maailmaan ja tyyliltään ne ovat hyvin perinteisiä fantasiakirjoja. Moonilla on myös kaksi scifisarjaa, jotka molemmat ovat sitten militaryscifiä ja sieltä parhaimmasta päästä, vaikka Serrano Legacy-sarjan alku voi antaa alussa hieman erilaisen kuvan. Molemmat suositeltavia omalla sarallaan.
Simon Morden on sitten uudempia tuttavia. Olen lukenut häneltä vain Metrozone-sarjan (trilogia + jatko-osa), joka on jonkin verran tulevaisuuteen sijoittuva tarina superälykkäästä päähenkilöstä (fyysikko), joka käyttäytyy myös pääasiallisesti älynsä tasolla. Useimmitenhan kirjoissa ja sarjoissa esiintyvät älyköt tahtovat olla pöljiä. Genre jossain cyberpunkin ja lievän scifin rajamailla ja viihdyttäviä lukemiskokemuksia.
Richard Morgan aloitti Takeshi Kovacs-kirjoilla, jotka ovat sitten vahvemmin cyberiä ja enemmän tulevaisuudessa kuin Mordenin kirjat. Sen jälkeen hän on siirtynyt fantasiaan. Morganin kirjat ovat suhteellisen tummasävyisiä ja joskus jopa melko rankkoja ja hän on jossain määrin samoilla linjoilla kuin Abercrombie, mutta ei kuitenkaan niin pahasti. Itse pidän alkupään tuotantoa parempana, mutta hyvälaatuista kautta linjan.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Löwin hölmöydet Pohjois-Irlantia vastaan
Studiossa kehuttiin Löwin pelaajamuutoksia tähän otteluun. Oikeaksi pakiksi tuli Kimmich, joka pelasikin ihan hyvän pelin, mutta kärkipelaajana oli Mario Gomez, jonka erinomaisuutta ja valintaa ihmettelen suuresti. Mies teki maalin, mutta Müllerin luomasta paikasta minäkin olisin saanut sisään. Maalin lisäksi Gomez loi yhden maalipaikan ja sai yhden hyvän puskun, mutta oli muuten suurimmaksi osaksi näkymätön.
Itse ihmettelen Gomezin valintaa, koska vastassa oli joukkue, jolla on kaksi isoa ja hidasta topparia, jotka ovat tottuneet pääpeliin. Aikaisemmalla taktiikalla, jossa Götze pelasi piikissä, olisi topparien homma hankaloitunut kummasti, koska he olisivat joutuneet miettimään ketä ottaa, kun Götzen liikkuessa muualle olisi keskikentältä piikkiin noussut Müller, Draxler tai joku muu Saksan pelaaja. Nyt toppareille riitti, kun seurasi isoa ja hitaasti liikkuvaa Gomezia.
Vielä enemmän ihmettelen Draxlerin penkille laittamista. Bundesliigan paras harhauttelija olisi ollut juuri tähän peliin täsmäase Pohjois-Irlannin hitaahkoa keskikenttää vastaan. Draxler olisi ollut pelaaja, joka olisi voinut ohittaa keskikentän puolustavan linjan ja sitä kautta luoda vaaratilanteita, kun puolustuslinja joutuukin naamakkain pallollisen pelaajan kanssa.
Ja sitten kun Löw teki ensimmäisen vaihtonsa toisella jaksolla, olin ihan äimän käkenä. Götze lähti pois, mikä sinällään ei ollut iso asia, mutta sisään tuli Schürrle, jonka vahvuus on nopeus, jolla hän pääsee joko puolustuslinjan taakse tai sitten saa laidasta tilaa keskityksille. Kun joukkueessa oli jo nousevat laitapakit ja Pohjois-Irlannin linja makasi melkein oman maalivahdin sylissä, niin tätä vaihtoa ei voi kommentoida julkaisukelvollisin sanoin.
Ilmeisesti Saksan materiaali on vain niin loistava, että manageri voi ottaa vapaapäivän niin halutessaan. Itse pidän Albaniaa selvästi parempana joukkueena näiden kisojen esitysten perusteella ja murskaamalla Pohjois-Irlannin, Saksa olisi voinut pelata jollekin toiselle joukkueelle hankalamman vastuksen neljännesvälieriin. Nyt joko Wales tai Ranska sai ilmaisen lipun puolivälieriin.
Itse ihmettelen Gomezin valintaa, koska vastassa oli joukkue, jolla on kaksi isoa ja hidasta topparia, jotka ovat tottuneet pääpeliin. Aikaisemmalla taktiikalla, jossa Götze pelasi piikissä, olisi topparien homma hankaloitunut kummasti, koska he olisivat joutuneet miettimään ketä ottaa, kun Götzen liikkuessa muualle olisi keskikentältä piikkiin noussut Müller, Draxler tai joku muu Saksan pelaaja. Nyt toppareille riitti, kun seurasi isoa ja hitaasti liikkuvaa Gomezia.
Vielä enemmän ihmettelen Draxlerin penkille laittamista. Bundesliigan paras harhauttelija olisi ollut juuri tähän peliin täsmäase Pohjois-Irlannin hitaahkoa keskikenttää vastaan. Draxler olisi ollut pelaaja, joka olisi voinut ohittaa keskikentän puolustavan linjan ja sitä kautta luoda vaaratilanteita, kun puolustuslinja joutuukin naamakkain pallollisen pelaajan kanssa.
Ja sitten kun Löw teki ensimmäisen vaihtonsa toisella jaksolla, olin ihan äimän käkenä. Götze lähti pois, mikä sinällään ei ollut iso asia, mutta sisään tuli Schürrle, jonka vahvuus on nopeus, jolla hän pääsee joko puolustuslinjan taakse tai sitten saa laidasta tilaa keskityksille. Kun joukkueessa oli jo nousevat laitapakit ja Pohjois-Irlannin linja makasi melkein oman maalivahdin sylissä, niin tätä vaihtoa ei voi kommentoida julkaisukelvollisin sanoin.
Ilmeisesti Saksan materiaali on vain niin loistava, että manageri voi ottaa vapaapäivän niin halutessaan. Itse pidän Albaniaa selvästi parempana joukkueena näiden kisojen esitysten perusteella ja murskaamalla Pohjois-Irlannin, Saksa olisi voinut pelata jollekin toiselle joukkueelle hankalamman vastuksen neljännesvälieriin. Nyt joko Wales tai Ranska sai ilmaisen lipun puolivälieriin.
maanantai 20. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Kisojen 'suomalainen' joukkue
Aina välistä erilaisissa urheilukisoissa näkee suomen kielen sanoja, jotka ovatkin sukunimiä muissa kielissä. Tämän avulla on sitten kaveripiireissä vitsailtu, että tuokin voisi pelata Suomen maajoukkueessa. Kellään ei varmaan olisi ollut mitään sitä vastaan, että jokunen vuosi sitten jalkapallomaajoukkueen kärkitriona olisi pelannut Messi-Villa-Etoo.
Kävin sitten läpi näiden kisojen pelaajat ja tein nimien perusteella 'suomalaisen' joukkueen. Hieman piti mielikuvitusta viritellä, mutta löytyihän sieltä joukkueellinen pelaajia ja vaihtomieskin vielä. Joukkue pelaa muodossa 4-5-1 ja jokainen pelaaja osui ainakin hyvin lähelle omaa pelipaikkaansa. Tässäpä tämä.
Maalissa pelaa Turkin joukkueen kolmosvahti Harun TEKIN. Puolustuslinjassa vasemmalla pelaa Jordi ALBA (SPA), keskellä Adil RAMI (FRA) ja Kornel SALATA (SLO) ja vasemmasta reunasta oikeaksi pakiksi siirretään Jonas HECTOR (GER). Kolme huipputason pelaajaa vahvistaisi kyllä oikeastikin Suomea.
Keskikentälle oikeaan laitaan tulee kisoissa vahvasti esiintynyt Andi LILA (ALB), keskellä kolmikko Dele ALLI (ENG), Olcay SAHAN (TUR), Volkan SEN (TUR) ja vasemmalla heiluu Yunus MALLI (TUR). Kärjessä touhuaa yksinään Graziano PELLE (ITA). Ja jos homma menee reisille niin vaihtopenkiltä otetaan kentälle juoksemaan Ruslan ROTAN (UKR) nimensä lailla.
Hetken kuvittelin, että Kroos olisi suomalainen sukunimi, mutta niitä löytyi sen verran vähän jostain Pohjanmaan historiasta, että jouduin jättämään pois. Ja jos ruotsalaisella teräaseella kylkiluiden poraamista voi käyttää verbinä, niin Morata olisi ehkä siinä rajoilla. Löytyisihän sieltä tosin Portugalin joukkueesta Pepe, mutta vaikka lakritsista tykkäänkin, niin johonkin pitää raja vetää jo ihan pelkän kusipäisyyden takia.
Eli ainakin viisi sellaista pelaajaa, jotka pääsisivät Suomen maajoukkueen avaukseen suorilla ja muutenkin ihan hyvän tasoisia pelaajia. Kai tuolla joukkueella jotenkin pärjäisi.
Kävin sitten läpi näiden kisojen pelaajat ja tein nimien perusteella 'suomalaisen' joukkueen. Hieman piti mielikuvitusta viritellä, mutta löytyihän sieltä joukkueellinen pelaajia ja vaihtomieskin vielä. Joukkue pelaa muodossa 4-5-1 ja jokainen pelaaja osui ainakin hyvin lähelle omaa pelipaikkaansa. Tässäpä tämä.
Maalissa pelaa Turkin joukkueen kolmosvahti Harun TEKIN. Puolustuslinjassa vasemmalla pelaa Jordi ALBA (SPA), keskellä Adil RAMI (FRA) ja Kornel SALATA (SLO) ja vasemmasta reunasta oikeaksi pakiksi siirretään Jonas HECTOR (GER). Kolme huipputason pelaajaa vahvistaisi kyllä oikeastikin Suomea.
Keskikentälle oikeaan laitaan tulee kisoissa vahvasti esiintynyt Andi LILA (ALB), keskellä kolmikko Dele ALLI (ENG), Olcay SAHAN (TUR), Volkan SEN (TUR) ja vasemmalla heiluu Yunus MALLI (TUR). Kärjessä touhuaa yksinään Graziano PELLE (ITA). Ja jos homma menee reisille niin vaihtopenkiltä otetaan kentälle juoksemaan Ruslan ROTAN (UKR) nimensä lailla.
Hetken kuvittelin, että Kroos olisi suomalainen sukunimi, mutta niitä löytyi sen verran vähän jostain Pohjanmaan historiasta, että jouduin jättämään pois. Ja jos ruotsalaisella teräaseella kylkiluiden poraamista voi käyttää verbinä, niin Morata olisi ehkä siinä rajoilla. Löytyisihän sieltä tosin Portugalin joukkueesta Pepe, mutta vaikka lakritsista tykkäänkin, niin johonkin pitää raja vetää jo ihan pelkän kusipäisyyden takia.
Eli ainakin viisi sellaista pelaajaa, jotka pääsisivät Suomen maajoukkueen avaukseen suorilla ja muutenkin ihan hyvän tasoisia pelaajia. Kai tuolla joukkueella jotenkin pärjäisi.
perjantai 17. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Lyhyen syötön idea
Eilisessä pelissä Englanti-Wales huomioni kiinnittyi Englannin keskikentän pelinrakentelun hitauteen. Pelin aikana Dier, Alli ja Rooney liikkuivat keskikentällä lukuisia kertoja poikittain palloa kuljettaen ja samalla miettien mahdollisia ratkaisuja. Tätä katsellessani tajusin taas yhden asian systeemin ja pelitavan merkityksestä ja nimenomaan siitä, miksi ajoissa annettu lyhyt syöttö on usein hyvä ratkaisu.
Antamalla lyhyen syötön riittävän ajoissa, siirrät paineen pois itsestäsi ja saat hetken aikaa tarkkailla ympäristöä ilman, että tarvitsee pelätä karvaajia. Kun pallo tulee sinulle hetken päästä takaisin, niin olet paljon paremmin selvillä siitä mikä ratkaisu voisi olla paras hyökkäyssuuntaan. Ja jos mitään selkeää ei heti näy, niin syöttämällä pallo taas eteenpäin, saat taas hetken lisää aikaa rauhassa tarkkailla uusia paikkoja tai tarjoat joukkuekaverillesi mahdollisuuden hyödyntää tilanne, jonka hän on nähnyt.
Espanja on onnistunut luomaan tästä toimivan koko joukkueen pelitavan. Pelaajat liikuttavat palloa nopeasti ja liikkuvat itse uudestaan vapaaseen paikkaan samalla etsien jo ratkaisua siihen, mitä tehdä seuraavaksi. Ranskan keskikenttä, pääosin Payet, tekee tätä jossain määrin. Kroatian keskikenttä Modricin ja Rakiticin johdolla on myös sisäistänyt tämän pelitavan. Ja jos katsoo miten Saksa toimii, niin Kroosin ja Khediran johdolla keskikenttä hakee itselleen aikaa siirtelemällä palloa.
Meille monille tämä pelitapa on tuttu jo Litmasen peliesityksistä. Kaverini totesi sarkastisesti Litin pelitavasta: 'siellä se liikkuu käsi pystyssä linjojen välissä ja syöttää heti takaisin saatuaan pallon'. Jos alat miettimään ratkaisua pelinrakenteluun siinä vaiheessa, kun sinulla on pallo jalassa, olet monesti myöhässä. Puolustuksen on myös helpompi reagoida pallollisen pelaajan ratkaisuihin, jos tämä käyttää aikaa tekemisiinsä. Samaan aikaan, kun sinä haudot palloa, pelikaverillasi voi olla jo loistava ratkaisu valmiina, mutta hän tarvitsee sen pallon voidakseen tehdä jotain.
1980-luvulla Brasilian maajoukkue erikoistui kuvioihin, joissa palloa siirreltiin syöttökuvioilla, joiden ideana oli luoda maalipaikka ketjussa viidentenä tai kuudentena olevalle pelaajalle. Liian usein nykyfutiksessakin edelleen näkee joukkueita, joissa pelinrakentelu kuuluu yhdelle pelaajalle ja tämä on ainoa, joka uskaltaa tehdä ratkaisuja. Näiden joukkueiden pitäisi herätä tälle vuosituhannelle ja opetella syöttämään pallo ajoissa.
Antamalla lyhyen syötön riittävän ajoissa, siirrät paineen pois itsestäsi ja saat hetken aikaa tarkkailla ympäristöä ilman, että tarvitsee pelätä karvaajia. Kun pallo tulee sinulle hetken päästä takaisin, niin olet paljon paremmin selvillä siitä mikä ratkaisu voisi olla paras hyökkäyssuuntaan. Ja jos mitään selkeää ei heti näy, niin syöttämällä pallo taas eteenpäin, saat taas hetken lisää aikaa rauhassa tarkkailla uusia paikkoja tai tarjoat joukkuekaverillesi mahdollisuuden hyödyntää tilanne, jonka hän on nähnyt.
Espanja on onnistunut luomaan tästä toimivan koko joukkueen pelitavan. Pelaajat liikuttavat palloa nopeasti ja liikkuvat itse uudestaan vapaaseen paikkaan samalla etsien jo ratkaisua siihen, mitä tehdä seuraavaksi. Ranskan keskikenttä, pääosin Payet, tekee tätä jossain määrin. Kroatian keskikenttä Modricin ja Rakiticin johdolla on myös sisäistänyt tämän pelitavan. Ja jos katsoo miten Saksa toimii, niin Kroosin ja Khediran johdolla keskikenttä hakee itselleen aikaa siirtelemällä palloa.
Meille monille tämä pelitapa on tuttu jo Litmasen peliesityksistä. Kaverini totesi sarkastisesti Litin pelitavasta: 'siellä se liikkuu käsi pystyssä linjojen välissä ja syöttää heti takaisin saatuaan pallon'. Jos alat miettimään ratkaisua pelinrakenteluun siinä vaiheessa, kun sinulla on pallo jalassa, olet monesti myöhässä. Puolustuksen on myös helpompi reagoida pallollisen pelaajan ratkaisuihin, jos tämä käyttää aikaa tekemisiinsä. Samaan aikaan, kun sinä haudot palloa, pelikaverillasi voi olla jo loistava ratkaisu valmiina, mutta hän tarvitsee sen pallon voidakseen tehdä jotain.
