Olen ollut reilun vuoden työttömänä ja tänä aikana olen tehtaillut tasaiseen tahtiin työhakemuksia sellaisiin paikkoihin, joihin minulla on mielestäni ollut mahdollisuuksia ja edellytyksiä päästä töihin. Hakemuksia on kertynyt reilut parikymmentä ja rupesin sitten mietiskelemään kuinka hakemusprosessi kussakin on edennyt.
Isommilla yhteisöillä, kuten Tampereen kaupunki tai Tamk, on omat työkalunsa, jotka huolehtivat ilmoituksista hieman kylmähkösti, mutta ilmoitukset varmasti tulevat ajallaan. Pienemmillä kouluilla asia usein hoituu rehtorin tai apulaisrehtorin toimesta ja taso vaihtelee tällöin huimasti. Parhaimmillaan lähetettiin tilanneraportti, kun hakuaika oli päättynyt ja tietysti päätös, kun taas joistakin kouluista ei ole kuulunut yhtään mitään edes päätöksen muodossa.
Yllättävää kuitenkin on ollut se, että firmatasolla ollaan välistä hyvinkin pahasti tuuliajolla. Jokunen vuosi sitten hakiessani patentti-insinöörin hommia Nokian Renkailta, minut kutsuttiin työhaastatteluun. Työhaastattelussa ilmeni, että minun ja potentiaalisten esimiesten mielikuvat työstä eivät olleet ihan täysin kohdallaan, joten en suuria odotellut jälkikäteen. Kun pariin kuukauteen ei ollut asiasta mitään kuulunut, niin kyselin haastattelun järjestäneeltä ja siellä mukana olleelta henkilöstöosaston kontaktilta, että mikä on tilanne. Kun tähänkään ei mitään vastattu, niin tulin siihen tulokseen, että tuollaisessa firmassa en olisi halunnutkaan olla töissä.
M-Files haki tämän vuoden aikana kahdestikin kouluttajaa, johon hommaan kuvittelin omaavani hyvänkin kokemuksen. Ensimmäisellä kerralla tuli ilmoitus etten päässyt jatkoon runsaiden hakijoiden joukosta, mutta toinen haku umpeutui pari kuukautta sitten ja mitään ei ole kuulunut.
Jostain syystä Suomessa työttömyys usein koetaan leimautumisena huonommaksi kuin muut. Suomen Mielenterveysseuralla työttömyys kuuluu vaikeiden elämäntilanteiden joukkoon ja vaikka itse en sitä välttämättä tällaisena koe, niin olen huomannut, että huono työhakemuksista ilmoittelu aiheuttaa aina välistä ihan turhaa stressiä. Jollekin pitkäaikaistyöttömälle voi helposti kehittyä korkeakin kynnys tehdä työhakemuksia, kun niihin ei viitsitä edes vastata. Henkisesti samanlainen tilanne kuin nuorena diskossa, kun kävit hakemassa tyttöä tanssimaan eikä se lähtenyt vaan antoi huonon tekosyyn. Heti oli paljon vaikeampaa mennä seuraavan luokse... :)
Työnhakuprosessissa myös työnhakija on asiakas sille henkilöstöosaston toimijalle tai kuka sitä prosessia sitten hoitaakin. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu alasta riippumatta kommunikointi prosessin eri vaiheissa. Valitettavan usein tämä kuitenkin unohtuu ja asia nähdään vain oman organisaation sisäisenä prosessina. Toisaalta tämä on erilainen näkökulma ko. työnantajaan ja heidän tapaansa toimia ja itse olen ottanut huonon kommunikoinnin merkkinä yrityksestä, jossa asiat eivät toimi niin kuin niiden pitäisi.
Vielä kun jotenkin saisi siihen palautteeseen mukaan myös lyhyesti ne syyt, miksi juuri minua ei valittu, niin itse olisin tyytyväinen. Siihen asti pitää vain kärsiä.
tiistai 17. marraskuuta 2015
tiistai 10. marraskuuta 2015
Fysiikkaa ja filosofiaa: painovoimavaraus
Jatkoin eilen argumentaation tenttiin lukemista ja tenttikirjassa esiteltiin kuinka Galileo osoitti argumentaation avulla Aristoteleen teorian kappaleiden putoamisnopeudesta vääräksi. Aristoteles oletti, että kappaleen putoamisnopeus riippuu kappaleen painosta eli raskaampi kappale putoaisi nopeammin. Galileon argumentaatio itsessään ei välttämättä ole aukoton, kuten linkissä pohditaan, mutta ilmeisesti tämän johdosta painovoima ja väittelyt jäivät pyörimään pääni sisälle. Myöhemmin illalla sängyssä pyöriessäni ja nukahtamista odotellessani päähäni pulpahti sitten ihan uudenlainen ja fyysikolle ehkä kerettiläinenkin ajatus.
