Amerikkalaisessa jalkapallossa on yksi mielenkiintoinen rangaistus, joka on liiallinen juhliminen (excessive celebration). Sääntökirjan mukaan pelaaja, joka iloitsee liikaa suorituksestaan jalkapalloa apuvälineenä käyttäen, aiheuttaa rangaistuksen joukkueelleen. Aina tämä ei edes rajoitu pallon kanssa heilumiseen vaan riittää, jos tuomarin mielestä olet liian innokas. Tuesday Morning Quarterback esitti mielenkiintoisen näkökulman tähän ja sanoi, että tällainen sääntö on olemassa, koska pelin täytyy olla totista, jotta se olisi tärkeää. Eli, jos pelaajilla olisi hauskaa kentällä, niin lajin tärkeys kärsisi sen takia.
Rupesin sitten miettimään tätä ja heti löytyi vastaavia esimerkkejä myös suomalaisesta urheilusta. Ei tarvitse katsoa kuin minkä tahansa jääkiekkojoukkueen valmentajan haastatteluja ja välittömästi alkaa ahdistamaan. Tai arvokisojen aikaan, kun kuuntelet urheilijoiden antamia lausuntoja. Jostakin syystä mitä isompiin kisoihin mennään, sitä enemmän on naama näkkärillä, ja me katsojat itse tunnumme vaativan sitä. Kenellekään ei näytä riittävän pelkkä osallistumisen ilo, vaan menestystä pitäisi tulla joka tuutista ja mieluusti samaan aikaan pitäisi näyttää siltä, kuin vatsa olisi kuralla ja muutenkin elämä potkii päähän.
Innostuminen ja asioista nauttiminen tuntuu vähenevän selvästi, kun asiat muuttuvat tärkeiksi tai ainakin jos kuvittelemme niiden olevan tärkeitä. Jatkuvan ylitotisuuden sijasta meidän tulisi reagoida kuten NASAn väki, joka iloitsi aidosti, kun Curiosity (Marsiin lähetetty robotti) laskeutui onnistuneesti. Sen sijaan meillä julkisuudessa onnistumistenkin jälkeen nähdään tyypillisesti asiallisia kommentteja antava vakavanaamainen henkilö.
Tämä ilmiö valitettavasti esiintyy myös koulumaailmassa. Vaikka meillä on olemassa Kiva Koulu-hanke, niin se keskittyy enemmänkin kiusaamisen estämiseksi eikä siihen, että koulussa voisi olla kivaa myös opiskelun osalta. Muistelin omia opettajiani ja aika harvalla oli opettamiseen iloinen tai edes innostunut asenne. Mutta toisaalta eihän se ole ihmekään, kun miettii mikä on nimenä valtakunnallisella kasvatusalan valintayhteistyöverkostolla (VAKAVA).
Mutta onneksi on näkyvissä muitakin positiivisuuden merkkejä. Valioliigaa johtaa pitkästä aikaa ns. pikkuseura eli Leicester ja heillä tuntuu olevan hauskaa sen johdosta. Valmentaja Ranieri kertoi viimeisimmässä haastattelussa vain nauttivansa tilanteesta ja vitsaili vedonlyöjistä, jotka olivat nostaneet Leicesterin ensimmäistä kertaa mestariehdokkaaksi. Hänen mukaansa heihin ei kannata luottaa, koska syksyllä he olivat sitä mieltä, että Ranieri olisi ensimmäinen valmentaja, joka saisi potkut. Parasta oli ehkä kuitenkin Leicester-fanien laulut pelin aikana, kun johtoasemassa he alkoivat laulaa sarjapaikan varmistumisesta. Brittiläistä sarkasmia parhaimmillaan.
Innostuneisuus, hauskuus ja nauttiminen ovat asioita, joiden avulla toimimme paremmin. Totta kai naama näkkärilläkin voi onnistua, mutta jos maailman tämän hetken paras jalkapalloilija voi iloita näin paljon, kun joukkuekaveri tekee maalin, niin mekin voisimme vähän löysätä sitä henkistä kravattia kaulasta ja nauttia asioista. Sitä paitsi nyt se on myös tieteellisesti todistettu, että tyytyväisyys tuottaa parempaa tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti