perjantai 29. tammikuuta 2016

Tieto ja sen yleistäminen

Eilen illalla aivot jäivät ylikierroksille ja uni ei meinannut tulla millään, joten sen sijaan ajatukset harhailivat asiasta toiseen ja sain ratkaistua yli vuoden itseäni harmittaneen filosofisen ongelman. Kyseinen ongelma tunnetaan Gettierin ongelmana (linkki englanninkieliseen wiki-artikkeliin, kun suomennoksessa ongelmaa on vapaasti muokattu ja muutettu), joka liittyy klassiseen tiedon määritelmään.

Klassisen tiedon määritelmän mukaisesti jokin minun tietämäni asia on tietoa vain, jos
1) se on totta,
2) minä uskon, että se on totta, ja
3) minulla on oikeutettu uskomus, että se on totta.

Gettier esitti tälle vastaväittämän seuraavassa muodossa.

Herrat Smith ja Jones ovat hakeneet samaa työtä. Smithillä on vahva usko siitä, että Jones saa kyseisen työpaikan, koska firman johtaja on näin Smithille kertonut etukäteen. Smith on äskettäin laskenut kolikot Jonesin taskuista (epäilyttävää) ja todennut, että siellä on kymmenen kolikkoa. Eli Smith uskoo (kohta 2), että Jones saa työn, koska johtaja on näin hänelle kertonut, joten hänellä on sille oikeutettu uskomus (kohta 3). Smith tekeekin äskeisten tutkimustensa perusteella johtopäätöksen, että työpaikan saa mies, jolla on kymmenen kolikkoa taskussaan.

Yllättäen työpaikan saakin kuitenkin Smith, joka huomaa, että hänelläkin on kymmenen kolikkoa taskussaan. Eli Smithin johtopäätös siitä, että työpaikan saa mies, jolla on kymmenen kolikkoa taskussaan on tosi, mutta se ei määritelmän mukaisesti voi olla tietoa, koska Smith ei uskonut itse saavansa työpaikkaa. Tästä on nyt filosofiassa väitelty reilut viisikymmentä vuotta.

Ongelma tässä esimerkissä on mielestäni seuraava. Smith uskoo, että Jones saa työpaikan, koska hänellä on siihen oikeutettu uskomus, mutta tämä ei ole sama uskomus kuin se, että työpaikan saa mies, jolla on kymmenen kolikkoa taskussaan. Jonesilla sattuu olemaan kymmenen kolikkoa taskussaan, mutta tämä määritelmä on yleisempi määritelmä kuin nimi Jones. Eli itse asiassa esimerkissä käsitellään kahta eri propositiota:
P1: Jones saa työpaikan ja
P2: mies, jolla on kymmenen kolikkoa taskussaan, saa työpaikan.

Proposition 2 ehdot voi täyttää useampikin henkilö, joten Smithin saama tieto koskee vain propositiota 1 ja siten propositiolle 2 ei ole klassisen tiedon mukaista tukea. Voidaan myös sanoa, että prosositioiden välillä vallitsee virheellinen analogia, mutta yleistäminen on ehkä ilmiönä selkeämpi. Asiaa selkeyttääkseni esitän oman esimerkkini käyttäen apuna Veikkausliigaa.

Viime kauden alussa tulevaa mestaria veikattaessa monilla asiantuntijoilla oli vahva usko siihen, että HJK voittaa mestaruuden. Tätä uskomusta voi pitää oikeutettuna uskomuksena, sillä HJK:lla oli liigan suurin budjetti, arvostettu valmentaja ja se oli voittanut mestaruuden kuudella edellisellä kaudella. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen samalla tavalla kuin Gettier, että Suomen mestaruuden voittaa joukkue, jonka lyhennys päättyy kirjaimeen K. Mestaruuden voitti SJK, mikä täyttää johtopäätöksemme, mutta ei ennakkoarveluja eli olemme samassa tilanteessa kuin alkuperäisessä esimerkissä tekemällä yleistyksen alkuperäisistä uskomuksista.

Samanlaista yleistämistä näkee, kun puhutaan maahanmuutosta, veroista, työttömyydestä tai vaikkapa sairaanhoidosta. On helpompi yleistää asioita kuin oikeasti pohtia tapausta yksityiskohtaisesti. Viime vuosina mediassa tämä ilmiö on lisääntynyt klikkihuorauksen muodossa eli uutisotsikot muokataan mahdollisimman räikeiksi yleistämällä niitä tai politiikassa leimaamalla kaikki tietyn yhteisön ihmiset samanlaisiksi.

Jotakin hienoa ja filosofista voisi yrittää sanoa tähän loppuun, mutta en keksi mitään järkevää, joten käännän aivoista vaihteen taas vapaalle. Ulkona sataa lunta, joten se on hyvä tai huono asia, mutta kyllä mielestäni Suomen talveen lumi kuuluu. Oli se sitten yleistys tai ei.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Fallout 4 vs. Far Cry 4

Ostin Far Cry 4:n (FC4) Steamin joulualesta ja sain pelin päätarinan pelattua läpi 42 tunnissa. Iso osa tästä tosin meni pelimaailman tutkimiseen ja muuhun häröilemiseen. Fallout 4:een (FO4) kului 148 tuntia, joista vielä osa tuli päätarinan loputtua. Pelit ovat pelattavuudeltaan melko lähellä toisiaan, joten siltä osin paremmuus lienee makuasia, mutta tykkäsin enemmän FC4:n maailmasta, kun kaikki ei ollut harmaan eri sävyjä. Pelien erot tulevat selvimmin esille tarinassa ja avoimen maailman luonteessa, joten tässä hiukan analyysiä niistä mahdollisimman vähillä spoilereilla.

FO4:n päätarinan pitäisi olla luonteeltaan enemmän pelaajaa koukuttava tai koskettava, mutta melko pian huomasin, että FC4:n päätarina oli kiinnostavampi. Osasyynä tähän pidän sitä, että FC4:ssa on panostettu selvästi enemmän päähahmojen luonteeseen ja värikkyyteen ja keskustelut ovat tämän takia mielenkiintoisempia. FC-sarjan hahmot ovat myös 'hieman' yliampuvia, mikä on selvästi muistiinpainuvampaa.

Molemmissa peleissä pelaajan rooli on olla eri faktioiden työkalu, vaikka pelaaja on kummassakin pelissä melko selkeästi pelimaailman vaarallisin yksilö ja sitä kautta omaa melko huomattavan määrän vaikutusvaltaa. FO4:ssa pelaaja pystyy jonkin verran vaikuttamaan suoraan maailmaan eri asutusten kautta uudelleenrakentamalla niitä, mutta kummassakin pelissä aito 'maailmanparannus' on sidottu päätehtävän taakse.

Menin sitten valitsemaan FC4:ssa sen kaikein huonoimman lopetuksen ja pelin loputtua oli vähän pettynyt fiilis, mutta katselin sitten netistä vaihtoehtoiset lopetukset ja tältä osin täytyy myöntää, että peli ylitti odotukset. Pelissä on jopa mahdollista mennä suoraan lopetukseen tekemällä mitä pelin yksi keskeisistä hahmoista käskee alussa eikä seuraamalla pelin antamaa ensimmäistä 'tehtävää' ja lähteä häröilemään. Ainoa pettymys lopetuksissa on se, että pelaajan alkuperäinen syy tulla Kyratiin (FC4:n tapahtumapaikka) ohitetaan osissa lopetuksista olankohautuksella ja yksikään lopetuksista ei tarjoa mahdollisuutta ryhtyä itsenäisesti 'maailmanparantajaksi'.

FO4:n tarinassa pelaaja on taas selkeästi työkalu ja joutuu tekemään faktion etukäteen suunnittelemat lopetukset riippumatta pelaajan mielihaluista. Yhdessä faktiossa pelaaja pääsee jopa melko määräävään asemaan, mutta peli anna mahdollisuutta päättää itse tekemisistään vaan pakkosyöttää jo valitun lopetuksen. Eli tältä osin FC4 on melko selvästi voittaja.

Avoimen maailman kohdalla tilanne taas kääntyy toisinpäin ja tämä selittää omalta osaltani peleihin käytetyn peliajan. FC4:ssa pelaaja avaa pelimaailmaa tutkittavaksi käymällä alueella olevassa radiotornissa, jonka jälkeen alueen kohteet näkyvät pelaajalle paremmin. Tämän jälkeen ohjelmassa on alueella olevien tukikohtien vapauttaminen, joka sitten avaa tukikohtiin muutaman tehtävän. Tämä toistuu alueelta toiselle eli maailma koostuu hyvin samanoloisista alueista ja jossain vaiheessa tämän oravanpyörän pyörittäminen käy tylsäksi.

FO4:ssa taas maailma koostuu lukuisista pienistä paikoista, joilla ei ole yleensä mitään linkkiä keskenään. Vaikka samantyyppisissä paikoissa tyypillisesti tapahtuu melko samanlaisia asioita, niin silti ne ovat keskenään selkeästi erilaisia. Lisäksi FO4:ssa iso osa pelaamista on pelimaailmaan tarinoihin tutustumista, sillä eri paikoissa on huomattavan paljon erilaista sisältöä. Nämä tarinat ovat itse asiassa pelin paras osa ja ilman päätarinaa peli olisi todennäköisesti parempi kokemus.

FO4 pääsee selvästi lähemmäksi oikeaa avoimen maailman tuntua ja on kokonaisuudessaan jonkin verran parempi peli, mutta molemmat ovat ihan onnistuneita jatko-osia. Nyt kun joku tekisi vielä pelin, jossa FC4:n tarinapanostus yhdistetään FO4:n yksittäisiin paikkoihin ja tarinoihin ja jätetään ns. päätarina kokonaan tekemättä ja annetaan pelaajalle oma vapaus päättää sitä mitä hän haluaa tehdä.