Olen viime aikoina USA:ta koskevissa uutisoinneissa törmännyt minimipalkkaan useammankin kerran. Isoissa kaupungeissa työskentelevät pikaruokaravintoloiden työntekijät saivat läpi palkkatoiveensa New Yorkissa reilun vuoden taistelun jälkeen. Olin aikaisemmin törmännyt raporttiin, jossa todettiin, että suurin talouskasvu tapahtui tällä hetkellä niissä kaupungeissa, joissa minimipalkka oli korkein. Talous ei tietenkään ole yhdestä tekijästä kiinni, mutta löysin googlailemalla mielenkiintoisen artikkelin siitä, kuinka matalat palkat näkyvät työtätekeville perheille maksettavissa tuissa. Tämä siis tuolla rapakon takana.
Rupesin sitten tutkimaan asiaa Suomessa, koska ensimmäinen työttömyyden vähentämisideani käsittää ajatuksen tuosta minimipalkasta ja yllätyksekseni Suomi oli yksi niistä vähemmistössä olevista maista, joissa ei ole minimipalkkaa. Sen sijaan meillä on alakohtaiset työehtosopimukset, joissa määritellään kyseisen alan vähimmäispalkka.
Tämä tietysti tarkoittaa, että jos alakohtaista työsopimusta ei ole, niin ei ole myöskään ole minimipalkkaa. Minimisuosituksen mukaisesti palkan tulisi kuitenkin täyttää työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus eli Kelan mukaan 1164,75 euroa kuussa. SAK on jonkin aikaa ajanut minimipalkka-ajatusta myös Suomeen ja ainakin heidän uutisointinsa mukaan siitä on viimeaikaisia hyviä kokemuksia Saksasta.
Työttömyyden poisto on aina ollut hyvä iskulause vaaleissa, mutta poliitikoiden toimet sitten vaalien jälkeen ovat olleet siinä samassa hiekkalaatikossa leikkimistä kuten tähänkin asti. Yrittäminen on ollut viime vuosien kova sana työttömyyden poistamiseksi, mutta kaikki toteutusajatukset ovat sitten olleet jo olemassaolevien käytäntöjen viilaamista pikkuisen kulloisenkin hallituskoalition halujen mukaisesti.
Omat ideani ovat selvästi (radikaalempia? radikaalimpeja? radikaalimpia? prkl!) rajumpia ideoita, koska nykysysteemi on aika vahvasti paikalleenpaalutettu eikä siten enää herkästi muokkaudu tarpeiden mukaisesti.
Ensimmäinen ajatukseni liittyy työaikaan, jota uusi hallituskin on kovasti pohtinut. Toisin kuin mitä hallitus on pohtinut, niin työaikaongelma on suhteellisen yksinkertainen matemaattinen ongelma ja tällainen matematiikkaa lievästi inhoava fyysikkokin selviää siitä. Hesarin mukaan työttömyys kasvaa ensi vuonna ennätyslukemiin eli ennusteen mukaan 9,5 prosenttiin. Suoritetaan hiukan laskemista.
Tilastokeskuksen mukaan työllisiä Suomessa oli syyskuussa 2015 2 452 000 ja työttömiä 225 000. Työaika Suomessa on lailla säädeltyä ja työaikalain yleissäännön mukaan säännöllisessä työssä olevalla viikottainen työaika saa olla 40 tuntia. Aika moni tekee vuorotyötä tai työaika lasketaan vuosittaisena, mutta laskemisen yksinkertaistamiseksi käytetään tuota 40 tuntia lähtökohtana.
Minun ehdotukseni on, että pudotetaan viikottainen työaika 30 tuntiin, lasketaan palkkoja vastaavasti ja pidetään alakohtaiset vähimmäispalkat siinä missä ne nyt ovat. Työajassa tämä tarkoittaa sitä, että jokaiselta työssä olevalta vapautuu kymmenen tuntia työaikaa eli jokaista kolmea työntekijää kohden pitää palkata uusi työntekijä tekemään vapautuneet työt. Jos tähän uudistukseen otetaan mukaan vain miljoona työntekijää, niin silti vapautuneeseen työaikaan tarvittaisiin enemmän työntekijöitä kuin mitä tällä hetkellä on työttömiä.
Matematiikan mukaan työajan vähennys loisi työpaikkoja enemmän kuin mitä meillä on työttömiä, mutta käytännössä näin ei varmaan kävisi. Itse kokeilin loppupuolella Nokia-uraa 30 tunnin työviikkoa. Palkkaa sain vähemmän, mutta tunti lisää nukkuma-aikaa aamulla ja vähän aikaisempi kotiinlähtö korvasivat ansionmenetykset kummasti. Samalla työteho nousi ja muistini mukaan tein edelleen yhtä paljon hommia numeromääräisesti kuin aikaisemminkin, mutta vain vähemmällä vatuloinnilla. Homma sitten loppui HR:n toimesta, kun ilmeisesti muut olisivat voineet tulla kateellisiksi tästä järjestelystä.
Oman kokemukseni mukaan siis isossa osassa työpaikkoja työntekijöiden määrä kasvaisi todennäköisesti vähemmän kuin mitä laskennallisesti tarvetta olisi. Osa syy tähän on meidän suomalaisten uhrautuva asenne työntekijänä, osa johtuu taas siitä, että nykyinen työaika on liian pitkä ja aiheuttaa ongelmia työntekijöiden terveydelle henkisellä sekä fyysisellä tasolla. Samaa asiaa on mietitty monella muulla taholla ja testattu Ruotsissa jo pidemmän aikaa. Eli eipä tuo idea sittenkään uusi ollut... :)
Se radikaalimpi idea sitten ensi viikolla.
Jätät huomioimatta pari seikkaa:
VastaaPoista* työntekijän sivukulut tekevät ihmisten palkkaamisen huomattavasti kalliimmaksi kuin tuntimäärän korvaaminen olettaisi. Palkkoja täytyisi laskea huomattavasti enemmän kuin tuntimäärän suhteessa.
* oletan että ns. context swap ja yhteistyökitkaan menisi merkittävä osa työtehosta. Anteeksi anglismi, mutta tietokoneanalogia ei toimi kovin hyvin suomeksi. Hukan määrästä minulla ei ole mitään tarkkaa osoittaa, mutta oletan että työnantajat olisivat hyvin vastahakoisia myös tästä syystä.
* jokainen ihminen ei ole vaihtokelpoinen (interexchangable), ja työttömät eivät yleisessä tapauksessa korvaa nykyisiä työntekijöitä. Meillä ei ole vain työpaikkapula, vaan myös sopivuuspula.
Muutoin olen perusajatuksesi kanssa samaa mieltä: tunnen hyvinkin asemoituneita ihmisiä, mutta hyvin monilla heistäkin on stressi korkealla, ja parhaimmissakin asemissa olevat joutuvat kantamaan huolta tulevaisuudestaan ja onnellisuus kärsii. Lisäksi tulot voivat olla hyvät, ja niillä pärjää suht kalliissa yhteiskunnassamme, mutta pienituloisilla ja työttömillä taas on perustarpeidenkin kanssa ongelmia. Työpaikka ei ole enää rento työyhteisö ja eämäntapa, vaan suoritus, jossa tehokkuus on ratkaisevaa, ja asiantuntijakin voi joutua sen vuoksi pätkätöihin, koska luppoaika on tehotonta, eli tuottamatonta.
Yleisen palkka- ja vaatimustason laskeminen auttaisi perustarpeiden hintatasoon, ja työstressiin, sekä nopeuttaisi työkiertoa. Ja helpoittaisi ulkomaankauppaa seuraavan 'sisäisen inflaation' takia?
Tommi KOrhonen -