Nykyisessä yhteiskunnassa rahalla tuntuu olevan hyvinkin suuri merkitys kaiken arvostuksessa ja aloin pohtimaan sitä, että kuinka arvokasta opetus on, jos sitä mitataan rahassa. Päädyin siis miettimään sitä, että minkä verran opetuksesta on ollut apua omissa opiskeluissani. Tätä varten piti sitten pähkäillä hieman erilaisia kokemuksia opettamisesta ja oppimisesta ja omien kokemusteni pohjalta muodostin jaon, jossa opettajat on jaoteltu neljään eri ryhmään. Huonot opettajat, joita valitettavasti on vieläkin merkittävä määrä opettajista, ovat ryhmä, jota ei tarvitse suuremmin analysoida. Sen sijaan esitän omat ajatukseni niistä kolmesta muusta ryhmästä.
Opettaja tietolähteenä
Perinteisesti opettaja on ollut se henkilö, jolta oppilas on saanut tarvittavan tiedon opetettavassa aineessa, mutta nykyisessä tietoyhteiskunnassa tällainen opettaja alkaa olla ominaisuuksiltaan muinaisjäänne. Tietoa on saatavilla valtavia määriä helposti, joten opettaja ei ole enää oppilaan näkökulmasta korvaamaton.
Valitettavasti omat kokemukseni vielä tältä vuosikymmeneltä yliopisto-opetuksesta osoittavat sen, että suurin osa opettajista sillä tasolla luottaa edelleenkin asemaansa tiedonjakajana. Ongelma tässä on se, että opettaja ei tuo ollenkaan lisäarvoa oppimiseen oppilaan näkökulmasta, koska sama tieto on saatavilla muualta sellaisessa muodossa, jossa oppilas voi itse määritellä oppimistahdin. Perinteisessä opetuksessa opettaja päättää etenemistahdin ja -järjestyksen ja tämä on vain harvoille oppilaille paras oppimistapa.
Tällainen opettaja usein lähestyy opetusta ns. aine edellä eli häntä ei niinkään kiinnosta miten hyvin oppilaat omaksuvat opetuksen vaan hänelle on tärkeää esittää asia korrektisti ja tieteellisesti katsottuna oikealla tavalla. Tunti- ja opetussuunnitelmat, jotka pohjautuvat tähän malliin näyttävät paperilla hienolta ja niitä tyypillisesti arvostavat aineen asiantuntijat, jotka ovat myös kiinnostuneet enemmän aineen korrektiudesta kuin sen lähestyttävyydestä oppimistarkoituksessa.
Itse en tällaiselle opettajalle maksaisi senttiäkään, jos voisin itse valita opettajani.
Opettaja selittäjänä
Omasta mielestäni parempi vaihtoehto on opettaja, joka tiedon jakamisen sijaan keskittyy tiedon avaamiseen ja selittämiseen. Sen sijaan, että opettaja olisi uskollinen aineen korrektiudelle, hän pyrkii auttamaan oppilasta, kun tämä kohtaa ongelmia ja yrittää muuttaa asian helpommin ymmärrettäväksi. Tällainen opettaja pyrkii antamaan jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden edetä omaan tahtiinsa ja auttaa oppilaita silloin kuin heillä on sille tarvetta.
Selittävä opettaja voi joskus ajautua omien selityksiensä muodostamaan ansaan ja päätyy pitämään viihdyttäviä esityksiä ilman, että opetus ja oppiminen etenevät ollenkaan. Useimmiten kuitenkin selittävä opettaja on oppilaalle hyödyksi ja auttaa tätä oppimaan.
Omissa opinnoissani Jyväskylän yliopistossa törmäsin pariin tällaiseen opettajaan (Markku Lehto ja Rauno Julin) ja heidän pitämänsä kurssit olivat niitä harvoja kursseja, joissa viitsin käydä kuuntelemassa kaikki luennot. Tällaisen opettajan tunneista voisin hyvinkin maksaa normaalin tuntipalkan verran.
Opettaja motivaattorina
Kolmas ryhmä on se harvinaisin, koska en osaa sanoa omalta osaltani yhtään opettajaa, joka kuuluisi pääosin tähän ryhmään. Motivoiva opettaja on jossain määrin selittävän opettajan kehittyneempi rooli, mutta selittämisen sijaan pääpaino on oppilaan motivoimisessa, jotta tämä itse haluaa ottaa selvää asioista.
Ensi alkuun tämä kuulostaa siltä, että opettaja välttelee työtään ja siirtää sen oppilaan harteille, mutta motivoiva opettaja ei jättäydy syrjään vaan auttaa oppilasta aina silloin, kun tälle on tarvetta. Pääpaino on kuitenkin sillä, että opettaja omalla innostuneisuudellaan pyrkii luomaan ilmapiirin, jossa oppilaat ovat itse kiinnostuneita ja motivoituneita aineen oppimiseen.
Motivoiva opettaja myös ymmärtää sen, että kaikki aineet eivät sovi kaikille ja pyrkii tällaisessa tilanteessa tekemään epämiellyttävästä aineesta siedettävän. Toisaalta tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa hyvinkin passiivinen oppilas voi jäädä ilman opettajan huomiota ja sitä kautta ei motivoidu koskaan oppimiseen. Pääajatus on kuitenkin se, että oppilas ei koe oppimista epämiellyttävänä vaan saa siitä positiivisen kokemuksen.
Tällainen opettaja voi olla painonsa arvoinen kullassa, koska hänen vaikutuksensa leviää useimmiten myös oman oppiaineen ulkopuolelle.
Symbioosi
Parhaimmillaan opettajassa yhdistyvät nämä kaikki tyypit. On tilanteita, joissa opettaja toimii tietolähteenä, mutta tämän pitäisi olla aina yhdistettynä selittämiseen ja tiedon avaamiseen. Ja koko ajan opettaja pyrkii motivoimaan oppilaita oppimaan myös laajemmalla tasolla tekemällä oppimistilanteesta kiinnostavan ja nautittavan kokemuksen.
Kaiken opiskelun millä tahansa tasolla pitäisi jättää oppilaalle tunteen, että oppiminen on kivaa, hauskaa, nautinnollista tms. Jos se muuttuu totiseksi puurtamiseksi, niin oppiminen muuttuu hankalammaksi ja yhä harvempi itse asiassa oppii oikeasti asioita. Tämän takia koen itse, että motivointi on opettajan tärkein ominaisuus. Jos oppilas alkaa itse ajattelemaan tunnilla esitettäviä asioita, suurin kynnys on ylitetty.
Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni, mutta omien kokemusteni pohjalta sekä oppijana että opettajana, uskon olevani jonkin jäljillä tai ainakin liikun oikeaan suuntaan. Tämän takia omassa opetuksessani tärkein kysymys, jonka voin fysiikan tunnilla esittää, on 'mitä tapahtuu?'.
