Viimeisen kuukauden ajan olen taas päässyt tutustumaan suomalaiseen liikennekulttuuriin työmatkoilla moottoritiellä ja olen muuttanut aikaisempaa asennettani. Ennen olin sitä mieltä, että suomalaiset eivät osaa ajaa, mutta kyllähän kaasun painaminen ja ratin veivaaminen tuntuu sujuvan useimmilta erinomaisesti. Sen sijaan olen havainnut uuden ilmiön, joka selittää melko pitkälti liikennekäyttäytymistä. Tämä ilmiö on pelko.
Keskivertokuski pelkää kauheasti moottoritiellä ajamista. Tämän pelon helpottamiseksi hän ajaa yleensä lähellä toista autoa, sillä toisten läsnäolo pienentää pelkoa. Usein pelko on niin kovaa, että hän tulee melkein halausetäisyydelle hakiessaan läheisyyden tuomaa turvaa. Hetkeä aikaisemmin hän oli ajanut selvästi kovempaa, koska yksin tiellä on pelottavaa, mutta toisen auton nähdessään hän tunsi yllättävän turvallisuuden tunteen ja hakeutui iholle.
Toisaalta kiire päästä pois moottoritieltä hokee koko ajan takaraivossa ajamaan kovempaa, mutta ohituskaista on maailman pelottavin paikka. Sinne ei voi lähteä heti vaan rohkeutta pitää hakea ensin. Täydellinen tilanne ohittamiseen on se, kun edessä ajavan auton eteen alkaa tulla muuta liikennettä, niin silloin kannattaa pikaisesti lähteä ohitukseen, että on koko ajan lähellä muita autoja. Jos muuta liikennettä ei kuitenkaan näy, niin ohituskaistalta kannattaa tulla takaisin mahdollisimman nopeasti ohitetun auton eteen, että saa vielä sen viimeisen läheisyyden tunteen taustapeilin kautta.
Ihannetilanne ohituskaistalla on se, kun sinne sattuu muita pelon takia kiireellisiä. Silloin voi ajaa sen toisen perässä vielä lähempänä kuin normaalikaistalla ettei vain vahingossakaan pelko pääse iskemään puseroon. Toisen perässä ajaessa voi kuvitella olevansa turvassa eikä sillä pelottavalla ohituskaistalla.
Rohkaiskaamme siis toisiamme liikenteessä sen pelon voittamiseen vilkuttelemalla auton vilkuilla tervehdyksiä riittävän ajoissa ja usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti