Arvosanasyndrooma

Opettajana ollessani arvosanoja on joutunut miettimään montakin kertaa, mutta hiljakseen ne näkyvät levinneen joka puolelle. Hallituksen ministereille jaetaan arvosanoja useampaankin kertaan pitkin hallituskautta, jääkiekkomaajoukkueen pelaajat käydään läpi yksityiskohtaisesti ja nyt varmaankin olympiajoukkueen edustajat saavat omat todistuksensa medialta.

Sinällään arvosanoissa ei ole itsessään mitään väärää, mutta monelle tuntuu muodostuneen omituinen vääristymä arvosanojen merkityksestä. Oppilailla aina välistä tuntui olevan ahdistusta meneillään olevan kurssin mahdollisesta arvosanasta ja sen merkityksestä tulevaisuuteen. Toisaalta heitä on hankala syyttää tästä angstaamisesta, koska lukiossa ylioppilaskirjoitusten painottaminen antaa vaikutelman, joka ohjaa ajattelemaan tällä tavalla.

Se, mitä itse pidän arvosanasyndroomana, on monien kuvitelma siitä, että arvosanat ovat absoluuttinen ja lopullinen totuus. Itse olen pyrkinyt oppilailleni kertomaan, että kurssin arvosana kuvastaa vain sen hetkistä totuutta oppilaan osaamisesta. Mikään ei estä osaamasta enemmän huomenna tai varsinkin vuosien päästä. Samalla tavalla jokaisen meistä osaaminen monellakin alueella kehittyy koko ajan ja siinä on huonoja ja hyviä päiviä. Kaikki eivät kuitenkaan osaa ajatella tällä tavalla.

Ongelmaksi tämä absoluuttinen ajattelutapa muodostuu esimerkiksi silloin, kun mietitään julkisesti Suomen koulutustasoa ja käytetään PISA-testiä sen mittarina. Suomen tulokset ovat heikentyneet viimeisimmässä testissä, mutta tätä selitellään uusien maiden mukaan tulemisella. Samaan aikaan meillä kuitenkin koko ajan leikataan koulutuksesta, koska 'meillä on niin hyvä koululaitos tulosten valossa'. Eli hyvä arvosana kertoo sen, että me olemme jo huipulla eikä enää tarvitse tehdä töitä.

Valitettavasti huipulla on aina tuulista ja sinne on muita pyrkijöitä. Moni mitalisuosikki joutui pahasti pettymään olympiakisoissa, koska muut olivat ilmeisesti tehneet enemmän töitä ja sitä kautta paransivat tuloksiaan enemmän. Mestariksi pääseminen lisää vain töiden tekemistä, jos haluaa pysynä mestarina.

Samalla tavalla pitäisi pystyä ajattelemaan myös arvosanoista. Se mitä sinulla on todistuksessa viikko, kuukausi tai vuosi sitten, kertoo tilanteen kyseisenä päivänä. Sen varaan on turha rakentaa koko tulevaisuuttaan vaan pyrkiä kehittämään itseään ja oppimaan lisää. Aina on seuraava koe, ottelu, testi tai kilpailu, jossa voit parantaa omaa tulostasi. Ja ymmärtää, että jos et halua itse parantua, niin joku toinen menee ohi.

Ja jos arvioit toista arvosanojen tai tuloksen perusteella, niin kannattaa ymmärtää, että se arviointi koskee vain sitä kyseistä arvosanaa tai tulosta. Harva meistä lakkaa kuuntelemasta jotain yhtyettä vain sen takia, että se viimeinen levy oli roskaa. Tai arvostamasta kirjailijan aikaisempia teoksia yhden huonon takia. Kokonaisuus on aina isompi asia kuin yksi arvosana tai tulos.

Oletko onnellinen?

Pitkää automatkaa ajaessa ennättää miettiä monenlaista ja tällä kertaa päähän pulpahti jostain onnellisuus ja siihen liittyvät asiat. Keväällä suorittamani Etiikan kurssi varmaankin vaikutti jonkin verran asiaan, koska se käsitteli yhtenä isoimmista teemoistaan onnellisuutta. Tällä kertaa pohdinnat lähtivät liikkeelle viime viikolla arvotusta Eurojackpotin arvonnasta.

Onnellisuus määritellään filosofiassa monin eri tavoin eikä yhtä selkeää määritelmää ole olemassa. Yhden, kaikenkattavan määritelmän luominen onnellisuudelle lienee mahdotonta, koska olemme keskenämme hyvin erilaisia ja pidämme erilaisista asioista. Autoa ajaessa mieleeni muistui tarina miehestä, joka lottovoiton saadessaan oli laittanut avioeron vireille ja nostanut rahat vasta jälkikäteen, ettei entinen vaimo pääsisi niihin käsiksi. Tältä pohjalta keksin sitten 'uuden' yleisemmän tavan määritellä onnellisuus.

Riittävän suuri lottovoitto takaa normaalille henkilölle taloudellisen riippumattomuuden ja mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Mutta onko lottovoitto sitten aina tarpeellinen unelmien toteuttamiselle? Itse rupesin miettimään omia tekemisiäni ja sitä, että muuttaisiko lottovoitto jotakin elämässäni. Tärkeä jatkokysymys oli sitten se, että jos haluan tehdä jotain eri tavalla, niin onko lottovoitto ainoa tapa muuttaa tekemisiäni.

Jos käytämme tuota ylläesitettyä esimerkkiä lottovoiton mukanaan tuomasta avioerosta, niin äkkiseltään tuntuisi, että lottovoitto oli vain katalysaattori erolle eikä tärkeä osa sitä. Todennäköisesti parisuhde oli jo ennestään epätyydyttävä eikä edistänyt onnellisuuden tunnetta ainakaan miehen osalta. Eli lottovoitto voi muuttaa asioita, mutta ei ole siihen vaadittava ehto.

Oma pohtimiseni johti siihen, että tajusin tekeväni elämässäni sellaisia asioita, joita varmasti tekisin lottovoitonkin jälkeen. Lukeminen, musiikin kuuntelu, pelit ja tv-sarjat tuskin katoaisivat mihinkään. Samoin golfaaminen mailojen tai frisbeekiekkojen kanssa pysyisi osana normaalia eloa. Ja kaveripiiri pysyisi varmasti hyvin pitkälti samanlaisena tai ainakin näin itselleni uskottelen.

Samalla tajusin, että tätä voi käyttää sellaisten asioiden selvittämiseen, joita tekee intohimottomasti tai jopa onnettomasti. Jos lopettaisit jonkin asian tekemisen välittömästi lottovoiton saadessasi, niin silloin se asia todennäköisesti on lopettamisen arvoinen ilman sitä lottovoittoakin. Itselläni tällainen lottovoittoilmiö tapahtui 1.3.2009, kun kävin toimistolla painamassa NokiaExit-nappia sen jälkeen, kun Nokia laajensi silloisen eropaketin koskemaan myös minua. Ja pidän sitä päätöstä edelleen yhtenä parhaimmista mitä olen tehnyt.

Vastaavanlainen päätös, joka on jo pidempään muhinut ja on alkanut viime aikoina toteutumaan, on autosta luopuminen. Ajomatkalla taas tuli useampia tilanteita, joissa olisin ollut valmis rankaisemaan kanssa-autoilijaa hänen törttöilynsä takia ja tästä syystä autoilu on muodostunut itselleni useimmissa tilanteissa stressiä aiheuttavaksi. Sen sijaan, että yritän kärsiä siellä liikenteessä, voin aivan hyvin siirtyä joukkoliikenteen käyttäjäksi ja vähät välittää muusta liikenteestä.

Kaikkea ei tietenkään voi karsia omista tekemisistään ilman rajoitteita. Vanhempien tulee huolehtia lapsistaan ja tällöin voi esimerkiksi epämiellyttävän työn tekeminen taloudellisista syistä olla kuitenkin tarpeellinen askel koko perheen onnellisuudessa. Samoin, jos jokin harraste on todella tärkeä ja vaatii runsaasti pääomaa, niin rahan hankkimisen epämiellyttävyys voi kompensoitua harrastuksen mukanaan tuomalla nautinnolla.

En tiedä voiko tuota lottovoitto-teoriaa pitää joka tilanteeseen sopivana, mutta ainakin omasta mielestäni se on hyvä mittatikku siihen, onko jokin asia tekemisen arvoista. Kunhan muistaa, että useimmat asiat vaikuttavat toisiinsa eivätkä tapahtu erillään toisistaan.