Neil Gaiman lienee useimmille alan harrastajille tuttu Sandman-sarjakuvan luojana. Kyseistä sarjakuvaa voinee luonnehtia paremminkin kuvalliseksi kirjaksi sen sisältämän tekstimäärän perusteella, mutta häneltä löytyy myös kiitettävä määrä perinteisemmässäkin muodossa olevaa kirjallisuutta. Kaikkien fantasian harrastajien tulisi tutustua ehdottomasti ainakin Hyviä Enteitä-kirjaan (Good Omens), jonka Gaiman kirjoitti yhdessä Terry Pratchettin kanssa. Tyylikkäitä ja ajatuksellisia tarinoita.
David Gemmell kuuluu siihen sarjaan kirjailijoita, joka tyylinsä löydettyään, pysyi sille uskollisena loppuun saakka. Gemmellin kirjat ovat tyypillisesti herooista fantasiaa, jossa sankari tai pieni joukko sankareita joutuu isojen vastenkäymisten kohteeksi, joista he selviävät vaihtelevalla menestyksellä. Kunnia, luottamus ja uhraukset ovat tyypillisiä kirjojen teemoja. Omalla tavallaan hyvinkin viihdyttäviä, mutta ei kannata lukea läjää putkeen.
Sue Grafton on yksi eniten pitämistäni dekkarikirjailijoista. Ns. aakkoskirjat ovat edenneet jo osaan X, joten lukemista löytyy siitä kiinnostuneelle myös suomeksi. Kirjat kertovat yksityisetsivä Kinsey Millhonen työstä ja elämästä Santa Teresan kaupungissa Kaliforniassa. Enemmänkin ajattelevaa ja erehtyväistä tarinaa kuin ns. perinteisempää yksityisetsivän elämää.
Simon R Green on kirjoittanut sitten fantasiaa, scifiä ja urbaania fantasiaa, jos kirjoja jaetaan tyyleihin sen mukaan millaisissa maailmoissa ne tapahtuvat. Kirjat ovat tietyssä mielessä kuitenkin samasta puusta veistettyjä ja Greenin tyylin tuntee riippumatta ympäristöstä. Sankarit, joilla on munaa enemmän kuin teollisuuskanalassa ja asennetta sata kertaa enemmän kuin Cristiano Ronaldolla, ovat tyypillisiä kirjojen keskushahmoja. The Forest Kingdom- ja Nightside-sarjat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti