sunnuntai 21. elokuuta 2016

Arvosanasyndrooma


Opettajana ollessani arvosanoja on joutunut miettimään montakin kertaa, mutta hiljakseen ne näkyvät levinneen joka puolelle. Hallituksen ministereille jaetaan arvosanoja useampaankin kertaan pitkin hallituskautta, jääkiekkomaajoukkueen pelaajat käydään läpi yksityiskohtaisesti ja nyt varmaankin olympiajoukkueen edustajat saavat omat todistuksensa medialta.

Sinällään arvosanoissa ei ole itsessään mitään väärää, mutta monelle tuntuu muodostuneen omituinen vääristymä arvosanojen merkityksestä. Oppilailla aina välistä tuntui olevan ahdistusta meneillään olevan kurssin mahdollisesta arvosanasta ja sen merkityksestä tulevaisuuteen. Toisaalta heitä on hankala syyttää tästä angstaamisesta, koska lukiossa ylioppilaskirjoitusten painottaminen antaa vaikutelman, joka ohjaa ajattelemaan tällä tavalla.

Se, mitä itse pidän arvosanasyndroomana, on monien kuvitelma siitä, että arvosanat ovat absoluuttinen ja lopullinen totuus. Itse olen pyrkinyt oppilailleni kertomaan, että kurssin arvosana kuvastaa vain sen hetkistä totuutta oppilaan osaamisesta. Mikään ei estä osaamasta enemmän huomenna tai varsinkin vuosien päästä. Samalla tavalla jokaisen meistä osaaminen monellakin alueella kehittyy koko ajan ja siinä on huonoja ja hyviä päiviä. Kaikki eivät kuitenkaan osaa ajatella tällä tavalla.

Ongelmaksi tämä absoluuttinen ajattelutapa muodostuu esimerkiksi silloin, kun mietitään julkisesti Suomen koulutustasoa ja käytetään PISA-testiä sen mittarina. Suomen tulokset ovat heikentyneet viimeisimmässä testissä, mutta tätä selitellään uusien maiden mukaan tulemisella. Samaan aikaan meillä kuitenkin koko ajan leikataan koulutuksesta, koska 'meillä on niin hyvä koululaitos tulosten valossa'. Eli hyvä arvosana kertoo sen, että me olemme jo huipulla eikä enää tarvitse tehdä töitä.

Valitettavasti huipulla on aina tuulista ja sinne on muita pyrkijöitä. Moni mitalisuosikki joutui pahasti pettymään olympiakisoissa, koska muut olivat ilmeisesti tehneet enemmän töitä ja sitä kautta paransivat tuloksiaan enemmän. Mestariksi pääseminen lisää vain töiden tekemistä, jos haluaa pysynä mestarina.

Samalla tavalla pitäisi pystyä ajattelemaan myös arvosanoista. Se mitä sinulla on todistuksessa viikko, kuukausi tai vuosi sitten, kertoo tilanteen kyseisenä päivänä. Sen varaan on turha rakentaa koko tulevaisuuttaan vaan pyrkiä kehittämään itseään ja oppimaan lisää. Aina on seuraava koe, ottelu, testi tai kilpailu, jossa voit parantaa omaa tulostasi. Ja ymmärtää, että jos et halua itse parantua, niin joku toinen menee ohi.

Ja jos arvioit toista arvosanojen tai tuloksen perusteella, niin kannattaa ymmärtää, että se arviointi koskee vain sitä kyseistä arvosanaa tai tulosta. Harva meistä lakkaa kuuntelemasta jotain yhtyettä vain sen takia, että se viimeinen levy oli roskaa. Tai arvostamasta kirjailijan aikaisempia teoksia yhden huonon takia. Kokonaisuus on aina isompi asia kuin yksi arvosana tai tulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti