Kuten jo viime osiossa oli puhetta, niin hyökkäyskuviokin sisältää puolustusta eli puolustaminen ei ala omalta maalilta vaan se on osa koko peliä. Hyökkäyspelissä puolustamista pitää ajatella siten, että olenko tekemässä jotain, joka antaa vastustajalle vastahyökkäysmahdollisuuden. Pelin aikana näitä ei välttämättä ehdi miettiä, mutta jälkikäteen voi analysoida omia ratkaisujaan ja päätellä olivatko ne järkeviä vai ei. Riippuen sitten analyysin tuloksesta, omaa pelitapaa voi muuttaa siten, että jättää ne tyhmät ratkaisut tekemättä.
Vastahyökkäysten estäminen
Ensimmäinen vaihe puolustusta on järkevä hyökkäyspeli, joka ei johda vastustajan vastahyökkäyksiin. Listaan tässä omien kokemuksieni pohjalta ns. riskiratkaisuja.
- Maata pitkin ammutut pallot kohti vastustajaa antavat aina vastustajalle mahdollisuuden ampua kovempi laukaus takaisin ja ylittää kaikki oman joukkueen autot. Periaatteessa kaikki kaukolaukaukset vastustajan maalia kohti ovat riskipalloja, jos vastustaja on ehtinyt puolustamaan. Ilmapallot kuitenkin ovat tyypillisesti sen verran hankalampia kääntää vastahyökkäykseksi, että ne ovat useimmiten hyviä maalilaukauksia.
- Seinän kautta keskikentälle lyödyt pallot saattavat tuntua reunan kamppailutilanteessa hyvältä ratkaisulta, mutta jos palloon ehtiikin vastustaja ennen omaa joukkuekaveria, lopputuloksena on turhan usein maali vastustajalle. Saman syyn takia kannattaa välttää poikittaissyöttöjä ja kuljetuksia kentän poikittaissuunnassa ellei ole varma asiasta.
- Pallon syöttäminen päätyseinän kautta pomppuna maalin eteen voi luoda omalle joukkuekaverille loistopaikan, mutta antaa myös vastustajalle helpon pallon käynnistää vastahyökkäys tai ampua suora maalilaukaus. Tyypillisesti tätä kannattaa käyttää silloin, kun vastustaja on vasta palaamassa omalle maalille eikä ole ennättänyt kunnolla asettua puolustumaan.
Keskikentän puolustaminen
Hyökkäyskuviossa varmistajan roolina oli blokata vastustajan purut ja vastahyökkäykset ja tyypillisesti varmistaja on ainoa pelaaja, joka on hyvässä asemassa puolustamaan keskikentällä. Usein näkee sitä, että pelaaja lähtee hyökkäyksestä pallon perässä ja jahtaa palloa ja mahdollisesti vastustajaa reunan tuntumassa oman maalin suuntaan. Vaikka tämä aluksi tuntuu järkevältä puolustamiselta, niin palloa jahtaavalla autolla on käytännossä vain huonoja ratkaisuja valittavanaan. Jos palloa jahtaava pelaaja ennättää ensimmäisenä palloon, niin hänellä on seuraavat ratkaisut valittavanaan:
- Pallon pelaaminen oman maalin suuntaan ajatuksena sen vieminen vauhdilla oman maalin ohi tai yli ja tällä tavalla estää vastustajan hyökkäys. Joskus toimiva, mutta riskialtis taktiikka, koska epäonnistuessaan luo lähes aina vastustajalle maalipaikan.
- Pallon pelaaminen seinän kautta keskikentällä oli huono vaihtoehto jo hyökätessä, mutta tässä tilanteessa se on vielä huonompi. Nyt kaikki autot ovat todennäköisesti liikkeessä kohti omaa maalia ja siten mahdollisen laukauspaikan blokkaaminen keskikentällä on hyvin hankalaa.
- Pallon nostaminen seinällä ajatuksena, että perässä tuleva vastustaja ajaa pallosta ohi. Tämä toimii jonkin verran paremmin kuin edelliset, mutta seinältä maalilaukauksen tekeminen on helpompaa kuin maasta ja jos vastustaja ennakoi tilanteen, nosto luo suoran maalipaikan.
- Yllättäen paras tapa tuntuisi olevan pallon pysäyttäminen ajamalla auto pallon eteen ajatuksena mahdollisen hyökkäyssuuntaan pelatun pallon blokkaaminen. Vaikka tässäkin useimmiten vastapuoli pääsee jatkamaan hyökkäystä, hyökkäys hidastuu sen verran, että omat joukkuekaverit ennättävät puolustamaan.
Vaihtoehdot 1 ja 2 ovat sille jahtaavalle pelaajalle paljon helpompia toteuttaa kuin kaksi jälkimmäistä ja siksi keskikentällä puolustaminen tulisi olla pelkästään hyökkäyskuvion varmistajan velvollisuus.
Puolustuskuvio
![]() |
| Kuva 1. Puolustuskuvio hyökkääjän näkökulmasta. |
Kuvion paikat eivät ole aina samanlaisia ja kuviosta on erilaisia viritelmiä, joissa varmistaja on paljon taaempana oman maalin takana, mutta kaikissa perusidea on sama. Prässääjän tehtävänä on pyrkiä reunaan/kulmaan estämään keskitys maalille ja käynnistämään vastahyökkäys. Maalivahdin tehtävänä on estää prässääjän ohi tulevien pallojen pääsy maalille tai torjua mahdolliset maalilaukaukset. Varmistaja nimensä mukaisesti pyrkii varmistamaan ja puuttuu tilanteeseen vain tarvittaessa.
Tyypillisesti prässääjä yrittää ehtiä palloon silloin, kun se on vielä maassa, mutta aina välistä hän joutuu myös ajamaan ylös seinälle ja mahdollisesti purkamaan tilanteen sieltä. Tätä ei näe aivan alkutason peleissä, mutta se muuttuu tasonnousun myötä yleisemmäksi.
Puolustuksen rotaatio
Samoin kuin hyökkäyksessä, kuvio ei ole staattinen vaan se elää lähes koko ajan. Rotaatio menee järjestyksessä prässääjä -> varmistaja -> maalivahti -> prässääjä. Kuvio on monella tavalla yksinkertaisempi kuin hyökkäämisessä, mutta yksi ilmeisen hankala asia on rotaatio prässääjän paikalta varmistajaksi, ainakin sen perusteella miten huonosti sitä toteutetaan peleissä.
![]() |
| Kuva 2. Puolustuksen rotaatio. |
Kuvassa 2 näkyy hieman leveämpi puolustuskuvio, mutta siitä näkyy myös hyvin kuinka prässääjän tulisi ajaa varmistajan paikalle rotaation tapahtuessa. Usein kulmaan jumittuneet pelaajat lähtevät ajamaan reunaa pitkin kohti omaa maalia tai peruuttelevat kohti maalivahdin positiota. Tällöin pelaaja on tyypillisesti omien edessä tukkimassa ajolinjaa purkupalloihin ja aiheuttaa turhaa sählinkiä. Eräässä pelissä ollessani maalivahdin roolissa, joukkuekaverini hyppäsi voltilla taaksepäin suoraan autoni keulaan ja vastustajalle jäi helppo maalipaikka, jonka he käyttivät hyväkseen.
Sen sijaan, kun prässääjä ajaa keskemmältä koukkaamalla varmistajan paikalle, hän jättää omille hyvän ajolinjan nurkkaan ja samalla saattaa päästä tönimään vastustajan hyökkääjää, joka odottelee maalipaikkaa. Lisäksi kuvassa näkyvät valkeat pisteet ovat boostipaikkoja, joiden kautta ajettaessa pelaaja saa enemmän boostia käyttöönsä mahdollisia jatkotilanteita ajatellen.
Puolustukseen siirtyminen
Viimeisenä kohtana on toinen siirtymisiin liittyvä asia eli kuinka vaihtaa hyökkäyksestä puolustukseen. Valitettavan usein näkee niitä pallonjahtaajia, joista puhuttiin yllä eli pelaaja lähtee jahtaamaan palloa ja tällä tavalla pysyy koko ajan pallon väärällä puolella mahdollisia puolustustilanteita ajatellen.
Jos mietitään lähtöä hyökkäysasetelmasta, niin hyökkäyksen varmistaja on ainoa, jolla on oikeus mennä laitaan katkomaan hyökkäystä niin halutessaan. Muiden pitäisi tässä vaiheessa tulla parasta mahdollista vauhtia kohti omaa maalia sellaisella ajolinjalla, että samalla saa kerättyä keskikentältä autoonsa boostia. Paras ajolinja tähän on kentän keskilinja, jolta saa kerättyä parhaimmillaan kuusi boostipistettä, mutta useimmitenkin ainakin kolme. Samalla auto on sen verran kauempana pallosta, että pallokameralla saa tilanteesta paljon selkeämmän kuvan.
Maalille tullessaan pelaajan useimmiten kannattaa tulla takatolpan kautta koukaten tai jopa kauempaankin, jolloin hän voi tarvittaessa jatkaa liikettä suoraan palloa vastaan nurkkaan tai ilmaan. Usein keskittäjä on se, joka ennättää viimeisenä alas eli hänelle jää tällöin varmistajan rooli, mutta puolustustilanteissa ei voida antaa suoraa paria rotaatiolle vaan pelaajien tulee seurata myös mitä omat joukkuekaverit tekevät ja toimia sen mukaisesti.
Siirtymiseen isona osana liittyy myös luottaminen joukkuekavereihin. Jos olet viimeisenä tulossa alas ja pallo on korkealla ilmassa menossa oman maalin suuntaan, ei kannata lähteä epätoivoisesti ilmaan törmäilemään ja pelaamaan palloa väärään suuntaan. Sen sijaan kannattaa luottaa siihen, että oma joukkuekaveri on tulossa sitä vastaan ja samaan aikaan voi itse ajaa maalille varmistamaan mahdollisia kimpoamisia ja jatkopalloja.
Puolustus vaatiikin selvästi enemmän luottoa joukkuekavereihin kuin hyökkääminen ja siinä sähläämiset ovatkin ikävämpiä, sillä tuloksena on usein maali vastustajalle. Viime viikolla pelaamaani peliin sattui joukkuekaverikseni pari tasoa korkeammin rankattu kaveri, joka pelasi puolustussuuntaan koko ajan hyvin yksinkertaisesti. Hän oli lähes aina ensimmäisenä alhaalla ja ajoi aina suoraan omalle maalille, josta sitten kääntyi torjuntoihin ja katkoihin. Rauhallisen näköistä peliä, joka helpotti omaakin peliä huomattavasti. Siinä sivussa hän ennätti vielä tekemään neljä maalia ilman, että peli näytti missään vaiheessa kiireelliseltä.
Tämä kattanee melko hyvin omat ajatukseni RL:n puolustamisesta. Viimeisessä osiossa sitten ajatuksia aloituksista ja yleispelaamisesta.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti