EURO 2016: Jälkitunnelmat

1 voitto varsinaisella peliajalla, kolme jatkoaikaa ja kolme tasapeliä. Tämä saldo riitti tällä kertaa mestaruuteen. Loppuottelu jatkoi varovaisten pelien linjaa pudotuspeleissä ja lopputulos pohjautui pitkälti tuuriin, mutta myös valmentajien tekemisiin. Portugali pelaa selkeästi paremmin joukkueena, kun suurin tähti on sivussa, jolloin puolustus on myös tiiviimpi. Ronaldon loukkaantuminen saattoi olla sekä taktiselta että henkiseltä puolelta hyväkin asia, kun puolustuspeli muuttui tiiviimmäksi ja pelaajat halusivat voittaa pelin Ronaldolle. Hankala sanoa, mutta vastustaja teki tällä kertaa pelin helpommaksi.

Ranska pelasi mielestäni väärällä muodostelmalla (4-2-3-1), jossa Pogba ja Matuidi olivat keskikentän pohjalla. Molempien tehtävänä oli kontrolloida Portugalin vastaiskumahdollisuuksia, mutta samalla joukkue menetti tehoja hyökkäyssuuntaan, kun Matuidi ei voinut tehdä nousuja tyhjiin tiloihin ja Pogba joutui pitämään palloa paljon alempana. Avausottelussa käytössä ollut 4-3-3 olisi mahdollistanut sekä Pogban että Matuidin pelaamisen tehokkaammin hyökkäyssuuntaan ja tehnyt Portugalin puolustuksen elämän hankalammaksi.

Toisella jaksolla nähtiin sitten kisoissa jo tavaramerkiksi muodostunut tyhmä vaihto. Deschamps otti Payetin kentältä ja vaihtoi tilalle Comanin. Portugali oli tauolla tiivistänyt keskikentän puolustustaan ja pelasi enemmän muodostelmassa poistaen samalla tilan pallollisilta nousuilta, joita Sissoko oli onnistuneesti tehnyt ensimmäisellä puoliajalla. Tässä tilanteessa Comanin kentälle tuonti oli typerää, koska hänen vahvuutensa olivat samat kuin Sissokolla eli vahvat pallolliset kuljetukset. Payet vahvana syöttelijänä olisi pystynyt löytämään tilaa linjojen välistä ratkaisuille, mutta Coman ei tähän pysty.

Vaikka Ranska olikin ehkä joukkueena hallitsevampi, niin tiukka puolustuspeli syö paikkoja, jos ei uskalla hyökätä riskillä. Tähän Ranska ei lähtenyt ja tällä kertaa joukkue sai kokea omaa lääkettään vuosien takaa. Portugalin voitto tuli samanlaisilla eväillä kuin millä Ranska voitti ainoan maailmanmestaruutensa 1998.

Muuten kisat osoittivat selvästi sen, että joukkueet, joilla on vahva kuva omasta pelaamisesta, pärjäävät. Englanti oli varmaankin paras esimerkki joukkueesta, joka uskoi pärjäävänsä pelaajien yksilötaidoilla, kun taas Espanjaa voidaan käyttää esimerkkinä joukkueesta, joka ei kerrasta uskonut, että heidän pelitapansa on lyötävissä. Italia oli taktisesti kisojen monipuolisin joukkue, mutta tällä kertaa peliohjelma muodostui Italialle liian hankalaksi. Saksan ongelmaksi taas muodostui lievä päämäärättömyys hyökkäysalueelle tunkeutumisessa ja selkeän avauskokoonpanon puute.

Valmentajatasolla nähtiin mielestäni hyvinkin vaihtelevia suorituksia ja parhaatkin sähläsivät jossain vaiheessa. Kisojen suurin moka nähtiin Wales-Belgia-ottelussa, jossa Belgian valmentaja Wilmots vaihtoi puoliajalla kentälle Marouane Fellainin. Fellaini on ollut jo vuosia yliarvostettu pelaaja, joka ei näissä kisoissa onnistunut millään tavoin ja samalla muodostelma siirsi De Bruynen laitaan, jossa tämän tehot katosivat täysin. Vaihdon jälkeen muodostelma oli sama, jolla Belgia oli hävinnyt avausottelussaan Italialle 2-0, joten miten ihmeessä Wilmots kuvitteli sen nyt toimivan. Sayonara, punaiset paholaiset!

Antonio Conte Italian peräsimessä oli yksi kisojen parhaista valmentajista, mutta hänkin sai sitten tehtyä sen pakollisen tyhmän vaihdon Saksaa vastaan. Jatkoajan lähestyessä loppuaan Conte vaihto pilkkukisaa varten kentälle Simone Zazan, mutta vasta peliajan aivan loppuhetkillä. Näin Zaza ei päässyt koskettamaan palloa kertaakaan varsinaisen peliajan aikana ja esitti sitten pilkkukisassa kisojen naurettavimman tiputanssiesityksen. Jos vaihdon olisi tehnyt viitisen minuuttia aikaisemmin, olisi Zaza ennättänyt saada pallokosketuksia ja samalla myös rauhoitellut hermojaan ennen loppua. Joskus hyvätkin tekevät virheitä.

Yleiskuvaltaan kisat osoittivat jälleen kerran jalkapallon konservatiivisen maailmankuvan ja sen kuinka moni valmentaja pelkäsi enemmän häviötä sen sijaan että olisi halunnut voittaa. Voiton eteen pitää tehdä töitä ja jos jokainen pelaa samalla mentaliteetilla, niin silloin tuurin merkitys kasvaa huomattavan suureksi. Chile on nyt peräkkäisinä vuosina voittanut Copa American ja pelaa tällä hetkellä selvästi erilaista jalkapalloa kuin muut, joten mielenkiinnolla odotan saako Chile pidettyä asenteensa kunnossa ja uskaltaako joku kopioida heidän pelitapaansa. MM-kisoissa 2018 nähdään sitten toimiiko kyseinen pelitapa myös eurooppalaisia joukkueita vastaan.

Näistä kisoista mieleen jäävät Islannin kannattajat ja Walesin ja Unkarin pirteys, mutta muuten kisat olivat lievä pettymys. Liekö syynä Ylen studion esittämä teoria kisojen alussa siitä, että kaikki tuntevat toisensa niin hyvin vai jokin muu, mutta pudotuspeleissä nähtiin mielestäni vain yksi hyvä ottelu (Saksa-Ranska). Valmentajien vaihdokset tuovat varmasti uusia tuulia useampaankin joukkueeseen, joten toivotaan, että liitoilla on rohkeutta valita uudistajia vanhojen jäärien tilalle. Näillä mietteillä kohti MM-karsintoja.