Hyvä kirja

Kirjoja arvostellaan ja määritellään monella tavalla, mutta olen yrittänyt miettiä sellaista systeemiä, joka kertoisi paremmin siitä millainen kirja olisi. Taka-ajatuksena tässä on se, että saisin itse jostain paremmin suositteluja niistä kirjoista, jotka todennäköisesti olisivat minun mielestäni hyviä.

Useimmissa kirjakaupoissa ja kirjasaiteilla (esim. Goodreads) kirjat arvostellaan 1-5 tähdellä ja jo tähtien määrä riippuu pitkälti siitä mistä lukija tulee. Jos itse pidän kirjaa luettavana ja ihan hyvänä, niin kolme tähteä riittää, mutta keskivertoarvostelija jenkeistä antaa kirjalle neljä tähteä. Jos Amazonissa lukijoiden antamien arvostelujen keskiarvo painuu alle neljän tähden, niin kirja ei välttämättä ole enää kovin kummoinen.

Millainen kirja on sitten hyvä? Katselin tuossa omaa kirjahyllyäni, jossa on varovasti arvioiden reilut 700 kirjaa ja tarkastin myös Kindleni, josta löytyi 347 kirjaa, joten uskon, että osaan jo vastata omalta osaltani tähän kysymykseen. Eli asiaan.

Kirjat luokitellaan usein aihepiirin mukaan dekkareiksi, rakkausromaaneiksi, sotakirjoiksi jne., mutta ns. spekulatiivisen fiktion kirjat eli scifi- ja fantasiakirjat luokitellaan yleensä vain näihin luokkiin. Omista kirjoistani suurin osa kuuluu spekulatiiviseen fiktioon, mutta sieltä löytyy dekkareita, mysteereitä, seikkailutarinoita, sotakirjoja, rakkausromaaneita jne. Ainoa ero esimerkiksi Peter F. Hamiltonin Greg Mandel-dekkareiden ja Sue Graftonin Aakkos-sarjan välillä on se, että Hamiltonin kirjat ovat täysin kuvitteellisessa maailmassa. Kummatkin sarjat ovat selkeästi dekkareita, mutta löytynevät kirjakaupoista ja kirjastoista ihan eri paikoista. Eli kirjojen luokittelu tiettyyn tyyliin ei vaikuta ainakaan itselläni siihen onko kyseessä hyvä kirja vai ei.

Yksi luokittelu minkä itse toivoisin tulevan jokaiseen kirjaan on ns. kertojien/näkökulmien lukumäärä. Itse huomaan pitäväni huomattavasti enemmän kirjoista, joissa keskitytään yhteen hahmoon ja hänen näkökulmaansa. Jos karkeasti yleistää, niin yksittäiseen hahmoon keskittyvissä kirjoissa ollaan enemmän kiinnostuneita tästä hahmosta ja hänen tapahtumistaan kuin ns. kokonaiskuvasta.

Hyvänä esimerkkinä yksittäinen hahmo vs. kokonaiskuva-asetelmasta käy David Weberin Honor Harrington-sarja. Sarjan alussa tarina keskittyy yhteen hahmoon ja hänen ympärillään tapahtuviin asioihin, mutta sarjan edetessä tarinaa kerrotaan yhä useammasta näkökulmasta. Näkökulmat vielä valikoituvat eri puolille kirjan maailmassa tapahtuvassa konfliktissa ja itse menetin kiinnostukseni täysin sarjaan jossain kuudennen ja kymmenennen osan välillä.

Fantasialle tyypilliset massiiviset eeppokset kerrotaan useiden eri hahmojen näkökulmista (esim. Ajan Pyörä, Malazan, Game of Thrones). Toisaalta tällä tavalla kirjoihin saadaan huomattavan paljon syvyyttä ja yksityiskohtia, mutta samalla tarina muuttuu hankalammin seurattavaksi. Ja aina osa hahmoista on luokkaa evvk ja pikkuhiljaa alkaa toivomaan, että tästäkin kirjasarjasta olisi olemassa Valittujen Palojen versio.

Samaan aikaan on kuitenkin useampia erinomaisia sarjoja, joita voidaan kutsua eeppisiksi, mutta jotka etenevät vain yhden tai korkeintaan muutaman hahmon näkökulmasta katsottuna. Parhaina esimerkkeinä tällaisista esille voidaan nostaa Dresden Files ja Vorkosigan-sarja. Molemmissa on loistava ja laaja maailma, jonka esittelemiseen ei ole tarvittu kymmeniä hahmoja vaan kaikki on pystytty luomaan helposti yhden hahmon kautta tarinan edetessä.

Toinen asia, jonka olen huomannut itselleni tärkeäksi, on hahmon kehittyminen. Lieneekö opettaja- vai roolipelitausta, mutta minulle tarina on tyypillisesti uskottavampi, jos hahmo tajuaa asioita ja muuttaa toimintatapojaan ainakin hieman tajuamiensa asioiden kautta. Kehittyminen voi tapahtua nuoremmalla iällä (esim. Drew Hayesin Super Powereds-sarja) tai sitten jo hieman vanhempanakin (Elizabet Moonin Serrano-sarja), mutta jotain kehittymistä pitää tapahtua, kuten Frodolle Sormusten Herrassa.

Nämä kaksi asiaa ovat itselleni selkeästi ne tärkeimmät. Syystä taikka toisesta pidän, jos kirjailija luo oman maailmansa tai virittelee jo olemassaolevaa reilummin, koska pidän uusista ja erikoisista ideoista, mutta nykymaailmakin käy hyvän tarinan ja mielenkiintoisten henkilöiden yhteydessä. Myös hyvä oman alansa tuntemus (esim. Dick Francis ja hevosmaailma) oikein käsiteltynä tekee kirjojen maailmasta kiintoisamman ja toimivamman.

Yksi tapa päästä näistä asioista selville on lukea kirjan takakansi, sen esittely nettikaupassa tai arvostelu. Aina nämä eivät kuitenkaan kerro ihan kaikkea ja kaiken huipuksi olen törmännyt kirjaan, jossa sen takakannessa kerrottiin yhdessä lauseessa mitä kirjan loppupuolella tapahtuu. Joskus kirjan kansi voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ja nykyään välttelen urbaanin fantasian kirjoja, joissa kannen kuvassa on miehen/naisen vartalo pään kanssa tai ilman vähissä vaatteissa. Näitä kai voisi kuvailla nykypäivän Hertta-sarjaksi tai Harlekiini-kirjoiksi.

Luotettavin tapa on löytää kaveripiiristä kavereita, jotka lukevat paljon ja osaavat suositella sinulle sopivia kirjoja. Aina osumia ei tule kohdalle, mutta kun oppii tuntemaan toisen lukutottumukset, niin samalla saa hyvän kuvan siitä miten luotettava tämän henkilön arvostelu on. Eli itse pidän tarinoista, jotka keskittyvät enemmän henkilöihin ja heidän tapahtumiin, joiden seurauksena joku toivottavasti oppii jotain. Jos haluat suosituksia, niin niitähän riittää... :)