1980-luvulla Brasilian maajoukkue erikoistui kuvioihin, joissa palloa siirreltiin syöttökuvioilla, joiden ideana oli luoda maalipaikka ketjussa viidentenä tai kuudentena olevalle pelaajalle. Liian usein nykyfutiksessakin edelleen näkee joukkueita, joissa pelinrakentelu kuuluu yhdelle pelaajalle ja tämä on ainoa, joka uskaltaa tehdä ratkaisuja. Näiden joukkueiden pitäisi herätä tälle vuosituhannelle ja opetella syöttämään pallo ajoissa.
maanantai 13. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Belgiasta ei ole mestariksi
Italia osoitti Belgialle systeemin merkityksen. Vaikka sinulla olisi joukkueellinen lahjakkaita pelaajia, jalkapallo on nimenomaan joukkuepeli, jossa yhteistyö ratkaisee. Tänään Italia oli Belgiaa valovuoden edellä pelin taktisella puolella. Huolestuttavinta Belgian kannalta oli se, että joukkueen peli ei ole kehittynyt yhtään kahden vuoden aikana vaan joukkue näyttää täsmälleen samanlaiselta kuin MM-kisoissa. Vika ei voi olla enää missään muualla kuin valmentajassa.
Valmentajan ammattitaidottomuutta kuvasti mielestäni myös pelaajavalinnat. Joukkueella oli kentällä kolme puolustavaa keskikenttää, joista yksikään ei pystynyt peittämään Italian syöttöjä puolustuksen keskustaan. Eniten näistä ihmettelen Marouane Fellainin kentällä oloa. Mies oli mielestäni jo yliarvostettu Evertonissa ja ManUssa ollessaan ei oikein tunnu mahtuvan joukkueeseen, mutta siitä huolimatta on järjestään Belgian avauksessa. Tänään epämääräistä ja laiskanoloista ympärijuoksentelua kentällä, tyhmiä rikkeitä vastustajan boksissa ja röykkiöisiä kosketuksia palloon. Mukaan tosin mahtui yksi hyvä syöttö, mutta löytäähän se sokea kanakin joskus jyvän.
Toinen kikkarapää Alex Witsel erottui kentällä vielä vähemmän. Välistä tuntui siltä, että Belgialla ei ollut yhtään puolustavaa keskikenttää, kun kumpikin karvapallo lönkytteli kentällä täysin turhan oloisina. Radja Nainggolan aina välistä näkyi kentällä irokeesinsa ansiosta ennen vaihtoa, mutta aika heikko suoritus häneltäkin siihen nähden, että hänen olisi pitänyt tuntea italialaiset vastustajansa hyvin.
Italia pelasi kautta linjan erinomaisesti, mutta hyökkäyspäässä Graziano Pelle esitti yhden parhaista keskushyökkääjäpeleistä tähän asti. Hän oli koko ajan pelattavissa, jakoi palloa erinomaisesti ja pääsi vielä lopussa tekemään maalin toisen huippuonnistujan Antonio Candrevan syötöstä. Tällä esityksellä Italia nosti itsensä kisojen suosikkien joukkoon, mutta jatkopelit osoittavat, että osaako joukkue oikeasti muuntua vai oliko kyseessä vain hyvä scouttaus alkulohkon etukäteen hankalimmasta vastustajasta.
Belgian pitää jatkossa keksiä jotain muuta kuin Inter Milan-taktiikka, jossa häviöllä ollessa otetaan kentälle hyökkääjiä puolustajien tilalle. Ruotsi ja Irlanti vaikuttivat sen verran kevyiltä illan eka pelissä, että jatkopaikka todennäköisesti aukenee, mutta sen jälkeen tulee melko pian lihavan leidin laulu ja joukkue lähtee kotiin. Jos kahdessa vuodessa ei ole onnistuttu löytämään minkäänlaista systeemiä, niin reilussa viikossa se on täysi mahdottomuus.
Valmentajan ammattitaidottomuutta kuvasti mielestäni myös pelaajavalinnat. Joukkueella oli kentällä kolme puolustavaa keskikenttää, joista yksikään ei pystynyt peittämään Italian syöttöjä puolustuksen keskustaan. Eniten näistä ihmettelen Marouane Fellainin kentällä oloa. Mies oli mielestäni jo yliarvostettu Evertonissa ja ManUssa ollessaan ei oikein tunnu mahtuvan joukkueeseen, mutta siitä huolimatta on järjestään Belgian avauksessa. Tänään epämääräistä ja laiskanoloista ympärijuoksentelua kentällä, tyhmiä rikkeitä vastustajan boksissa ja röykkiöisiä kosketuksia palloon. Mukaan tosin mahtui yksi hyvä syöttö, mutta löytäähän se sokea kanakin joskus jyvän.
Toinen kikkarapää Alex Witsel erottui kentällä vielä vähemmän. Välistä tuntui siltä, että Belgialla ei ollut yhtään puolustavaa keskikenttää, kun kumpikin karvapallo lönkytteli kentällä täysin turhan oloisina. Radja Nainggolan aina välistä näkyi kentällä irokeesinsa ansiosta ennen vaihtoa, mutta aika heikko suoritus häneltäkin siihen nähden, että hänen olisi pitänyt tuntea italialaiset vastustajansa hyvin.
Italia pelasi kautta linjan erinomaisesti, mutta hyökkäyspäässä Graziano Pelle esitti yhden parhaista keskushyökkääjäpeleistä tähän asti. Hän oli koko ajan pelattavissa, jakoi palloa erinomaisesti ja pääsi vielä lopussa tekemään maalin toisen huippuonnistujan Antonio Candrevan syötöstä. Tällä esityksellä Italia nosti itsensä kisojen suosikkien joukkoon, mutta jatkopelit osoittavat, että osaako joukkue oikeasti muuntua vai oliko kyseessä vain hyvä scouttaus alkulohkon etukäteen hankalimmasta vastustajasta.
Belgian pitää jatkossa keksiä jotain muuta kuin Inter Milan-taktiikka, jossa häviöllä ollessa otetaan kentälle hyökkääjiä puolustajien tilalle. Ruotsi ja Irlanti vaikuttivat sen verran kevyiltä illan eka pelissä, että jatkopaikka todennäköisesti aukenee, mutta sen jälkeen tulee melko pian lihavan leidin laulu ja joukkue lähtee kotiin. Jos kahdessa vuodessa ei ole onnistuttu löytämään minkäänlaista systeemiä, niin reilussa viikossa se on täysi mahdottomuus.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Pelaajien tuoreus
Eilen oli porukassa puhetta siitä, miten tuoreita pelaajat ovat. Ensimmäisessä pelissä Ranskan valmentaja vaihtoi toisella jaksolla kentältä pois kaksi joukkueen isoa nimeä eli Antoine Griezmannin ja Paul Pogban. Itselleni tuli mieleen heti, että molemmilla on varmasti paljon pelejä tältä kaudelta ja siksi on järkevää säästää pelaajia jatkopeleihinkin. Pikainen googlaus kertoi sitten asiasta lisää.
Press Association Sport teki tutkimuksen, jossa käytiin läpi kaikki EM-kisoihin osallistuvat pelaajat ja heidän peliminuuttinsa. Kyseinen tutkimus lienee maksullinen, mutta sen sisältämää informaatiota löytyi paristakin paikasta: Irish Examiner (kaikkien joukkueiden minuutit), Daily Mail ja Sky Sports.
Minulle lievä yllätys oli se, että Ranskan pelaajilla on menneeltä kaudelta eniten minuutteja joukkueena. Kakkosena oli Espanja, jonka odotin olevan kärjessä ja kolmantenakin on lievä yllätysjoukkue eli Portugali. Espanjalla on joukkueessa 16 pelaajaa, jotka ovat aloittaneet vähintään 40 peliä tällä kaudella, kun vastaava luku Ranskalla oli 14 ja Englannilla ja Saksalla tällaisia pelaajia oli 13. Portugalilla kyseinen luku oli 12 eli siitä voisi vetää johtopäätöksen, että joukkueen peliminuutit kasautuvat muita selkeämmin hiukan pienemmälle määrälle pelaajia.
Kun katsoo pelaajien henkilökohtaisia minuutteja, niin Griezmannin ja Pogban vaihdot olivat varsin järkeviä, sillä Griezmann on ko. listalla yhdeksäs ja Pogbakin Irish Examinerin mukaan top 20:ssä. Tämän valossa ei ole mikään ihmekään, että Payet oli joukkueen hyökkäyspelissä selvästi pirtein, sillä hänen minuuttinsa Who Scoredin mukaan ovat selvästi pienemmät.
Nyt kun EM-kisat laajenivat, niin finaaliin menevälle joukkueelle tulee kuukauteen seitsemän peliä. Alkulohkosta pääsee suhteellisen helposti jatkoon, joten sen aikana on mahdollista lepuuttaa pelaajia. Pudotuspelivaiheessa finaalijoukkueelle tulee kuitenkin neljä peliä kahdessa viikossa pitkän kauden päälle. Tämän valossa Saksa ja Belgia saavat lievän edun Ranskaan ja Espanjaan nähden ja Italia on liikkeellä suhteellisen tuoreella joukkueella, jos minuuteilla on merkitystä.
Mediassa yleisesti yhdeksi yllättäjäksi veikattu Itävalta on sitten tämän mukaan todella vahva, koska joukkue on kisoissa pienimmällä minuuttimäärällä ja joukkueella on vain kaksi pelaajaa, jotka ovat aloittaneet tällä kaudella 40+ peliä.
Menestystä tuskin voidaan suoraan katsoa tästä taulukosta, mutta peleissä, joissa ratkaisut ovat erittäin tiukoilla, voi tuoreudella olla vaikutusta. Pitkän kauden rasitukset myös altistavat pelaajat herkemmin loukkaantumisille ja siten voivat aiheuttaa ongelmia turnauksen jatkovaiheissa. Juuri tästä syystä loppuun tyypillisesti jaksavat joukkueet, joilla on levein materiaali.
Press Association Sport teki tutkimuksen, jossa käytiin läpi kaikki EM-kisoihin osallistuvat pelaajat ja heidän peliminuuttinsa. Kyseinen tutkimus lienee maksullinen, mutta sen sisältämää informaatiota löytyi paristakin paikasta: Irish Examiner (kaikkien joukkueiden minuutit), Daily Mail ja Sky Sports.
Minulle lievä yllätys oli se, että Ranskan pelaajilla on menneeltä kaudelta eniten minuutteja joukkueena. Kakkosena oli Espanja, jonka odotin olevan kärjessä ja kolmantenakin on lievä yllätysjoukkue eli Portugali. Espanjalla on joukkueessa 16 pelaajaa, jotka ovat aloittaneet vähintään 40 peliä tällä kaudella, kun vastaava luku Ranskalla oli 14 ja Englannilla ja Saksalla tällaisia pelaajia oli 13. Portugalilla kyseinen luku oli 12 eli siitä voisi vetää johtopäätöksen, että joukkueen peliminuutit kasautuvat muita selkeämmin hiukan pienemmälle määrälle pelaajia.
Kun katsoo pelaajien henkilökohtaisia minuutteja, niin Griezmannin ja Pogban vaihdot olivat varsin järkeviä, sillä Griezmann on ko. listalla yhdeksäs ja Pogbakin Irish Examinerin mukaan top 20:ssä. Tämän valossa ei ole mikään ihmekään, että Payet oli joukkueen hyökkäyspelissä selvästi pirtein, sillä hänen minuuttinsa Who Scoredin mukaan ovat selvästi pienemmät.
Nyt kun EM-kisat laajenivat, niin finaaliin menevälle joukkueelle tulee kuukauteen seitsemän peliä. Alkulohkosta pääsee suhteellisen helposti jatkoon, joten sen aikana on mahdollista lepuuttaa pelaajia. Pudotuspelivaiheessa finaalijoukkueelle tulee kuitenkin neljä peliä kahdessa viikossa pitkän kauden päälle. Tämän valossa Saksa ja Belgia saavat lievän edun Ranskaan ja Espanjaan nähden ja Italia on liikkeellä suhteellisen tuoreella joukkueella, jos minuuteilla on merkitystä.
Mediassa yleisesti yhdeksi yllättäjäksi veikattu Itävalta on sitten tämän mukaan todella vahva, koska joukkue on kisoissa pienimmällä minuuttimäärällä ja joukkueella on vain kaksi pelaajaa, jotka ovat aloittaneet tällä kaudella 40+ peliä.
Menestystä tuskin voidaan suoraan katsoa tästä taulukosta, mutta peleissä, joissa ratkaisut ovat erittäin tiukoilla, voi tuoreudella olla vaikutusta. Pitkän kauden rasitukset myös altistavat pelaajat herkemmin loukkaantumisille ja siten voivat aiheuttaa ongelmia turnauksen jatkovaiheissa. Juuri tästä syystä loppuun tyypillisesti jaksavat joukkueet, joilla on levein materiaali.
lauantai 11. kesäkuuta 2016
EURO 2016: Itseluottamus ja pelin 'lopettaminen'
Kahden ensimmäisen päivän aikana itselleni on noussut pari asiaa kisoista esille. Miettiessäni joukkueiden suorituksia, joukkueen sisäinen itseluottamus jopa kansallisella tasolla, on mielestäni erittäin tärkeä kisasuoritusta ajatellen. Ranska sai valtavan lisän Payetin voittomaalista ja jatkossa pari heikompaa suoritusta tuskin siihen vaikuttaa, joten isännille voi povata hyvää menestystä. Toisin olisi voinut olla, jos peli olisikin päättynyt tasapeliin.
Toinen joukkue, joka olisi tarvinnut tätä boostia, oli Englanti. Yliajalla tullut tasoitus tuntuu varmasti karvaalta ja jatkossa tilanne onkin paljon hankalampi. Toinen tavoitteista jäävä suoritus seuraavasta pelistä Walesia vastaan ja kisojen loppuminen alkulohkoon voi olla pelottavakin mahdollisuus. Wales lienee taas Ranskan lisäksi se joukkue, joka sai uskoa omaan peliinsä roppakaupalla.
Jos mietitään loppuja mestarisuosikkeja, niin Saksa ja Italia tuskin hätkähtävät tippaakaan pienistä kompuroinneista ja klaaraavat tiensä jatkoon. Espanjakin on saanut sen verran menestystä viime aikoina, että joukkue kestää ehkä yhden kolhun, mutta hankala alkulohko olisi paljon mukavampi pelata läpi heti alusta onnistuneilla suorituksilla.
Belgia lienee osittain kysymysmerkki, koska nuorehko joukkue ja sen niskaan asetetut onnistumispaineet voivat kohota joukkueelle isoksikin esteeksi, jos avausottelu ei mene toiveiden mukaisesti. Omat mustat hevoset Kroatia ja Puola tarvinnevat heti alusta positiivista tulosta, että mahdollisuuksia isompaan menestykseen olisi olemassa, mutta pienemmät odotukset voivat toisaalta myös taata hieman paineettomampaa pelaamista.
Toinen asia joka tuli tämän toisen pelipäivän aikana esille oli pelin 'lopettaminen'. Tällä termillä tarkoitan sitä kuinka varmistaa johtoasemassa joukkueen voitto. Sveitsi oli ihan hilkulla menettää johtoasemansa vajaalla pelannutta Albaniaa vastaan ja Englanti meni perinteiseen tapaan kämmäämään johtonsa yliajalla Venäjää vastaan.
Molemmat joukkueet syyllistyivät siihen perinteiseen johtoasemassa pelaamiseen eli voittoa lähdettiin varmistelemaan puolustamalla sitä eikä johtoa lisäämällä. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja siitä, kuinka usein johtoasemassa oleva joukkue on menettänyt maalin johdon pelitavasta riippuen. Oma mielikuvani on se, että yllättävän usein joukkue menettää johtoaseman juuri passiivisuuden takia. Myös Ranska joutui tämän takia ongelmiin omassa pelissään.
Parin viime vuosikymmenen aikana Manchester United osoitti sen, että jos olit johdossa sitä vastaan, niin passiivisesti pelaamalla tyypillisesti menetit johtosi. Ja Espanja osoitti oman voittoputkensa aikana, että paras tapa puolustaa on pitää palloa ja hakea itse aktiivisesti lisäosumia. Aina Espanjalla tämä aktiivisuus ei ollut ihan samalla tasolla kuin tasatilanteessa, mutta joukkue ei kuitenkaan antanut pelin viemistä vastustajalle vaan pyrki itse määräämään miten peli kulki. Kaksi Euroopan mestaruutta ja yksi MM-kulta antavat mielestäni tälle ajatustavalle vahvaa tukea.
Jatkossa onkin mielenkiintoista seurata kuinka johtoasemassa olevat joukkueet pelaavat ja odotan ainakin osalta joukkueista halua ratkaista peli tekemällä lisää maaleja sen sijaan, että yritetään turvata johtoasema.
Toinen joukkue, joka olisi tarvinnut tätä boostia, oli Englanti. Yliajalla tullut tasoitus tuntuu varmasti karvaalta ja jatkossa tilanne onkin paljon hankalampi. Toinen tavoitteista jäävä suoritus seuraavasta pelistä Walesia vastaan ja kisojen loppuminen alkulohkoon voi olla pelottavakin mahdollisuus. Wales lienee taas Ranskan lisäksi se joukkue, joka sai uskoa omaan peliinsä roppakaupalla.
Jos mietitään loppuja mestarisuosikkeja, niin Saksa ja Italia tuskin hätkähtävät tippaakaan pienistä kompuroinneista ja klaaraavat tiensä jatkoon. Espanjakin on saanut sen verran menestystä viime aikoina, että joukkue kestää ehkä yhden kolhun, mutta hankala alkulohko olisi paljon mukavampi pelata läpi heti alusta onnistuneilla suorituksilla.
Belgia lienee osittain kysymysmerkki, koska nuorehko joukkue ja sen niskaan asetetut onnistumispaineet voivat kohota joukkueelle isoksikin esteeksi, jos avausottelu ei mene toiveiden mukaisesti. Omat mustat hevoset Kroatia ja Puola tarvinnevat heti alusta positiivista tulosta, että mahdollisuuksia isompaan menestykseen olisi olemassa, mutta pienemmät odotukset voivat toisaalta myös taata hieman paineettomampaa pelaamista.
Toinen asia joka tuli tämän toisen pelipäivän aikana esille oli pelin 'lopettaminen'. Tällä termillä tarkoitan sitä kuinka varmistaa johtoasemassa joukkueen voitto. Sveitsi oli ihan hilkulla menettää johtoasemansa vajaalla pelannutta Albaniaa vastaan ja Englanti meni perinteiseen tapaan kämmäämään johtonsa yliajalla Venäjää vastaan.
Molemmat joukkueet syyllistyivät siihen perinteiseen johtoasemassa pelaamiseen eli voittoa lähdettiin varmistelemaan puolustamalla sitä eikä johtoa lisäämällä. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja siitä, kuinka usein johtoasemassa oleva joukkue on menettänyt maalin johdon pelitavasta riippuen. Oma mielikuvani on se, että yllättävän usein joukkue menettää johtoaseman juuri passiivisuuden takia. Myös Ranska joutui tämän takia ongelmiin omassa pelissään.
Parin viime vuosikymmenen aikana Manchester United osoitti sen, että jos olit johdossa sitä vastaan, niin passiivisesti pelaamalla tyypillisesti menetit johtosi. Ja Espanja osoitti oman voittoputkensa aikana, että paras tapa puolustaa on pitää palloa ja hakea itse aktiivisesti lisäosumia. Aina Espanjalla tämä aktiivisuus ei ollut ihan samalla tasolla kuin tasatilanteessa, mutta joukkue ei kuitenkaan antanut pelin viemistä vastustajalle vaan pyrki itse määräämään miten peli kulki. Kaksi Euroopan mestaruutta ja yksi MM-kulta antavat mielestäni tälle ajatustavalle vahvaa tukea.
Jatkossa onkin mielenkiintoista seurata kuinka johtoasemassa olevat joukkueet pelaavat ja odotan ainakin osalta joukkueista halua ratkaista peli tekemällä lisää maaleja sen sijaan, että yritetään turvata johtoasema.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Suosikkikirjailijat: L
Klassikko-osastolle löytyi tästä kirjaimesta huomattavan monta osallistujaa. Louis L'Amour oli teiniaikana eniten arvostamani länkkärikirjailija, jos kioskikirjallisuutta ei lasketa (Morgan Kane rulz!). Ursula K. Le Guin kiinnosti myös scifin osalta, mutta Maameren tarinat on yksi parhaista fantasiamaailmoista, johon olen törmännyt. Stanislav Lem kuuluu myös teinivuosien suosikeihin ja Kyberias oli ehkä se eniten pitämäni. C.S. Lewis lienee monelle tuttu Narniasta, mutta Ransom-trilogia on yksi varhaisista scifi-klassikoista ja vaikka hieman vanhentunut, niin silti tutustumisen arvoinen. Sitten tuoreempiin tapauksiin.
Joseph Lallo tuli minulle tutuksi fantasiasarjansa kautta. Aloitustrilogia on hyvin kirjoitettu ja Lallo laajentaa maailmaa lisäteoksissaan, mutta pidän enemmän hänen scifi-sarjastaan, jossa seurataan Trevor 'Lex' Alexanderin seikkailuja. Scifi-sarjassa on reilusti vauhtia ja sopivan humoristinen ote, joten hiukan kevyemmällä otteella kirjoitetusta scifistä pitäville ehdottomasti suositeltava, muillekin tutustumisen arvoinen.
Ann Leckie nousi scifimaailman tietoisuuteen ensimmäisellä kirjallaan Ancillary Justice, joka voitti kaikki suurimmat scifipalkinnot (Hugo, Nebula, Arthur C. Clarke Award). Kirja on maineensa tasolla ja trilogian kaksi muutakin osaa ovat erinomaisia. Tyyliltään rauhallisempaa ja pohtivampaa scifiä erinomaisella teemalla.
Elmore Leonard kuuluisi ehkä omalta osaltaan klassikko-osastolle, sillä hän julkaisi ensimmäiset kirjansa 1950-luvulla. Itse tutustuin kuitenkin hänen tuotantoonsa vasta vuosituhannen vaihteen tuntumassa, joten laitetaan hänet tänne puolelle. Olen pitänyt hänen erikoisista dekkari/mysteeritarinoista ja hänen teoksistaan on myös tehty useita elokuvia. Kaikille vähän erikoisemman ja kieromman ystäville.
