Frisbeegolfkenttien suunnittelu

Tämä kesä on mennyt frisbeegolfin parissa ja kävin tänään taas Kylmäkoskella pelaamassa parin kaverin kanssa. Alku meni ihan hyvin, mutta loppupuolella alkoi taas ottamaan pattiin tyypillinen suomalainen kenttäsuunnittelu. Automatkalla keskustelimme asiasta ja kotiin päästyäni aloin tutkimaan golfkenttien suunnittelua, koska sieltä olisi mielestäni helppo siirtää perusasioita myös frisbeegolfkentille. Sitten löysin PDGA:n (frisbeegolfin ylin kattojärjestö) tekemän standardin kenttien suunnittelua varten.

Kyseinen standardi antaa viisi eri tavoitetta kentän suunnittelulle. Tyypillisin ongelma suomalaisilla kentillä koskee kohtia 3 ja 4 eli kentän monipuolisuutta. Useat kentät ovat varmasti kiinnostavia ja haastavia aktiivisille kilpapelaajille, mutta harrastelijalle kentät tuottavat ongelmia ja välistä suunnatonta vitutusta, kun ainoa heittoväylä on kapea ja kaartuu eri suuntaan kuin se normaaliheitto, jonka osaat.

Hyvänä esimerkkinä käy Kylmäkosken takalenkin viimeinen väylä (19), joka alkaa sellaisella 80 metrin suoralla putkella. Metsikön keskellä kulkee yhden auton levyinen huoltotie, jota pitkin kiekko pitäisi saada oikealle aukeavalle aukiolle. Molemmin puolin on nuoria taimia täynnä oleva ryteikkö, josta kiekon poisheittäminen on erittäin hankalaa.

Tai reikä 26, joka on uusittu ja siirretty pois pururadalta. Uuden heittopaikan edessä oikeassa reunassa on mänty, joka estää siltä puolelta heittämisen ja väylän vasemmassa reunassa on parinkymmenen metrin päässä seuraava iso puu. Kun väylä on muutenkin kapea ja kaartuu oikealle, niin mahdollisia heittoväyliä on aika vähän.

Jos mietitään golfkenttiä, niin hyvällä golfkentällä esteet väylillä pyritään sijoittamaan siten, että pelaaja joutuu tekemään päätöksen siitä ottaako riskin ja yrittää esteen ohi vai pelaako varman päälle. Frisbeegolfkentillä varman päälle pelaamisvaihtoehtoja ei tyypillisesti ole ellei heitä muutaman kymmenen metrin pituista suoraa heittoa. Hauskanpito, jota frisbeegolfliitot pyrkivät korostamaan, jää aika vähiin, kun etsiskelet sieltä pusikosta kiekkoasi jatkuvasti kierroksen aikana.

Kylmäkoskella väylä 7 on niitä harvoja väyliä, joka on parantunut viimeisten parin vuoden aikana raivaustöiden ansiosta. Jälleen huoltotiellä kulkevaa väylää on levennetty molempiin suuntiin ja väylän puolessa välissä tie haarautuu tarjoten leveämmän paikan kiekon alastulolle. Hankala väylä edelleen, mutta silti mahdollinen pelata monella tavalla.

Yksi tapa tehdä rata mielenkiintoisemmaksi on helpottaa puttipaikkoja. Tästä esimerkkinä voi käyttää Lakeside Golfin Pirunpelto-kenttää, joka on rakennettu metsän keskelle. Kentän väylät ovat melko kapeita ja joka puolella on metsää, joten pelin pitää olla tarkkaa. Sen sijaan kentän greenit ovat isoja ja suhteellisen tasaisia ja siten tarjoavat pelaajille sopivan hengähdyshetken ennen seuraavan väylän haasteita. Tällaista suunnittelua ei kuitenkaan ole tehty pelaamillani frisbeegolfkentillä.

Frisbeegolf on vielä suhteellisen tuore laji ja kentät tehdään pienillä budjeteilla ja tyypillisesti seura-aktiivien toimesta, joten niiden suunnittelu on sen seurauksena yksipuolista. PDGA:n dokumentista käy kuitenkin selville se, että perusajatukset väylien monipuolisuudesta eri heittopaikkoihin ovat kunnossa. Nyt vain vaaditaan kunnilta hiukan rahoitusta ja seuroilta aktiivisuutta, jotta kentät palvelisivat monipuolisemmin eri tason harrastajia.