torstai 22. kesäkuuta 2017

Rocket League-taktiikkaa, osa 2: Hyökkäys

Johtuen pelin nopeasta temmosta, pelissä tulee hyvin harvoin rauhallisia pitkiä hyökkäyksiä. Pitkät hyökkäykset yleensä muodostuvat siitä, että hyökkäävä joukkue pelaa kaikki purkupallot takaisin puolustuksen maalille tai nurkkiin. Onnistuakseen tämä kuitenkin vaatii joukkueelta toimivan yhteispelin eli käsityksen siitä miten koko joukkue hyökkää ja mikä on kunkin rooli hyökkäyspelissä. Taktiikka, jota itse olen opetellut, on pitkälti katsottu nettioppaista ja varmasti osalle pelin pelaajista tuttu.

Pelissä tulee paljon hyökkäyksiä, joissa yksi pelaaja pääsee karkaamaan vastustajan virheestä ja pääsee yksi vastaan yksi-tilanteisiin puolustajan kanssa. Näissä tilanteissa ei joukkuetaktiikkaa tarvita, samoin kuin niissä tilanteissa, joissa pelaaja pääsee laukomaan kaukaa tyhjää maalia kohti. Kaikissa ratkaisuissa täytyy kuitenkin huomioida se, että poikittain liikkuvaan tai kohti tulevaan palloon on helpompi osua, joten hyökkäävän joukkueen täytyy minimoida tällaiset ratkaisut keskikentällä. Tämän takia tyypillinen hyökkäyspeli rakentuu kulman kautta hyökkäämiselle, jolloin hyökkäyksen katkaiseminen ei johda heti vastahyökkäykseen.

Hyökkäyskuvio ja roolit

Kaikissa näkemissäni oppaissa hyökkäyspelikuvio rakentuu kolmen roolin varaan. Kulmapallon perään menijä pyrkii syöttämään pallon maalille, joten kutsutaan häntä nimellä keskittäjä. Maalin läheisyydessä, tai siihen suuntaan menossa, on hyökkääjä, jonka tehtävänä on tehdä maali keskityksestä. Kolmas pelaaja on varmistaja, jonka tehtävänä on pelata pallo takaisin vastustajan päätyyn, mikäli vastapuoli pääsee katkoon.

Kuva 1. Hyökkäyskuvio

Kuvassa 1 joukkueen keskittäjä on päässyt hyvin pallon perässä kulmaan ja samaan aikaan hyökkääjä on menossa maalin suuntaan odottamaan mahdollista maalipaikkaa. Minä olen itselleni melko tyypillisesti jättäytynyt/jäänyt varmistajan osaan keskikentälle valmiina katkaisemaan mahdolliset purkupallot. Kyseisestä tilanteesta tuli maali, jota ei läheskään aina tapahdu, mutta tällä kertaa puolustuksen pienen harhailun avustuksella näin kävi.

Rotaatio

Jokaiselle roolille löytyy myös toissijaiset tehtävät ja koko joukkueen kannalta tärkeää on rotaatio tilanteiden mukaan, jotta jokaiseen palloon on joku menossa ja muut eivät tule samaan palloon sähläämään. Tässä kuviossa rotaatio toimii järjestyksessä varmistaja -> keskittäjä -> hyökkääjä -> varmistaja. Eli jos vastustaja saa katkaistua keskityksen laidassa ja pelaa pallon takaisin keskikenttää kohti, varmistaja lähtee vastaan ja pyrkii pelaamaan pallon kulman kautta maalille. Tällöin keskittäjä on siirtynyt hyökkääjäksi ja hyökkääjä vetäytynyt varmistajan paikalle. Ja tarvittaessa sama kuvio toistuu useampaankin kertaan.

Keskittäjän rooli

Keskittäjä pyrkii pelaamaan pallon korkeana maalille siten, että se laskeutuu yläriman alapuolella vasta maalin kohdalla. Maata pitkin pelattu pallo puretaan aina ja matalatkin keskitykset ovat helppoja vähänkin kokeneemmille pelaajille. Hitaat keskitykset myös blokataan pääosin, joten jos keskittäjä pääsee ajamaan pallon perässä päätyseinälle ja saa vielä sieltä ohjattua sen maalin eteen, tämä muodostaa puolustukselle hankalimman tilanteen.

Mikäli puolustus katkaisee keskityksen ja pelaa pallon keskittäjän yli takaisin laitaan, keskittäjän tehtävänä on kurvata maalille, toivottavasti samalla tönien vastustajien autoja ja valmistautua mahdolliseen keskitykseen. Jos keskitys sen sijaan onnistuu, niin tässä tilanteessa keskittäjälle järkevin ajosuunta mielestäni on noin 45 asteen kulmassa kohti keskikenttää valmistautuen mahdollisiin reboundeihin ja samalla antaen tilaa hyökkääjälle maalintekoon. Valitettavan usein kuitenkin näkee tilanteita, joissa keskittäjä itse tunkee pallon perässä maalille ja pyrkii tekemään maalin. Hyökkääjällä on kuitenkin tässä tilanteessa parempi liikesuunta palloon nähden ja usein myös enemmän aikaa ratkaisuun, joten keskittäjän tulisi välttää tätä ratkaisua.

Keskityksen mennessä yli maalin, keskittäjä siirtyy maalintekosektorille ja ottaa hyökkääjän roolin.

Hyökkääjän rooli

Hyökkääjä kyttää maalin sopivassa läheisyydessä keskitystä. Liian lähelle meneminen aiheuttaa kuitenkin sen, että hyökkääjä joutuu pysähtymään, joten onnistunut ajoitus ja vauhdilla saapuminen tilanteeseen on tärkeää maalinteossa. Mikäli keskitys blokataan joko laitaan tai keskikentän suuntaan, hyökkääjän tehtävänä on kääntyä nopeasti oman puolustuspään suuntaan ja siirtyä varmistajan rooliin tai puolustamaan, mikäli varmistaja ei onnistu katkossaan. Sama toistuu, jos vastustaja onnistuu torjumaan maalintekoyrityksen ja pallo poistuu maalin edustalta.

Valitettavasti turhan usein näkee hyökkääjiä, jotka lähtevät maalintekosektorilta pallon perään kulmaan ja ovat tämän seurauksena menossa poispäin vastustajan maalista. Tällöin onnistunut pallokontakti usein nostaa pallon vain ilmaan keskemmälle kenttää ja aiheuttaa sählinkiä pallotilanteessa, jos varmistaja on tullut rotaation mukaisesti katkomaan vastahyökkäystä.

Siinä tilanteessa, jos keskitys menee yli maalin tai on niin kova ettei hyökkäjä ehdi siihen, varmistaja on usein paremmassa asemassa ajamaan vastakkaiseen kulmaan ja tekemään sieltä uuden keskityksen. Eli tässäkin tapauksessa hyökkääjä siirtyy varmistajan rooliin ja jättää maalin edustan vapaaksi toiselta puolelta tulevalle keskittäjälle, joka siirtyy hyökkääjän rooliin.

Varmistajan rooli

Varmistaja lienee se harvinaisin tapa pelata useimmille RL:n pelaajille ja itse päädyn usein tähän rooliin, koska kaksi muuta joukkuekaveria painaa pää viidentenä renkaana pallon perässä. Varmistajan roolissa on usein hyvin aikaa reagoida tilanteeseen ja siinä voi myös ennakoida tilanteita paremmin, koska kuvakulma on kauempana pallosta ja yleensä kaikki autot ovat näkyvissä.

Jos keskitys onnistuu, niin varmistajan tehtävänä on tarkkailla mahdollisia torjunnoista tulevia kimpoamisia ja olla valmiina pelaamaan ne takaisin maalille tai kulmaan tilanteen ja taitojen mukaan. Jos keskitys taas blokataan, niin varmistaja on se pelaaja joukkueesta, jonka tehtävänä on pyrkiä palloon ja palauttaa se takaisin maalintekosektorille ja samalla estää mahdollinen vastahyökkäys.

Varmistajana yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on hyvä itsekuri, ettei lähde houkuttelevan näköisiin palloihin ja joudu samalla ulospelatuksi. Toisaalta liika passiivisuus aiheuttaa myös sen, että varmistaja voi jäädä ikävästi ulos tilanteesta, kun vastustaja pääsee palloon nopeammin ja pelaa sen varmistajan ohi/yli vastahyökkäyksessä. Tässä roolissa toisaalta oppii paremmin arvioimaan sitä, minne pallo kulkeutuu tai kimpoaa erilaisissa tilanteissa.

Liian usein RL:ssä näkee niitä tilanteita, joissa kaikki kolme joukkueen autoa ovat hyökkäyksessä ja vastahyökkäyksestä tulee sitten maali, kun kukaan ei ole katkomassa vastahyökkäyksiä. Joskus harvoin näkee pelaajia, jotka pelaavat lähes puhdasta maalivahtia eli kyttäävät oman maalin luona vastustajan hyökkäyksiä. Tämä ei mielestäni ole järkevää pelaamista, koska se jättää keskikentän vastustajalle ja vastahyökkäyksissä vastustaja pääsee usein pelaamaan palloa suoraan maalille kenenkään vastustelematta. Mutta siitä lisää puolustusosiossa.

Kahden hengen joukkuevariaatio

Doubles-pelimuodossa joukkueissa on vain kaksi autoa, mutta kaikki kolme roolia ovat edelleen olemassa. Keskittäjä hoitaa edelleen pelkästään omaa rooliansa, mutta hyökkääjän tehtävänä on hoitaa maalinteon lisäksi myös varmistaminen. Tämä usein tarkoittaa sitä, että toinen pelaaja pelaa hieman alempana eikä aina ennätä maalintekoon. Näissä tilanteissa keskittäjällä on hieman suurempi vapaus seurata omaa keskitystään maalille, mutta yleensä on turvallisempaa keskityksen jälkeen kurvata kohti keskikenttää valmiina mahdollisiin kimpoiluihin.

Painiminen

Painiminen on termi, jota itse käytän niistä tilanteista, jolloin pallo on pysähtynyt tai liikkuu hyvin hiljaa ja sen ympärillä olevat autot ovat myös lähes paikallaan. Kulmatilanteissa usein näkee palloja, jotka blokataan siten, että ne jäävät pyörimään kulmaan. Näissä tilanteissa keskittäjän pitäisi lähteä pois ja jättää pallo takaa tulevalle varmistajalle, koska paikallaan oleva auto ei saa keskitettyä palloa maalille niin kovaa, ettei sitä pystyttäisi katkomaan. Jos joukkue kuitenkin rotatoi onnistuneesti ja keskittäjä siirtyy maalille jättäen keskittämisen varmistajalle, niin usein tilanne muodostuu paljon vaarallisemmaksi. Samaan aikaan hyökkääjä tietysti on siirtynyt keskikentällä varmistamaan.

Valitettavasti useimmille pelaajille, myös itsellekin joskus, vaistomainen reaktio pallon pysähtyessä on jäädä 'painimaan' tilanteeseen ja yrittää voittaa pallo omalle joukkueelle. Ainoa tilanne, jossa painiminen on mielestäni järkevää, on maalinedustatilanne. Tällöin pallon pienikin liikkuminen voi riittää maalin tekemiseen tai sen torjumiseen.

Yllä siis meikäläisen näkökulma siitä, miten RL:ssä pitäisi joukkueena hyökätä. Seuraavassa osiossa vielä sitten sitä puolustamista.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Rocket League-taktiikkaa, osa 1: Yleistä

Rocket League (RL) on rakettiautoilla pelattava jalkapallon kaltainen peli, jossa viiden minuutin tehokkaan peliajan aikana enemmän maaleja tehnyt osapuoli voittaa pelin. Pelejä pelataan erilaisilla umpinaisilla stadioneilla, joiden pohjakaava on pääpiirteiltään kuvan 1 kaltainen.
Kuva 1. DFH-stadionin pohjakaava

Stadionia ympäröivät korkeat seinät ja se on katettu katolla, joten pallo ei pääse karkaamaan missään vaiheessa pelistä ja peli katkeaa ainoastaan maalin syntyessä. Lisäksi kaikki reunat ovat pyöristettyjä, jotta niistä voidaan ajaa autolla sujuvasti eli liikkuminen ei tapahdu pelkästään maassa vaan usein ajaminen siirtyy myös seinille. Lisäksi kentällä on ns. boostipalloja, joista kerätään polttoainetta auton rakettimoottoriin, mikä mahdollistaa myös autolla lentämisen. Pallo on autoja selvästi suurempi kuten kuvasta 2 näkyy ja se on melko kevyt, joten ilmassa se lentää melko lailla samalla tavalla kuin lentopallo. Kuvasta näkee hyvin myös stadionin reunojen pyöristyksen.
Kuva 2. Pallo stadionin seinän läheisyydessä

Kilpapelimuotoja on neljä erilaista: Solo Duel (1 vs 1), Doubles (2 vs 2), Solo Standard (3 vs 3, johon jokainen ilmoittautuu erikseen) ja Standard (3 vs 3, johon voi ilmoittautua valmiilla joukkueella). Pelaaja voi ilmoittautua haluamaansa pelimuotoon ja tyypillisesti vastustaja(t) löytyy nopeasti, joten turhaa odottelua pelien välille ei synny.

Itse olen pelannut peliä viimeisen reilun vuoden aikana Steamin mukaan 574 tuntia, joten pikkuhiljaa on pelistä muodostunut melko vahvakin mielikuva. Alussa pelasin paljon Solo Duelia, mutta tämän kevään aikana siirryin pelaamaan yksin Solo Standardia ja kavereiden kanssa sitten pelataan Doublesia tai Standardia. Samalla, kun siirryin yksinpelistä porukkapelaamiseen, aloin myös miettimään miten peliä kannattaisi pelata.

Netistä löytyy paljon hyviä oppaita peliin ja olenkin niitä katsellut/lueskellut, mutta olen myös miettinyt asioita sekä oman jalkapallotaustan että myös fysiikan kannalta. Joukkuepelitausta tulee enemmän esille jatko-osissa, kun kirjoitan hyökkäämisestä ja puolustamisesta, mutta tässä ensimmäisessä osassa nousee fysiikka esille, kun esittelen tyypillisiä tapoja pelata väärin, joihin olen törmännyt pelin eri muodoissa.

Yleisin virhe, johon törmää lähes joka pelissä, on hillitön halu tehdä kaikki itse. Hyvin usein joukkueeseen tulee pelaaja, joka kuvittelee, että hänen täytyy tehdä kaikki tai usko omiin kykyihin on niin kova, että hän tunkee joka palloon omien pelaajienkin läpi/ohi. Tämä lienee jalkapallossa se lastentarhavaihe, kun pelaajilla ei ole vielä käsitystä siitä, että muutkin kentällä olijat voivat sitä palloa pelata. Joukkueen kannalta tämä on ikävää, kun pelaaja pilaa joukkuekaveriltaan maalipaikan tai tuhrii torjunnassa ja aiheuttaa ongelmia omassa päässään.

Tämä virhe liittyy usein toiseen yleiseen virheeseen, jossa päästään sitten siihen fysiikkaan. Koska autot eivät voi mitenkään kontrolloida palloa (tai hyvin hankalasti ja hitaasti), niin tyypillinen osuma palloon liikuttaa palloa pääasiallisesti siihen suuntaan, johon auto on menossa. Ajoittamalla osuman auton kulmaan voi pallon liikerataa muuttaa jonkin verran, mutta edelleenkin puhutaan suunnasta, joka on pääasiallisesti auton liikkeen suuntainen.

Nämä kaksi virhettä sitten yhdessä johtavat tilanteisiin, jossa se innokas ylipelaaja pelaa palloa väärään suuntaan. Hyökkäyspäässä ko. pelaaja pyrkii tekemään maalin ajamalla kulmasta palloon, kun hänen kulkusuuntansa on poispäin maalista kohti keskikenttää. Jos ei käy valtava tuuri, niin pallo lentää pois maalin läheisyydestä ja tarjoaa toiselle joukkueelle hyökkäyspaikan. Puolustussuuntaan tämä pelaaja usein ajaa pallon perässä reunaa pitkin ja yrittää epätoivoisesti estää vastustajaa pelaamasta palloa vain pelatakseen sen itse oman maalin eteen. Ja tietysti omassa päässä torjuntatilanteissa pelaaja tulee myöhässä puolustukseen ja vähät välittää omista joukkuetovereistaan, yrittää torjua epätoivoisesti laukausta tai keskitystä ja päätyy joko blokkaamaan oman joukkuetoverin torjunnan tai pelaa pallon vastustajalle parempaan paikkaan. Ja joskus onnistuu täydellisesti ja tekee oman maalin.

Itse olen vielä määritellyt yhden virheen, jota ei ehkä yleisesti pidetä virheenä, mutta se pohjautuukin fysiikkaan ja on mielipideasia. Koska autoissa ei ole liikkuvia osia, niin auton osuessa palloon, pallon lähtönopeus määräytyy täysin auton liikemäärän perusteella. Ja kuten fysiikasta tiedämme, niin auton liikemäärä riippuu auton massasta ja sen nopeudesta. Eli mitä nopeammin auto liikkuu, niin sitä nopeammin pallo lähtee liikkeelle auton osumasta. Jos pallo jää nurkkaan pyörimään, niin sen liikkeelle saaminen kyllä onnistuu hitaasti liikkuvalla autollakin, mutta pallo ei liiku kauhean kauas eli jää tyypillisesti vastustajalle helppoon paikkaan. Siksi, jos pallo jää nurkkaan pyörimään, olisi mielestäni järkevää kurvata sieltä pois ja jättää pallon pelaaminen joukkuekaverille, joka pääsee tulemaan nurkkaan vauhdilla.

Näiden virheiden eliminoimiseen ei tarvita mitään ihmeellisiä taktisia kykyjä vaan yksinkertainen ymmärrys siitä mihin suuntaan pallo lähtee, kun törmäät siihen ja luottamus pelikaveriin. Aina ei tarvitse yrittää itse täysillä vaan annat työn jakautua muillekin ja seuraat mitä muut tekevät ennen kuin kaahaat itse täysillä tilanteeseen.

Seuraavassa osassa sitten hyökkäyspeliä.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Yhteistyö

Viimeisen vuoden aikana urheilupelien pelaaminen on keskittynyt täysin Rocket Leaguen (RL) tahkoamiseen. Ensi tuntumalta rakettiautoilla pallon töniminen maaliin ei välttämättä tunnu asialta, jossa yhteistyöllä olisi suurta merkitystä, mutta mitä pidemmälle pelissä on päässyt, niin sitä enemmän sille tuntuu olevan tarvetta. Kahden tai kolmen pelaajan joukkue ei pärjää vastapuolelle, jos luotetaan vain yksilötaitoihin vaan jokaisen pitäisi tietää mitä tehdään. Eli yhteistyö vaatii roolien määrittämistä.

Töissä käyminen ja pidempien ajomatkojen ajaminen saivat minut sitten ajattelemaan yhteistyötä ja sen tekemistä eri näkökulmista erilaisissa ympäristöissä. Työelämässä yhteistyöllä on selkeästi oma paikkansa, mutta liikenne tuntui aluksi toiminnalta, johon se ei sopinut. Jossain maantiellä, jossa on vähän liikennettä, niin yhteistyölle ei ole suurta tarvetta, mutta kun tulet ruuhkapaikkoihin, niin yhtäkkiä yhteistyön merkitys liikenteessä avautuu eri tavalla. Lisäksi aina löytyy niitä sooloilijoita, joka uskovat, että säännöt eivät koske heitä ja aiheuttavat vaaratilanteita, kun muut odottavat erilaista toimintaa.

Yhteistyössä tärkeintä lienee ymmärrys siitä, että oma tekemisemme vaikuttaa myös muiden tekemisiin. Itse joukkuelajien (pääosin jalkapallo) parissa kasvaneena, odotan muilta huomattavan paljon suurempaa muiden huomioimista kuin mitä todellisuudessa tapahtuu. Oli kyseessä sitten työtehtävä, työmatka tai pelisessio, niin tyypillisesti aina löytyy joku enemmän tai vähemmän sooloilija, joka tekee ensin mitä itse haluaa/kiinnostaa ja vasta sitten sitä mitä yhteisesti tarvitaan.

Yhteistyöstä keskusteleminen on myös välistä, jos ei hankalaa, niin ainakin vastahakoista. Esimerkiksi työelämässä usein törmäsin tilanteeseen, jossa jokainen hoitaa omaa hommaansa 'laput silmillä' eikä kiinnitä huomiota siihen miten se vaikuttaa muiden töihin. Kun porukalla yritettiin keskustella isommasta kokonaisuudesta, niin osa kollegoista ei tuntunut hahmottavan ollenkaan sitä, että heidän tekemisillään on muutakin vaikutusta kuin se oma suoritus. RL:ssä tämän asenteen näkee usein pelaajien itsekkyytenä maalipaikoissa tai torjuntatilanteissa, kun pelaaja jyrää oman joukkuetoverin ylitse päästäkseen itse suorittamaan.

Yhteistyö vaatii siis roolien määrittämistä, mutta myös ymmärrystä siitä, mitä seurauksia omilla tekemisillä voi olla. Jos työn voi tehdä useammalla eri tavalla tai tuloksen raportoida eri tavoin, niin kannattaisi tehdä se siten, että se hyödyntää muita 'joukkuekavereita' mahdollisimman paljon. Nykyisessä 'minäminä'-yhteiskunnallisessa ajattelussa tämä helposti unohtuu, mutta me elämme suurimman osan elämästämme osana isompaa kokonaisuutta ja suurimmalle osalle meistä on helpompaa, jos mahdollisimman moni toimii osana sitä kokonaisuutta eikä hiekanjyvänä rattaiden välissä.

Tämä alustuksena tulevaan RL-taktiikkaosioon.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Aivojen ajattelukapasiteetti

Törmäsin talvella artikkeliin, joka herätti paljon uusia ajatuksia (kiitos, Otto!). Artikkeli kuvaa ilmiötä, jossa köyhien taloudelliset päätökset pitkällä aikavälillä ovat huonoja sen takia, että he tekevät koko ajan paljon tärkeitä päätöksiä jokapäiväisestä selviytymisestä. Tämä vaatii suurimman osan aivojen ajattelukapasiteetista (mental bandwidth) eikä sitä enää riitä kunnollisiin päätöksiin pidemmällä aikavälillä.

Artikkeliin törmätessäni ensimmäiset ajatukset olivat koulumaailmasta tämän hetkisen työtilanteen takia, mutta sen jälkeen olen ennättänyt pohtia asiaa monelta kantilta ja olen vahvasti sitä mieltä, että tämä ilmiö on olemassa joka tasolla.

Kaikille meistä lienee tuttu tilanne, jossa ei jaksa keskittyä työhön, perhe-elämään tai harrastuksiin jonkin kriisin takia. Energiaa tuntuu olevan paljon vähemmän, kun ajatukset pyörivät koko ajan ongelmallisen tilanteen ympärillä. Sitten kun tilanne raukeaa, niin energiaa ja intoa taas tuntuu riittävän moneenkin asiaan. Ihmisaivot tuntuisivat toimivan tältä osin samalla tavalla kuin tietokoneen prosessori. Tehoa on rajallinen määrä ja jos sitä käytetään paljon johonkin tiettyyn asiaan, niin muille asioille jää vähemmän resursseja hyödynnettäväksi.

Internetistä löytyi heti reilusti linkkejä siihen, kuinka tätä resurssia pystyy parantamaan vähän samalla tavalla kuin sieltä löytyy valtavasti linkkejä peniksen koon kasvattamiseen. Molemmat lienevät enemmän tai vähemmän huuhaata, mutta varmasti on olemassa konsteja, joilla aivojen toimintakykyä pystyy parantamaan sisäisesti. Itse kuitenkin aloin miettimään, että mitä tämä tarkoittaa ulkopuoliselle toiminnalle.

Ensimmäisenä mieleen tuli kuinka olla mahdollisimman paska esimies. Tässä hiukan ohjeita tuleville inhokeille:
- Antaessasi ohjeita alaisillesi, anna aina mahdollisimman epäselvät ohjeet. Älä kerro tarkasti miten asiat pitää tehdä ja vaihda mielivaltaisesti ohjeistusta satunnaisin väliajoin.
- Ole aina kriittinen sellaisista asioista, jotka näyttäisivät olevan kunnossa ja ohita olankohautuksella ongelmatilanteet äläkä ratkaise niitä.
- Vihjaile koko ajan työtilanteen epävarmuudesta ja vaihtele tilanteen tasoa tarpeen mukaan.
Näillä ohjeilla saat alaisesi jatkuvaan stressitilaan, joka polttaa kovapäisimmänkin loppuun ennen pitkää.

Tämän voi johtaa myös ystävyyssuhteisiin. Ystävä nähdään usein henkilönä, joka kuuntelee sinun huolet ja murheet ja on tukenasi, mutta pikaisella analyysillä tämä alkoi vaikuttaa epäilyttävältä. Ongelmat pitäisi saada ratkaistua ja tähän tietysti kuuluu osana niistä puhuminen ja niiden selvittäminen. Mutta jos se ystävä on aina kyselemässä siitä ikävästä asiasta ja pakottaa sinut puhumaan siitä aina tavatessasi, niin auttaako hän sinua selviämään siitä vai nauttiiko hän tuskastasi. Aina kannattaa kysellä toisen vointia ja antaa mahdollisuus huolista puhumiseen, mutta ei niitä tarvitse kaivella tarkoituksella esille.

Tietokoneissa koneen sammuttaminen tyhjentää muistin ja mahdollistaa kaiken aloittamisen tyhjältä pöydältä koneen käynnistymisen myötä. Samalla tavalla tuntuisi ajattelullekin tekevän hyvää kaikkien huolien ja murheiden unohtaminen. Nuorempana käytimme kaveripiirissä termiä resetointi kuvaamaan sitä, kun otimme perskännit, jolloin kaikki tietysti hetkeksi unohtui (päättelimme, että elämämme tarkoitus lienee murheen karkoitus). Nykyään baarireissut tahtovat olla sitä, että istutaan pöydässä tai baaritiskillä ja pohditaan niitä huolia ja murheita. Täysin päinvastaista kuin se alkuaikojen resetointi eikä varmasti helpota pään sisäistä tilannetta.

Resetoinnin voi tehdä monella muullakin tavalla. Itse saan ajatukset irti arjen ympyröistä golfkentällä sopivassa peliseurassa. Urheilu muutenkin auttaa painamaan ne turhat ajatukset taka-alalle joksikin aikaa. Jotkut nauttivat luonnosta ja löytävät sieltä sen saman ajattelurauhan. Vielä kun keksisi jonkin yleismaailmallisen keinon päästä eroon niistä murheista, niin sillä voisi tehdä omaisuuden internetissä.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Suomalaista liikennekulttuuria

Viimeisen kuukauden ajan olen taas päässyt tutustumaan suomalaiseen liikennekulttuuriin työmatkoilla moottoritiellä ja olen muuttanut aikaisempaa asennettani. Ennen olin sitä mieltä, että suomalaiset eivät osaa ajaa, mutta kyllähän kaasun painaminen ja ratin veivaaminen tuntuu sujuvan useimmilta erinomaisesti. Sen sijaan olen havainnut uuden ilmiön, joka selittää melko pitkälti liikennekäyttäytymistä. Tämä ilmiö on pelko.

Keskivertokuski pelkää kauheasti moottoritiellä ajamista. Tämän pelon helpottamiseksi hän ajaa yleensä lähellä toista autoa, sillä toisten läsnäolo pienentää pelkoa. Usein pelko on niin kovaa, että hän tulee melkein halausetäisyydelle hakiessaan läheisyyden tuomaa turvaa. Hetkeä aikaisemmin hän oli ajanut selvästi kovempaa, koska yksin tiellä on pelottavaa, mutta toisen auton nähdessään hän tunsi yllättävän turvallisuuden tunteen ja hakeutui iholle.

Toisaalta kiire päästä pois moottoritieltä hokee koko ajan takaraivossa ajamaan kovempaa, mutta ohituskaista on maailman pelottavin paikka. Sinne ei voi lähteä heti vaan rohkeutta pitää hakea ensin. Täydellinen tilanne ohittamiseen on se, kun edessä ajavan auton eteen alkaa tulla muuta liikennettä, niin silloin kannattaa pikaisesti lähteä ohitukseen, että on koko ajan lähellä muita autoja. Jos muuta liikennettä ei kuitenkaan näy, niin ohituskaistalta kannattaa tulla takaisin mahdollisimman nopeasti ohitetun auton eteen, että saa vielä sen viimeisen läheisyyden tunteen taustapeilin kautta.

Ihannetilanne ohituskaistalla on se, kun sinne sattuu muita pelon takia kiireellisiä. Silloin voi ajaa sen toisen perässä vielä lähempänä kuin normaalikaistalla ettei vain vahingossakaan pelko pääse iskemään puseroon. Toisen perässä ajaessa voi kuvitella olevansa turvassa eikä sillä pelottavalla ohituskaistalla.

Rohkaiskaamme siis toisiamme liikenteessä sen pelon voittamiseen vilkuttelemalla auton vilkuilla tervehdyksiä riittävän ajoissa ja usein.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Suosikkikirjailijat: T-Ö

Näin vuoden lopuksi sitten loput kirjailijat yhdessä isommassa paketissa.

Klassikot: J.R.R. Tolkien.

Muut hyvät vanhat:
Roger Zelazny on yksi ensimmäisistä scifi/fantasiakirjailijoista, johon olen tutustunut. Suuria mielikuvia ei ole jäänyt, mutta pidin nuorempana kovasti Kujanjuoksu (Damnation alley)-kirjasta.

Sitten tuoreempiin hyllyistä löytyviin kirjailijoihin.

Adrian Tchaikovsky on minulle tuttu fantasiasarjasta Shadows of the Apt, joka kikkailee ihan mielenkiintoisesti uudenlaisilla älykkäillä roduilla. Sujuvaa, mutta muuten melko perinteisen oloista fantasiaa.

Carrie Vaughn lienee tunnetuin pääsarjastaan, joka keskittyy ihmissusi Kitty Norvillen tekemisiin ja tapahtumiin eli jälleen yksi urbaanin fantasian kirjailija. Pidin sarjan alkupuolesta kovastikin, mutta syystä taikka toisesta sarjan taso laski romahdusmaisesti jossain kahdeksannen ja yhdeksännen osan kohdalla ja lopetin siihen. Genrestä kiinnostuneille voi kuitenkin alkupäätä suositella.

Vernor Vinge on kirjailija, joka kirjoittaa normaalin työnsä sivussa. Johtuneeko miehen taustasta tieteessä (matematiikan/tietotekniikan professori) hänen kirjansa ovat melko pitkälle vietyjä tietelliswssä ideoinnissa. Tämä on myös osa kirjojen kiinnostavuutta.

David Weber on kirjailijana hyvin tuottoisa. Kirjalista käsittää lähemmäs 70 teosta, joista iso osa keskittyy Honor Harrington-sarjassa luotuun maailmaan. Kyseinen sarja on melko puhdasta militaryscifiä, joka alkaa hyvin, mutta paisuu edetessään massiviseksi jorinoinniksi useissa eri näkökulmissa sodan eri puolilta. Alku hyvää, loppu ei minun makuuni.

Brent Weeks on kirjoittanut kaksi fantasiasarjaa, joista jälkimmäinen, The Lightbringer Series, on vielä kesken. Sujuvaa herooista fantasiaa, jossa paljon erikoisia kikkailuja maailman ja taikuuden suhteen. Weeks ei epäröi käyttää perinteisiä fantasiaelementtejä kirjoissaan ja lainaa surutta joka puolelta. Toimii kuitenkin varsin hyvin.

Martha Wells on kirjoittanut pääasiassa kahteen eri maailmaan sijoittuvia tarinoita. Ile-Rien-sarja sijoittuu pääosin viktoriaanisen tyyliseen maailmaan, jossa taikuus kuitenkin toimii. Raksura-sarja on sitten taas hyvinkin erilainen fantasiamaailma täynnä erilaisia rotuja. Kirjojen ytimessä on usein erilaisten kulttuurien kohtaaminen ja siitä syntyvät ristiriidat, mutta painopiste on kuitenkin vahvoissa hahmoissa ja heidän tekemisissään. Henkilökohtaisella top 10-listalla.

Tad Williams on kirjailija, joka nousi suosituksi ensimmäisellä sarjallaan Memory, Sorrow and Thorn, joka on hyvin perinteistä fantasiaa. Tämän jälkeen hän kirjoitti Otherland-sarjan, joka sotkee mielenkiintoisella tavalla cyberpunkkia ja fantasiaa. Sitä seurannutta Shadowmarch-sarjaa sain luettua ensimmäisen osan alusta noin sata sivua. Eli hyvin vaihtelevia tarinoita erilaisiin lukutottumuksiin. Pidin kuitenkin alkupään tuotannosta ja yksittäinen novelli The War of the Flowers kuuluu suosikkeihini.

Chris Wooding on kirjoittanut sekä aikuisille että nuorille suunnattua kirjallisuutta. Itse olen lukenut kokonaan Tales of the Ketty Jay-sarjan sekä ensimmäisen osan The Braided Path-sarjasta. TotKJ on merirosvofantasiaa maailmassa, jossa liikutaan ilmalaivoilla. Kirjojen tunnelma on hyvin lähellä Pirates of the Caribbean-elokuvasarjaa monella tavalla ja itse pidin kirjoista. TBP-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella melko tavalliselta fantasialta enkä ollut hahmoista kiinnostunut, joten se jäi siihen.

Janny Wurts on kirjoittanut suhteellisen paljon ja hänen pääsarjansa (Wars of Light and Shadow) on minulta kokematta, mutta yhdessä Raymond. E. Feistin kanssa kirjoitettu Empire-sarja on tutustumisen arvoinen kaikille perinteisemmän fantasian ystäville. Sen lisäksi To Ride Hell's Chasm on yksi parhaista yksittäisistä fantasiatarinoista, jonka olen lukenut.

Kaikkien luettelemieni kirjailijoiden lisäksi löytyisi varmasti iso kasa kirjailijoita, joilta olen lukenut yksittäisiä hyviä kirjoja, mutta niiden luettelemiseen ei enää energia riitä. Isomman listan spekulatiivisen fiktion kirjailijoista löytää wikipediasta osoitteista:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_fantasy_authors ja
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_science_fiction_authors

perjantai 16. joulukuuta 2016

Työttömyyden ratkaisu numeroina

Jo jonkin aikaa olen leikitellyt ajatuksella työttömyyden poistamisesta lyhentämällä viikottaista työaikaa. Jotta asia vähän kehittyisi, niin ajattelin tehdä hiukan laskemista siitä mitä tapahtuisi, jos näin kävisi. Tilastotiedot on otettu Tilastokeskuksen sivuilta. Asian yksinkertaistamiseksi olen määritellyt työviikon työtuntien määräksi 37,5 tuntia.

Suomessa oli vuonna 2015 työllisiä 2 437 000 ja työttömiä keskimäärin 252 000 henkeä eli kokonaistyöväestöstä työttömiä oli hiukan vajaa 10%. Samana vuonna tehtyjä työtunteja oli yhteensä 3.9 miljardia tuntia. Vuosityöaika per työntekijä oli 1620 tuntia. Jos tämä tuntimäärä jaetaan viikkotunneilla (37,5), niin työviikkojen määräksi saadaan 43,2 viikkoa. Eli keskivertona suomalainen työntekijä on vuodessa vajaat 9 viikkoa lomalla tai vapaalla.

Perusajatus omassa ideassani työttömyyden poistamisesta on muuttaa työajan määrittelyä. Sen sijaan, että meillä on kiinteä ja vakioitu työaika, jonka muuttaminen on ihan helvetin vaikea homma ammattiliittojen ja puolueiden takia, niin unohdetaan konservatiivisuus ja jaetaan työaika kaikkien tekijöiden määrällä ja määritellään työaika sen perusteella. Opetetaan yritykset ja valtion ja kuntien hallinto joustavalle työajan määrittelemiselle siten, että jokaiselle riittää töitä.

Nykyisellä työmäärällä, jos viikottainen työaika pudotettaisiin 30 tuntiin, nyt työssä olevat henkilöt tekisivät vuodessa 1296 tuntia töitä ja puuttuva määrä pitäisi korvata palkkaamalla uusia työntekijöitä. Koska työaika laskisi 20 %, niin uutta työväkeä pitäisi saada saman verran tilalle. Mutta koska meillä on työttömiä vain 9,4 % työvoimasta, niin siirtyisimme huonosta työtilanteesta välittömästi työvoiman puutteeseen eli 20 %:n pudotus lienee alkuun liian suuri.

Miksi työ sitten kannattaisi jakaa tasan kaikkien kesken? Valtio maksaa kaikkien työttömänä olevien työttömyyspäivärahasta aina perusosan, joka vuonna 2015 oli keskimäärin 705 euroa kuussa. Nyt jos puolet työttömistä siirtyisi työnjaon perusteella työelämään, niin valtio säästäisi välittömästi vähän reilun miljardin (1 057 500 000 euroa, jos 125 000 työtöntä siirtyy töihin). Tämän voisi vaikkapa käyttää koulutuksen ylläpitämiseen.

Suuri älämölö nousisi tietysti siitä, että työajan lyhentäminen edellyttäisi palkkojen laskua vastaavassa suhteessa. Monelle ensimmäisenä ajatuksena varmasti tulisi mieleen, että minulta viedään rahaa, mutta tilalle tulevan vapaa-ajan luulisi sitä kompensoivan, kunhan verenpaine ennättäisi hetken laskea.

Osa työnantajista varmasti näkisi tässä kultaisen tilaisuuden pienentää henkilöstökuluja ja pyrkisi teettämään samat työt vanhalla työntekijämäärällä, mikäli työntekijät tähän vain suostuisivat. Helpoin tapa varmistaa uusien työaikojen kurissa pysyminen, olisi lisätä työaikalakiin ylityölle hintakerroin, joka takaisi sen, että työnantajan on halvempaa palkata uusi työntekijä sen sijaan, että hän vain teetättäisi vanhoilla työntekijöillä enemmän töitä.

Muutos uuteen työaikaan ei tapahtuisi helposti ja hetkessä, mutta kyseessä on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen asia. Ei yksikään kauppa kaatunut, kun kauppojen aukioloajat vapautuivat ja kaupat joutuivat hankkimaan uusia työntekijöitä muuttuneeseen tilanteeseen. Jos firman toiminta on niin tiukasti kiinni nykyisessä työajassa, että se ei pysty sopeutumaan uuteen tilanteeseen, niin se on jo valmiiksi niin jumissa, että on syytäkin mennä nurin.

Ja jos joku ajattelee omasta roolistaan työpaikallaan, että sitä on mahdoton korvata, jos hänen työaikansa muuttuu, niin suosittelen tekemään seuraavan korvaamattomuustestin. Ota vesilasi ja laita siihen reilusti vettä. Sen jälkeen upota etusormesi veteen ensimmäistä niveltä myöten, pidä sitä hetki vedessä ja ota se sitten pois. Jos veteen jäi kuoppa, niin olet korvaamaton. Muuten kannattaa hiukan väljentää sitä vannetta pään ympärillä.