Painovoima ja massa ovat fysiikassa toisiinsa liittyviä asioita, mutta entä jos teemme filosofisen olettamuksen, että näin ei ole ja sen sijaan oletamme, että hiukkasilla olisikin painovoimavaraus, joka on massasta erillinen hiukkasen ominaisuus. Perusperiaatteiltaan painovoimavaraus toimisi samalla tavalla kuin sähkövaraus, mutta painovoimavaraukset vetäisivät (ehkä) aina toisiaan puoleensa. Kun hiukkaset yhdistyvät tavalla taikka toisella ja muodostavat suurempia ryhmiä/kappaleita, samalla näiden painovoimavaraukset yhdistyisivät ja kasvaisivat suuremmaksi.
Koska kaikki tuntemamme materiaali rakentuu samanlaisista rakennuspalikoista, niin näistä muodostuvien kappaleiden massojen ja painovoimavarausten välinen suhde pysyisi koko ajan samansuuruisena selittäen samalla sen miksi ne olisi helppo sotkea toisiinta ja miksi niiden oletetaan olevan toisiinsa liittyviä asioita.
Tiedämme kuitenkin, että on olemassa hiukkasia, joilla ei ole massaa ja jotka kuitenkin tuntuvat vuorovaikuttavan painovoiman kanssa. Kyseinen hiukkanen on fotoni ja ilmiö, jossa se näyttäisi vuorovaikuttavan painovoiman kanssa on gravitaatiolinssi eli valon taipuminen. Nykyfysiikka selittää tämän tapahtuman siten, että painovoima aiheuttaa aika-avaruuden rakenteessa muutoksen, mikä muuttaa valon kulkusuuntaa.
Jos kuitenkin oletamme, että massa ja painovoima ovat erillisiä hiukkasen ominaisuuksia, niin valon taittumisen voi selittää sillä, että fotonilla on painovoimavaraus eli se vuorovaikuttaa muiden painovoimavarauksellisten hiukkasten kanssa. Ja koska tähän ei tarvita massaa, niin fotoni voi olla massaton hiukkanen, mikä vastaa nykykäsitystämme sen ominaisuuksista.
Olettamus antaa toisen vieläkin mielenkiintoisemman selityksen, koska jos erotamme massan ja painovoiman toisistaan, niin olettamuksen avulla voidaan selittää, ainakin alustavasti, myös pimeä aine. Uskomus siitä, että pimeä aine muodostaa suurimman osan maailmankaikkeuden massasta perustuu sille periaatteelle, että massa on se aineen ominaisuus, joka vuorovaikuttaa painovoiman kanssa. Jos näin ei olisi, niin pystyisimme selittämään epäsuhdan galaksien oletettujen massojen ja niiden liikkeen välillä massattomalla aineella, jolla on painovoimavaikutus ja jota on vaikea havaita.
Äkkiseltään tämä tuntuu argumentatiivisesti järkevältä, fyysikon kannalta tosi oudolta, mutta hyvän tieteen mukaisesti hypoteesi on järkevä vain, jos se on periaatteessa kumottavissa. Itselleni ei heti tullut mieleen testiä, millä tuota voisi testata, joten laitetaan idea jakoon, jos vaikkapa joku sellaisen keksisi.
Painovoima ja massa ovat fysiikassa toisiinsa liittyviä asioita, mutta entä jos teemme filosofisen olettamuksen, että näin ei ole ja sen sijaan oletamme, että hiukkasilla olisikin painovoimavaraus, joka on massasta erillinen hiukkasen ominaisuus. Perusperiaatteiltaan painovoimavaraus toimisi samalla tavalla kuin sähkövaraus, mutta painovoimavaraukset vetäisivät (ehkä) aina toisiaan puoleensa. Kun hiukkaset yhdistyvät tavalla taikka toisella ja muodostavat suurempia ryhmiä/kappaleita, samalla näiden painovoimavaraukset yhdistyisivät ja kasvaisivat suuremmaksi.
Koska kaikki tuntemamme materiaali rakentuu samanlaisista rakennuspalikoista, niin näistä muodostuvien kappaleiden massojen ja painovoimavarausten välinen suhde pysyisi koko ajan samansuuruisena selittäen samalla sen miksi ne olisi helppo sotkea toisiinta ja miksi niiden oletetaan olevan toisiinsa liittyviä asioita.
Tiedämme kuitenkin, että on olemassa hiukkasia, joilla ei ole massaa ja jotka kuitenkin tuntuvat vuorovaikuttavan painovoiman kanssa. Kyseinen hiukkanen on fotoni ja ilmiö, jossa se näyttäisi vuorovaikuttavan painovoiman kanssa on gravitaatiolinssi eli valon taipuminen. Nykyfysiikka selittää tämän tapahtuman siten, että painovoima aiheuttaa aika-avaruuden rakenteessa muutoksen, mikä muuttaa valon kulkusuuntaa.
Jos kuitenkin oletamme, että massa ja painovoima ovat erillisiä hiukkasen ominaisuuksia, niin valon taittumisen voi selittää sillä, että fotonilla on painovoimavaraus eli se vuorovaikuttaa muiden painovoimavarauksellisten hiukkasten kanssa. Ja koska tähän ei tarvita massaa, niin fotoni voi olla massaton hiukkanen, mikä vastaa nykykäsitystämme sen ominaisuuksista.
Olettamus antaa toisen vieläkin mielenkiintoisemman selityksen, koska jos erotamme massan ja painovoiman toisistaan, niin olettamuksen avulla voidaan selittää, ainakin alustavasti, myös pimeä aine. Uskomus siitä, että pimeä aine muodostaa suurimman osan maailmankaikkeuden massasta perustuu sille periaatteelle, että massa on se aineen ominaisuus, joka vuorovaikuttaa painovoiman kanssa. Jos näin ei olisi, niin pystyisimme selittämään epäsuhdan galaksien oletettujen massojen ja niiden liikkeen välillä massattomalla aineella, jolla on painovoimavaikutus ja jota on vaikea havaita.
Äkkiseltään tämä tuntuu argumentatiivisesti järkevältä, fyysikon kannalta tosi oudolta, mutta hyvän tieteen mukaisesti hypoteesi on järkevä vain, jos se on periaatteessa kumottavissa. Itselleni ei heti tullut mieleen testiä, millä tuota voisi testata, joten laitetaan idea jakoon, jos vaikkapa joku sellaisen keksisi.
torstai 5. marraskuuta 2015
Valinnat peleissä
Nyt kun Fallout 4:n julkaisuun on vielä viisi päivää (4 päivää ja 15 tuntia Steamissä), niin olen taas pitkästä aikaa joutunut ns. odotustuskan uhriksi. Steam-kirjastossa on 137 peliä ja ainoastaan Fallout 4 on näistä se kiinnostava. Eilenkin kokeilin useampaa peliä hetken aikaa ennen kuin siirryin seuraavaan. Ehkä tämä on psykologisella tasolla samaa kuin ongelmat vaatteiden ja kenkien kanssa. Tämän jälkeen toivottavasti ymmärrän hiukan paremmin muita vastaavanlaisten ongelmien kanssa kamppailevia.
Illalla sitten yhtäkkiä päähäni pulpahti jostain Sid Meierin lanseeraama väite, että '(hyvä) peli on sarja mielenkiintoisia päätöksiä'. Annoin asian hautua yön yli mietintämyssyn alla ja kaivelin hieman lisäinfoa internetistä ja hämmensin soppaa ja tulokseksi tuli seuraavanlainen ajatteluketju.
Peleissä, eritoten strategiapeleissä, itseäni kiinnostaa löytää paras, tai ainakin lähellä sitä oleva, ratkaisu ongelmiin. Tämä tietysti vaatii jonkinlaisen ongelmatilanteen ja siihen liittyvän päätöksen. Eilen kokeillessani Tropico 4:sta huomasin ristiriidan, josta olin aikaisemmin kuullut Brain Games-ohjelmassa. Tämä ristiriita oli liiallisten vaihtoehtojen määrä suoritettaessa valintaa esimerkiksi jäätelön oston yhteydessä. Wikipediassa ongelmaa tunnetaan englanninkielellä termillä overchoice. Koska sanalle ei helposti löytynyt suomennosta, niin käännän sen oman mieleni mukaan ja se tunnettakoon jatkossa suomenkielellä sanana valintaähky.
Valintaähky syntyy mielestäni silloin, kun pelaajalla on tarjolla runsaasti valintoja eikä pelaaja pysty tekemään näiden välillä järkevää päätöstä. Tällainen tilanne syntyy Tropico 4:ssä heti alussa, kun kokemattomalla pelaajalla on tarjolla lähes kaikki valtion rakentelumahdollisuudet ja pelaaja saa tietoa jopa yksittäisestä valtion asukkaasta. Kokonaiskuvan rakentaminen muodostuu liian työlääksi, jotta se olisi hauskaa, ainakaan satunnaisessa pelaamisessa.
Toinen tilanne, jossa olen törmännyt valintaähkyyn on paluu vanhaan morppiin, josta on pitänyt pidempää taukoa ja pelissä on tapahtunut isompia muutoksia, jotka ovat johtaneet hahmon taitojen resetoimiseen. Pelaajan pitäisi muistaa mitä kaikki vanhat taidot tekivät, opetella mitä uudet ovat ja miettiä sopivaa tasapainoa näiden välille, kun vaihtoehtoja on usein kymmeniä ja näiden välisiä yhdistelmiä vielä enemmän. Eilen kävin katsomassa miltä Elder Scrolls Online näyttää tänä päivänä ja käytin enemmän aikaa taitopisteiden paikalleen laittamiseen kuin itse pelin pelaamiseen.
Yksi suosikkipelisarjoistani on aina ollut Civilization-sarja ja yksi syy siihen on se kuinka peli välttää valintaähkyn syntymisen. Pelin alussa sinulla on yksi uudisasukas (settler) ja yksi sotilas (warrior) ja sinun on tehtävä päätös siitä, mihin haluat rakentaa imperiumisi pääkaupungin. Tämän jälkeen valintojen määrä alkaa kasvamaan, mutta joka vaiheessa tarjolle tulee aina rajallinen määrä uusia valintoja. Pelin loppupuolella sinulla voi olla runsaasti erilaisia valintoja, mutta koska valtaosa valinnoista on jo tuttuja, niin valintaähkyä ei synny.
Samalla tavalla morpeissa ja roolipeleissä uusi hahmo tutustuu maailmaan pala kerrallaan ja opettelee taitoja yksi tai muutama kerrallaan ja siinä vaiheessa, kun kaikki taidot ovat tarjolla, niin ne ovat jo ajan myötä tuttuja. Vanhaan morppiin palaaminen onkin usein helpompaa aloittamalla uusi hahmo kuin yrittää tosiaan muistella mitä ne maksimitasolla olevan hahmon taidot oikein taas tekivätkään.
Tämä sama valintojen rajallinen kasvattaminen on tuttua myös jokapäiväisestä elämästämme. Koulussa tai kotona lukemaan oppiminen aloitettiin aakkosista ja siitä edettiin sitten kokonaisiin sanoihin. Tai kun menet kauppaan, niin kaupassa tavarat on järjestetty ryhmittäin, jotta teet valintoja sen yhden ryhmän sisältä etkä täytä kärryä kerralla yhdestä valtavasta hyllystä.
Mihin tämä pohdinta sitten johti? Tropico 4 tarvitsisi ainakin jonkun yksinkertaisemman alueen ja rajatummat mahdollisuudet pelin treenaamisen tutoriaalien lisäksi ja morppeihin pitäisi saada jonkinlainen vanhan hahmon tutustuttamisprosessi, jottei tarvitsisi uhrata kymmeniä tunteja uuden hahmon pelaamiseen peliin uudelleen tutustumisen yhteydessä. Ja Fallout 4 on vielä 4 päivän ja 14 tunnin päässä, syvä huokaus!
Illalla sitten yhtäkkiä päähäni pulpahti jostain Sid Meierin lanseeraama väite, että '(hyvä) peli on sarja mielenkiintoisia päätöksiä'. Annoin asian hautua yön yli mietintämyssyn alla ja kaivelin hieman lisäinfoa internetistä ja hämmensin soppaa ja tulokseksi tuli seuraavanlainen ajatteluketju.
Peleissä, eritoten strategiapeleissä, itseäni kiinnostaa löytää paras, tai ainakin lähellä sitä oleva, ratkaisu ongelmiin. Tämä tietysti vaatii jonkinlaisen ongelmatilanteen ja siihen liittyvän päätöksen. Eilen kokeillessani Tropico 4:sta huomasin ristiriidan, josta olin aikaisemmin kuullut Brain Games-ohjelmassa. Tämä ristiriita oli liiallisten vaihtoehtojen määrä suoritettaessa valintaa esimerkiksi jäätelön oston yhteydessä. Wikipediassa ongelmaa tunnetaan englanninkielellä termillä overchoice. Koska sanalle ei helposti löytynyt suomennosta, niin käännän sen oman mieleni mukaan ja se tunnettakoon jatkossa suomenkielellä sanana valintaähky.
Valintaähky syntyy mielestäni silloin, kun pelaajalla on tarjolla runsaasti valintoja eikä pelaaja pysty tekemään näiden välillä järkevää päätöstä. Tällainen tilanne syntyy Tropico 4:ssä heti alussa, kun kokemattomalla pelaajalla on tarjolla lähes kaikki valtion rakentelumahdollisuudet ja pelaaja saa tietoa jopa yksittäisestä valtion asukkaasta. Kokonaiskuvan rakentaminen muodostuu liian työlääksi, jotta se olisi hauskaa, ainakaan satunnaisessa pelaamisessa.
Toinen tilanne, jossa olen törmännyt valintaähkyyn on paluu vanhaan morppiin, josta on pitänyt pidempää taukoa ja pelissä on tapahtunut isompia muutoksia, jotka ovat johtaneet hahmon taitojen resetoimiseen. Pelaajan pitäisi muistaa mitä kaikki vanhat taidot tekivät, opetella mitä uudet ovat ja miettiä sopivaa tasapainoa näiden välille, kun vaihtoehtoja on usein kymmeniä ja näiden välisiä yhdistelmiä vielä enemmän. Eilen kävin katsomassa miltä Elder Scrolls Online näyttää tänä päivänä ja käytin enemmän aikaa taitopisteiden paikalleen laittamiseen kuin itse pelin pelaamiseen.
Yksi suosikkipelisarjoistani on aina ollut Civilization-sarja ja yksi syy siihen on se kuinka peli välttää valintaähkyn syntymisen. Pelin alussa sinulla on yksi uudisasukas (settler) ja yksi sotilas (warrior) ja sinun on tehtävä päätös siitä, mihin haluat rakentaa imperiumisi pääkaupungin. Tämän jälkeen valintojen määrä alkaa kasvamaan, mutta joka vaiheessa tarjolle tulee aina rajallinen määrä uusia valintoja. Pelin loppupuolella sinulla voi olla runsaasti erilaisia valintoja, mutta koska valtaosa valinnoista on jo tuttuja, niin valintaähkyä ei synny.
Samalla tavalla morpeissa ja roolipeleissä uusi hahmo tutustuu maailmaan pala kerrallaan ja opettelee taitoja yksi tai muutama kerrallaan ja siinä vaiheessa, kun kaikki taidot ovat tarjolla, niin ne ovat jo ajan myötä tuttuja. Vanhaan morppiin palaaminen onkin usein helpompaa aloittamalla uusi hahmo kuin yrittää tosiaan muistella mitä ne maksimitasolla olevan hahmon taidot oikein taas tekivätkään.
Tämä sama valintojen rajallinen kasvattaminen on tuttua myös jokapäiväisestä elämästämme. Koulussa tai kotona lukemaan oppiminen aloitettiin aakkosista ja siitä edettiin sitten kokonaisiin sanoihin. Tai kun menet kauppaan, niin kaupassa tavarat on järjestetty ryhmittäin, jotta teet valintoja sen yhden ryhmän sisältä etkä täytä kärryä kerralla yhdestä valtavasta hyllystä.
Mihin tämä pohdinta sitten johti? Tropico 4 tarvitsisi ainakin jonkun yksinkertaisemman alueen ja rajatummat mahdollisuudet pelin treenaamisen tutoriaalien lisäksi ja morppeihin pitäisi saada jonkinlainen vanhan hahmon tutustuttamisprosessi, jottei tarvitsisi uhrata kymmeniä tunteja uuden hahmon pelaamiseen peliin uudelleen tutustumisen yhteydessä. Ja Fallout 4 on vielä 4 päivän ja 14 tunnin päässä, syvä huokaus!
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Suosikkikirjailijat: B
Tämä saattaa olla se eniten kirjailijoita sisältävä kirjain, ainakin oikeasti hyviä on useampi.
Klassikkolistalta Alfred Bester ja Ray Bradbury ovat päässeet suomennettujen kirjailijoiden joukkoon ja ovat itselleni tuttuja sitä kautta. Pitäisi varmaan lukea joku kirja alkuperäiskielelläkin joskus.
Iain Banks, joko M:llä tai ilman. Banks on monen muunkin mielestä yksi scifin parhaita (M:llä) tyylikkäillä ja älykkäillä kirjoillaan tulevaisuuden sivilaatiosta nimeltään Kulttuuri. Ilman M:ää Banks kirjoitti sitten 'tavallisempaa' kaunokirjallisuutta, jonka taso on sitten hieman enemmän vaihtelevaa, mutta erittäin hyviä kirjoja niidenkin joukosta löytyy.
Patricia Briggs lienee tunnetuin Mercy Thompson-sarjasta, joka on urbaania fantasiaa ilman suurempia erikoisuuksia. Fantasian puolella Briggs sitten kokeilee hieman erikoisempia aiheita, mutta pääosin mukavaa luettavaa ja hyvin eteneviä tarinoita.
David Brin on sitten sillä rajalla, että kuuluuko klassikoihin vai ei. Joka tapauksessa Postman ja Uplift-sarja ovat tutustumisen arvoisia, Postman ehdottomasti.
Steven Brustin Vlad Taltos-sarja on sitten hieman erilaisempaa fantasiaa, jossa kirjailijan etninen tausta (unkarilainen) näkyy jossain määrin. Brust vaihtelee kirjoitustyyliään kirjojen välillä, mikä tekee niistä omalla tavallaan mielenkiintoisempia ja helpottavat, jos niitä lukee putkessa. Vlad on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista persoonista, mihin itse olen kirjoissa törmännyt.
Lois McMaster Bujold. Vorkosigan-sarja, joka kertoo Miles Vorkosiganin (fyysisesti rajoittunut älyn jättiläinen tai ainakin kuvittelee olevansa) seikkailuista, on omia suuria suosikkejani scifin alueella. Fantasiapuolella Chalion on yksittäisenä kirjana vielä parempi. Lukekaa jo.
Lindsey Buroker on yksi Amazonin ilmaiskirjojen kautta löytynyt kirjailija (ensimmäinen on ilmainen, nudge nudge wink wink say no more...). Hyvin kulkevia seikkailuita mielenkiintoisen oloisessa maailmassa tieteen ja taikuuden välillä olematta kuitenkaan steampunkia. Buroker on myös erittäin tuottoisa kirjailija (reilussa viidessä vuodessa noin 20 kirjaa), joten vauhti on viime aikoina alkanut hieman puuduttamaan, mutta Emperor's Edge-sarja oli hyvä ja se eka osa on ilmainen.
Jim Butcher lienee yksi isoimmista nimistä tämän hetken spekulatiivisessa fiktiossa. Dresden-sarja, joka kertoo velhosta (Harry Dresden, wizard) nykypäivän Chicagossa, on pääosin maineensa veroinen. Codex Alera-fantasiasarja oli alkupuoleltaan erinomainen, mutta vähän lukijan mausta riippuen alkaa hyytyä jossain kolmannen tai neljännen osan tietämillä (6 osaa).
Listan reunalle jäi vielä kurkkimaan Peter V. Brett, jonka The Demon Cycle-sarja on sarja, jossa itse pidin kirjojen toisesta päähenkilöstä ja inhosin toista, joten reilut puoli sarjaa oli hyvää ja loput ärsytti. Ihan hyvää fantasiaa muuten, mutta itse olen jumissa tuon toisen päähenkilön takia.
Klassikkolistalta Alfred Bester ja Ray Bradbury ovat päässeet suomennettujen kirjailijoiden joukkoon ja ovat itselleni tuttuja sitä kautta. Pitäisi varmaan lukea joku kirja alkuperäiskielelläkin joskus.
Iain Banks, joko M:llä tai ilman. Banks on monen muunkin mielestä yksi scifin parhaita (M:llä) tyylikkäillä ja älykkäillä kirjoillaan tulevaisuuden sivilaatiosta nimeltään Kulttuuri. Ilman M:ää Banks kirjoitti sitten 'tavallisempaa' kaunokirjallisuutta, jonka taso on sitten hieman enemmän vaihtelevaa, mutta erittäin hyviä kirjoja niidenkin joukosta löytyy.
Patricia Briggs lienee tunnetuin Mercy Thompson-sarjasta, joka on urbaania fantasiaa ilman suurempia erikoisuuksia. Fantasian puolella Briggs sitten kokeilee hieman erikoisempia aiheita, mutta pääosin mukavaa luettavaa ja hyvin eteneviä tarinoita.
David Brin on sitten sillä rajalla, että kuuluuko klassikoihin vai ei. Joka tapauksessa Postman ja Uplift-sarja ovat tutustumisen arvoisia, Postman ehdottomasti.
Steven Brustin Vlad Taltos-sarja on sitten hieman erilaisempaa fantasiaa, jossa kirjailijan etninen tausta (unkarilainen) näkyy jossain määrin. Brust vaihtelee kirjoitustyyliään kirjojen välillä, mikä tekee niistä omalla tavallaan mielenkiintoisempia ja helpottavat, jos niitä lukee putkessa. Vlad on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista persoonista, mihin itse olen kirjoissa törmännyt.
Lois McMaster Bujold. Vorkosigan-sarja, joka kertoo Miles Vorkosiganin (fyysisesti rajoittunut älyn jättiläinen tai ainakin kuvittelee olevansa) seikkailuista, on omia suuria suosikkejani scifin alueella. Fantasiapuolella Chalion on yksittäisenä kirjana vielä parempi. Lukekaa jo.
Lindsey Buroker on yksi Amazonin ilmaiskirjojen kautta löytynyt kirjailija (ensimmäinen on ilmainen, nudge nudge wink wink say no more...). Hyvin kulkevia seikkailuita mielenkiintoisen oloisessa maailmassa tieteen ja taikuuden välillä olematta kuitenkaan steampunkia. Buroker on myös erittäin tuottoisa kirjailija (reilussa viidessä vuodessa noin 20 kirjaa), joten vauhti on viime aikoina alkanut hieman puuduttamaan, mutta Emperor's Edge-sarja oli hyvä ja se eka osa on ilmainen.
Jim Butcher lienee yksi isoimmista nimistä tämän hetken spekulatiivisessa fiktiossa. Dresden-sarja, joka kertoo velhosta (Harry Dresden, wizard) nykypäivän Chicagossa, on pääosin maineensa veroinen. Codex Alera-fantasiasarja oli alkupuoleltaan erinomainen, mutta vähän lukijan mausta riippuen alkaa hyytyä jossain kolmannen tai neljännen osan tietämillä (6 osaa).
Listan reunalle jäi vielä kurkkimaan Peter V. Brett, jonka The Demon Cycle-sarja on sarja, jossa itse pidin kirjojen toisesta päähenkilöstä ja inhosin toista, joten reilut puoli sarjaa oli hyvää ja loput ärsytti. Ihan hyvää fantasiaa muuten, mutta itse olen jumissa tuon toisen päähenkilön takia.
maanantai 2. marraskuuta 2015
Ideoita työttömyyden poistamiseen, osa 2
Perjantaina julkaistiin uutinen, jossa tuotiin esille meikäläisen toisen idean perusosa eli perustulo tai kansalaispalkka tai millä nimellä sitä kukin haluaa kutsua. Ideaa on kovasti puitu meidän mökkiparlamentissamme Kivijärvellä jo vuonna 1 ja 2. Hiukan hämärien muistikuvien perusteella olimme jo silloin tuon ajatuksen puolella.
Perustulon parhaana puolena pidän itse monimutkaisen sosiaalijärjestelmän yksinkertaistamista, kun kerralla pääsisimme eroon kaiken maailman tuista ja niitä arpovista organisaatioista. Perustulosta on saatu jonkin verran kokemuksia maailmalta ja parhaana pidän tätä Namibian kokeilua, josta saadut positiiviset tulokset ovat sitä luokkaa, että ainakin sen perusteella perustulon vastustajat pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa. Mutta valitettavasti muutosvastarinta elää vahvana suomalaisessa yhteiskunnassa.
Vaikka perustulo poistaisikin työttömyyden sellaisenaan, omassa ideassani mennään vielä kohtuullisen paljon pidemmälle. Perustulon lisäksi meidän tulisi siirtyä tasaveroon siten, että palkka-, pääoma- ja yritysverotus olisivat mieluusti kaikki samansuuruisia kaikille. Tämän tarkoituksena olisi hävittää nykyinen verovirasto ja muuttaa se pääosin valvovaksi organisaatioksi, joka huolehtii siitä, että verot maksetaan silloin kun siihen on tarvetta.
Tasaveron myötä työ voitaisiin vapauttaa nykyisistä määritelmistään ja siirtyä vapaaseen työaikaan. Työalakohtaisten sopimusten sijaan voitaisiin sopia kansallinen minimipalkka, jonka jälkeen työntekijä voisi oman halunsa mukaan tehdä viiden tai viidenkymmenen tunnin viikkoa. Koko remontin pohjaideana olisi muuttaa valtio kontrolloivasta ja holhoavasta entiteetistä kaikille tasapuolisen lähtökohdan tarjoajaksi.
Tällaisessa systeemissä päästäisiin mielestäni paljon lähemmäksi aitoa tasa-arvoa, jossa meillä jokaisella olisi samanlaiset lähtökohdat. Suomalainen käsitys tasa-arvosta valitettavasti oman kokemukseni mukaan usein tahtoo olla lähempänä tasapäistämistä eli meistä kaikista halutaan mahdollisimman samanlaisia ettei ketään tarvitsisi kadehtia. Yhtenä tasapäistämisen esimerkkinä voidaan valitettavasti pitää suomalaista koululaitosta, josta poistettiin tasokurssit 1985, vaikka vastaesimerkkejä lienee muitakin löydettävissä kuin tämä kymmenen 'ällän' ylioppilas.
En tiedä miksi meillä on valtava halu olla selvillä siitä mitä naapurissa tapahtuu tai kuinka sillä menee, kun tänään taas julkaistiin verotilastojen suurituloisimmat. Toisaalta, jos se tuo jonkun elämään merkitystä, niin siitä vaan. Niin kauan kun me vain annamme kaikille vapaat kädet ja samanlaiset lähtökohdat toimia lakien puitteissa ilman, että joku alkaa moralisoimaan tai valvomaan tekemisiämme yhteisen hyvän nimissä.
Perustulon parhaana puolena pidän itse monimutkaisen sosiaalijärjestelmän yksinkertaistamista, kun kerralla pääsisimme eroon kaiken maailman tuista ja niitä arpovista organisaatioista. Perustulosta on saatu jonkin verran kokemuksia maailmalta ja parhaana pidän tätä Namibian kokeilua, josta saadut positiiviset tulokset ovat sitä luokkaa, että ainakin sen perusteella perustulon vastustajat pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa. Mutta valitettavasti muutosvastarinta elää vahvana suomalaisessa yhteiskunnassa.
Vaikka perustulo poistaisikin työttömyyden sellaisenaan, omassa ideassani mennään vielä kohtuullisen paljon pidemmälle. Perustulon lisäksi meidän tulisi siirtyä tasaveroon siten, että palkka-, pääoma- ja yritysverotus olisivat mieluusti kaikki samansuuruisia kaikille. Tämän tarkoituksena olisi hävittää nykyinen verovirasto ja muuttaa se pääosin valvovaksi organisaatioksi, joka huolehtii siitä, että verot maksetaan silloin kun siihen on tarvetta.
Tasaveron myötä työ voitaisiin vapauttaa nykyisistä määritelmistään ja siirtyä vapaaseen työaikaan. Työalakohtaisten sopimusten sijaan voitaisiin sopia kansallinen minimipalkka, jonka jälkeen työntekijä voisi oman halunsa mukaan tehdä viiden tai viidenkymmenen tunnin viikkoa. Koko remontin pohjaideana olisi muuttaa valtio kontrolloivasta ja holhoavasta entiteetistä kaikille tasapuolisen lähtökohdan tarjoajaksi.
Tällaisessa systeemissä päästäisiin mielestäni paljon lähemmäksi aitoa tasa-arvoa, jossa meillä jokaisella olisi samanlaiset lähtökohdat. Suomalainen käsitys tasa-arvosta valitettavasti oman kokemukseni mukaan usein tahtoo olla lähempänä tasapäistämistä eli meistä kaikista halutaan mahdollisimman samanlaisia ettei ketään tarvitsisi kadehtia. Yhtenä tasapäistämisen esimerkkinä voidaan valitettavasti pitää suomalaista koululaitosta, josta poistettiin tasokurssit 1985, vaikka vastaesimerkkejä lienee muitakin löydettävissä kuin tämä kymmenen 'ällän' ylioppilas.
En tiedä miksi meillä on valtava halu olla selvillä siitä mitä naapurissa tapahtuu tai kuinka sillä menee, kun tänään taas julkaistiin verotilastojen suurituloisimmat. Toisaalta, jos se tuo jonkun elämään merkitystä, niin siitä vaan. Niin kauan kun me vain annamme kaikille vapaat kädet ja samanlaiset lähtökohdat toimia lakien puitteissa ilman, että joku alkaa moralisoimaan tai valvomaan tekemisiämme yhteisen hyvän nimissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)