Scott Lynch on Gentleman Bastards-sarjan luoja. Kirjoja on toistaiseksi kolme ja ensimmäinen ehkä karvan verran parempi kuin kaksi seuraavaa. Kirjat sijoittuvat melko geneeriseen fantasiamaailmaan, joka toimii taustana mestarihuijari Locke Lamoran ja hänen ystäviensä seikkailuille. Ehdottomasti parhaasta päästä varas/huijaritarinoita.
Joseph Lallo tuli minulle tutuksi fantasiasarjansa kautta. Aloitustrilogia on hyvin kirjoitettu ja Lallo laajentaa maailmaa lisäteoksissaan, mutta pidän enemmän hänen scifi-sarjastaan, jossa seurataan Trevor 'Lex' Alexanderin seikkailuja. Scifi-sarjassa on reilusti vauhtia ja sopivan humoristinen ote, joten hiukan kevyemmällä otteella kirjoitetusta scifistä pitäville ehdottomasti suositeltava, muillekin tutustumisen arvoinen.
Ann Leckie nousi scifimaailman tietoisuuteen ensimmäisellä kirjallaan Ancillary Justice, joka voitti kaikki suurimmat scifipalkinnot (Hugo, Nebula, Arthur C. Clarke Award). Kirja on maineensa tasolla ja trilogian kaksi muutakin osaa ovat erinomaisia. Tyyliltään rauhallisempaa ja pohtivampaa scifiä erinomaisella teemalla.
Elmore Leonard kuuluisi ehkä omalta osaltaan klassikko-osastolle, sillä hän julkaisi ensimmäiset kirjansa 1950-luvulla. Itse tutustuin kuitenkin hänen tuotantoonsa vasta vuosituhannen vaihteen tuntumassa, joten laitetaan hänet tänne puolelle. Olen pitänyt hänen erikoisista dekkari/mysteeritarinoista ja hänen teoksistaan on myös tehty useita elokuvia. Kaikille vähän erikoisemman ja kieromman ystäville.
Scott Lynch on Gentleman Bastards-sarjan luoja. Kirjoja on toistaiseksi kolme ja ensimmäinen ehkä karvan verran parempi kuin kaksi seuraavaa. Kirjat sijoittuvat melko geneeriseen fantasiamaailmaan, joka toimii taustana mestarihuijari Locke Lamoran ja hänen ystäviensä seikkailuille. Ehdottomasti parhaasta päästä varas/huijaritarinoita.
perjantai 3. kesäkuuta 2016
Työhakemuksen kirjoittamisen aiheuttama mielihyvä
Kirjoittelin taas pari työhakemusta ja rupesin sitten pohtimaan, että minkä takia olo tuntuu hakemusten kirjoittamisen jälkeen niin hyvältä. Tajusin, että olin juuri käyttänyt toista tuntia omien taitojeni kehumiseen, joten sain luotua itselleni mielikuvan siitä, että olen oikeastaan aika loistava tyyppi. Tässähän ei sinällään ole mitään vikaa, mutta valitettavasti tämä ei ole pysyvä tila.
Samalla tavalla kuin nuoruusvuosina discossa ennen tanssiinhakemista suoritetussa psyykkauksessa oman pään sisällä ja kavereiden kanssa, niin tässäkin vahvaa hyvänolontunnetta seuraa sitten helposti mahalasku. Negatiivisen vastauksen voi antaa monella tavalla. Vastaanottajan puolella olen oppinut sen, että kohtelias ja asiallinen kieltäytyminen on aina helpompi hyväksyä kuin tekosyitä viljelevä. Valitettavasti useimmiten on tyytyminen siihen vähän heikompaan palautteeseen.
Pahin tilanne on se, että jos sinuun ei kiinnitetä mitään huomiota. Liian moni työnantaja jättää vastaamatta hakemukseen ja tämä aiheuttaa vain epävarmuutta ja turhaa toivoa hakijassa. Josko sieltä sittenkin jotain vielä kuuluisi. Parhaita ovat ne työnantajat, jotka ilmoittavat hakuprosessin eri vaiheista hakijalle. Tällöin ei mikään jää epäselväksi ja samalla hakija saa tunteen, että häneen on suhtauduttu asiallisesti.
Nyt pitää vain taas nautiskella siitä, että minähän olen oikeastaan aika hyvä tyyppi ja päätökset tulevat sitten jossain vaiheessa, jos tulevat.
Samalla tavalla kuin nuoruusvuosina discossa ennen tanssiinhakemista suoritetussa psyykkauksessa oman pään sisällä ja kavereiden kanssa, niin tässäkin vahvaa hyvänolontunnetta seuraa sitten helposti mahalasku. Negatiivisen vastauksen voi antaa monella tavalla. Vastaanottajan puolella olen oppinut sen, että kohtelias ja asiallinen kieltäytyminen on aina helpompi hyväksyä kuin tekosyitä viljelevä. Valitettavasti useimmiten on tyytyminen siihen vähän heikompaan palautteeseen.
Pahin tilanne on se, että jos sinuun ei kiinnitetä mitään huomiota. Liian moni työnantaja jättää vastaamatta hakemukseen ja tämä aiheuttaa vain epävarmuutta ja turhaa toivoa hakijassa. Josko sieltä sittenkin jotain vielä kuuluisi. Parhaita ovat ne työnantajat, jotka ilmoittavat hakuprosessin eri vaiheista hakijalle. Tällöin ei mikään jää epäselväksi ja samalla hakija saa tunteen, että häneen on suhtauduttu asiallisesti.
Nyt pitää vain taas nautiskella siitä, että minähän olen oikeastaan aika hyvä tyyppi ja päätökset tulevat sitten jossain vaiheessa, jos tulevat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)