torstai 22. syyskuuta 2016

Suosikkikirjailijat: R

Anne Rice voitaneen laittaa klassikkolistalle vampyyrisarjansa johdosta. Sarjan alkupään kirjat olivat hyviä ja hän oli ensimmäisiä 'nykyaikaisen' vampyyrigenren kirjailijoita. Muita ei tällä kertaa löytynyt vaikka muisti hämärästi yritti vihjailla jotain. Sitten niihin hyllystä löytyviin kirjailijoihin.

Alastair Reynolds oli yksi suosikeistani avaruusoopperan taholla vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen en ole häntä hirveästi seurannut. Tarinat ovat eeppisiä ja useat sijoittuvat samaan tarinajatkumoon. Mielenkiintoisia ideoita, mutta jostain syystä alkupään kirjat kolahtivat paremmin kuin myöhemmät. Hyllyssä näkyy olevan yhdeksän kirjaa, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa kokeilla.

Michael Ridpath on mysteerikirjailija, joka on mielestäni hyvin Dick Francis-tyylinen kirjailija. Hän oli ennen kirjailijan uraansa sijoituspankkiiri ja alkupään teokset sijoittuvatkin finanssimaailmaan. Myöhemmissä teoksissa hän on laajentanut maailmankuvaansa, mutta tarinat ovat edelleen samantyylisiä.

Patrick Rothfuss on kirjoittanut kaksi osaa fantasiasarjastaan, joka on mielestäni tällä hetkellä parasta mitä olen lukenut. Eeppisen oloista fantasiaa yhden henkilön näkökulmasta ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kirjat ovat pitkiä, mutta siitä huolimatta jää kaipaamaan lisää. Suosittelen varauksetta kaikille fantasiasta pitäville.

Sean Russell on sitten hieman tuntemattomampi, mutta tutustumisen arvoinen fantasiakirjailija. Russellin kirjat sijoittuvat pääosin maailmoihin, jotka hakevat juurensa meidän maailmastamme ja ovat tunnelmaltaan lähellä Guy Gavriel Kayn tuotoksia. Taiteellisen ja tunnelmallisen teosten osastoa.

Anthony Ryan on yksi viimeaikojen isoista nimistä fantasian puolella, vaikka häneltä löytyykin erinomainen Slab City Blues-sarja, joka on puhdasta scifiä. Ryanin Raven's Shadow-sarjan ensimmäinen osa Blood Song on yksi parhaista fantasiakirjoista, joita olen lukenut. Valitettavasti koko sarja ei ole samalla tasolla, mutta on kuitenkin lukemisen arvoinen.

Niin ja se klassikko-osaston kirjailija, jota en meinannut muistaa oli tietysti J.K. Rowling eli Harry Potterin luoja. Potterit kuuluvat 'pakko tietää'-osastolle, mutta olivat myös ihan viihdyttäviä luettavia. Hiukan satumaisia ja lapsenomaisia omaan makuuni, mutta hyvä portti fantasiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti